Nupit kaakkoon

Rockin ystävien joulu koittaa 10. elokuuta Helsingissä

Clutchin jokamies-imagon ei pidä antaa hämätä. Kyseessä on yksi maailmankaikkeuden kovimmista rockbändeistä.

Elokuun 10. päivä koittaa Suomessa rockin ystävien joulu. Joulupukkina toimii Neil-niminen partasuu, tonttuja ovat Tim, Dan ja Jean-Paul.

Kyse on tietenkin yhdysvaltalainen Clutch, jonka Euroopan-kiertue pysähtyy tuolloin Helsingin The Circuksessa. Edellisen kerran yhtye soitti Suomessa Helsingin Nosturissa marraskuussa 2011, eli tauko on suomalaisfanin näkökulmasta venynyt kohtuuttoman pitkäksi.

Neil Fallon, laulu ja kitara, Tim Sult, kitara, Dan Maines, basso ja Jean-Paul Gaster, rummut, ovat soittaneet yhdessä jo vuodesta 1991. Bändin viimeisin albumi on viime vuonna tullut Psychic Warfare. Se on Clutchin 11. kokopitkä.

Toisin kuin monet samanikäiset bändit, on Clutch 25-vuotiaana paremmassa vedossa kuin koskaan. Kaksi viimeisintä levyään, jo mainittu Psychic Warfare ja sen vuonna 2013 ilmestynyt edeltäjä Earth Rocker, ovat heittämällä Clutchin levytysten top viidessä. Kun tarkemmin mietin, niin kyseinen top 5 näyttää tältä:

  1. Earth Rocker (2013)
  2. Blast Tyrant (2004)
  3. Psychic Warfare (2015)
  4. Robot Hive/Exodus (2005)
  5. From Beale Street to Oblivion (2007)

Radioiden musiikkipäälliköiden lemmikki Clutch ei koskaan ole ollut. Clutchin suosio onkin noussut pitkälti vuosikausien armottoman keikkailun ansiosta.

Yhtye myös on nyt menestyneempi kuin koskaan. Ei se edelleenkään jäähalleja (ainakaan joka maassa) täytä, mutta keikkapaikat ovat olleet joka kiertueella isompia ja albumien myyntiluvut edeltäjiään parempia.

Clutch julkaisee nykyään musiikkinsa oman Weathermaker Music -yhtiönsä kautta. Viime lokakuussa tullut Psychic Warfare debytoi Yhdysvaltain levymyyntiä tilastoivan Billboard-lehden albumilistalla sijalla 11,  mikä on bändin korkein sijoitus ko. listalla.

Rhythm’n’bluesin, stonerin ja raskaan rockin välimaastossa operoivan bändin vahvasti riffivetoinen groovailu on ajatonta, iskevää ja tarttuvaa. Kaiken kruunaavat rouheaäänisen Neil Fallonin oivaltavat, usein science fictionista inspiraationsa hakevat sanoitukset. Pinnaltaan Clutchin musiikki voi olla lahkeita lepattavaa junttausta, mutta vähän raaputtamalla selviää, että se on samaan aikaan myös älykästä.

Jos on käynyt niin onnettomasti, ettet ole ikinä tämän maailmankaikkeuden hienoimpien rockbändien joukkoon kuuluvan pumpun musiikkiin tutustunut, niin väsäsin sinua varten kaksi soittolistaa.

Youtube-listassa on 12 videota, Spotify-lista tarjoaa puolestaan laajemman, käänteiskronologisesti etenevän kattauksen. Spotifysta puuttuu Robot Hive/Exodus-albumi, jolta on siksi mukana vain yksi  Summer Sound Attack -kokoelmalta löytyvä viisu.

 

– –

Lopuksi taas mainos: Linkki tämän blogin Spotify- ja Youtube-profiileihin löytyy sivun oikeasta yläreunasta.

Pyöritän läpi vuoden sekä Spotifyssa, että Youtubessa listaa, johon lisään uusia ja mielenkiintoisia rockbiisejä ja -videoita. Ne kannattaa tilata, jos haluat pysyä ajan tasalla siitä missä soittolistaradioiden ulkopuolella mennään. Lupaus: kyseessä on EDM-vapaa vyöhyke, vaikka muuten monipuolisesti mennäänkin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*