Nupit kaakkoon

Sanni saa tehdä lauluja seksistä jos siltä tuntuu

Että mitähän vittua, taitaa Sanni pohtia.

Sannin Vahinko-kappaleen musiikkivideosta nousi eilen kohu. Ja syystäkin, jos minulta kysytään. Pikavauhtia internetistä poistetussa videossa nähtiin pikkutyttöjä (heidän itsensä kuvaamissa pätkissä) laulamassa aikuisen naisen suuhun sopivaa tekstiä:

Jos haluut testaa mua
yhen kerran vaan, mulla
on mesta mihin mennä,
siellä on kaapissa pari
coronaa, jos meil ei juttu
muuten lennä

Jos haluut niin jää
tyynyjuttelemaan,
mutta jos et annan sun
mennä, mulle on ilo olla
sun vahinko,
vahinko va va vahinko

Anteeksi nyt vaan, mutta kyllähän videon konsepti on kuin pedofiilin päiväunista.

Vaan se siitä. Rapatessa roiskuu. Vahingon kanssa kävi vahinko. Video on nyt poistettu, eikä kohusta varmasti ollut tälläkään kertaa haittaa Sannin streamaussaldolle.

Tapahtunutta on kommentoitu kiivaasti muun muassa Sannin Facebook-sivulla. Osa puolustaa artistia eikä näe videossa mitään ihmeellistä. Kukkahattutäti-syytökset sinkoilevat. Toiset taas pitävät pienten lasten käyttämistä tuon kaltaisen tekstin yhteydessä sopimattomana.

Jotkut ovat kritisoineet Sannia myös siitä, että hän yleensä tekee kappaleita seksistä. Varsinkin kun hänellä on niin paljon lapsia faneissaan.

Tällainen ajattelu on täysin pielessä. Sannin ja taustavoimiensa harkinnan voi hyvällä syyllä sanoa pettäneen musiikkivideon kohdalla, mutta muuten taiteensa puolesta Sannilla ei ole mitään selitettävää.

Sannin tyttömäinen laulutapa vetoaa varmasti pieniin tyttöihin, ja musiikkinsa on massoihin uppoavaa muodikasta melodista syntikkapoppia. Viimeistään Vain elämää -sarja teki hänestä koko kansan Sannin.

Siksi yleisössään on paljon pikkulapsiakin.

Sanni saa silti tehdä seuraavan singlensä vaikka anaalitapin ihanuudesta, eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista. Fanit voivat sen jälkeen ainoastaan päättää, pitävätkö he kappaleesta vai eivät.

Jos Sanni ajattelisi voiton maksimoimista, niin silloin olisi varmasti fiksua tehdä lapsiystävällisempiä tekstejä. Suomesta löytyy varmasti monta eri näkemystä siitä, kuinka tyylikästä on antaa singlelle otsikoksi Että mitähän vittua.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. Sannin menestystarinassa kun on särmikkäillä sanoituksillakin ollut osansa.

—-

Ja loppuun taas mainos tämän blogin soittolistoista. Joilta ei muuten löydy Sannia.

Pyöritän läpi vuoden sekä Spotifyssa, että Youtubessa listaa, johon lisään uusia ja mielenkiintoisia rockbiisejä ja -videoita. Ne kannattaa tilata, jos haluat pysyä ajan tasalla siitä missä soittolistaradioiden ulkopuolella mennään. Lupaus: kyseessä on EDM-vapaa vyöhyke, vaikka muuten monipuolisesti mennäänkin. Soittolistat löytyvät alta.

 

 

 

Kommentit (8 kpl)

  • hillevi1234

    Sannin kohdalla voi puhua vain väkisin syötetystä kurasta joka uppoaa älyllisesti heikompaan kansanosaan.

    • Pate Pelli

      Näin siis puhuu henkilö, joka kuuluu siihen älyllisesti korkeatasoisempaan kansanosaan. Niinkö?

  • Entisen teinin isä

    Hyvä juttu, kiitti Juho! Musiikkia on monenlaista, kaikki ei vaan ole mua varten. En mä tota Juhon listaa varmaan jaksaisi pitkään kuunnella, mutten lähtisi älykkyyttänsä sen takia arvioimaan (vrt. hillevi1234). Ehkä tossa videon kritiikissä ja poistamisessa on hurskastelun makua. Kyllä ne lapset lauloivat keikallakin Sannin laulujen mukana, äitin ja mummon kanssa. Pitäisikö se kieltää? Eppujen sanoin: mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua.

    • Entisen teinin isä

      Edit: sanat taitaa mennä: jos haluut niin jää tyylin juttelemaan… Eli ei kovin paha ehdotus :) Harmi kun en ehtinyt videota nähdä!

  • Sanni vs miikka

    Sanni vs miikka rap battle pop suomi Sanni lauaja vs miikka Sanni lauaja vs miikka sannin vs miikka synnytys SANNI VS MIIKKA MUSIC EMMA GAALA2020 YLEXPOP

  • Sanni vs miikka

    Sanni vs miikka Google YouTube Spotify pinterest snapchat lnstagram YleXPop artists on Miikkael Anttila miikka tik toki coa.cola vs pepsi max

  • Sanni vs miikka

    Sanni vs miikka rap battle coa.cola vs pepsi max rap battle suomipop YleXPop YouTube

  • Sannin aito fani

    Joo hei te jotka pidätte ite Sannia huonona artistina ni vittu miettikää kui paljo se vaatii duunii ja teen itekki bändin kaa biisei ni kyl se on tosi aikaa vievää hommaa ja te jotka uskallatte olla Sannin faneja ja olla omia ittejänne ni te ootte aina upeita mut sit toi hillevi1234 tyyppi o aika outo ku ei ymmärrä vittuukaa musiikista ja oon siis iha 011/11 ja jos joku ei tiiä mutä 011 tarkottaa ni se tarkottaa sitä et oon syntyny 2011

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*