Vuonna 2007 alkoi radiossa, pääasiassa Radio Rockissa, soida tarttuva ja jämäkkä rockbiisi. Siinä jylhä-ääninen solisti kertoi olevansa Double Nature. Biisi iskostui mieleen kerrasta ja herätti mielenkiinnon. Oli pakko penkoa lisää.

Kun kävi ilmi, että kyseessä on ruotsalaisen Mustaschin kappale, joka löytyy uudelta levyltään nimeltä Latest Version Of The Truth, kipaisin saman tien levykauppaan. Albumi osoittautui mainioksi raskasta rockia sisältäväksi paketiksi, jota tuli pyöritettyä taajaan.

Eräällä lenkkireissulla levy soi jälleen korvanapeissa, kun aivonystyrät alkoivat yhtäkkiä raksuttaa. Kotona piti käydä tarkistamassa levyhylly, ja sieltähän se löytyi ämmän kohdalta, Mustaschin debyyttialbumi Above All vuodelta 2002.

Saman tien muistin, että minähän olen nähnyt bändin livenäkin, Provinssirockissa levyn ilmestymisvuotena.
Sekä Above All, että harvalle väelle soitettu keikka lipsahtivat niin sanottuun ”ihan kiva” -kategoriaan, enkä sen koommin tullut seuranneeksi bändin tekemisiä.

Ja tässä sitä oltiin viisi vuotta myöhemmin intoilemassa mukamas uuden musiikillisen tuttavuuden äärellä.

Tuon jälleenkohtaamisen jälkeen olen hankkinut Mustaschin kaikki albumit ja nähnyt bändin useasti keikalla.
Mustasch on mielestäni mainio bändi, eikä vähiten ylimaallisen hienon lauluäänen omaavan laulaja-kitaristi Ralf Gyllenhammarin takia. Veijarimaisen karismansa takia bändin keikkoja on aina ollut lystikästä seurata.

Kun taannoin uutisoitiin yhtyeen soittavan marraskuussa muutaman Suomen-keikan, oli päätös helppo tehdä. Viimeksi näin yhtyeen Jyväskylässä Tanssisali Lutakossa viime vuoden helmikuussa. Nyt piti matkustaa Tampereelle saakka.

Rapiat 1000 henkeä vetävä Pakkahuone täyttyi lämppäribändi Santa Cruzin aikana silmämääräisesti vajaaseen puolikkaaseen. Samoissa tiloissa toimiva piskuisempi Klubi olisi varmasti loppuunmyyty samalla väenmäärällä, mutta Mustaschin ilmaisu on sen verran mahtipontista, että mieluustihan yhtyeen todistaa isolta lavalta. Tällä kertaa myös myös valoshow oli sitä luokkaa, että suureellinen estradi oli hyvinkin perusteltu.

Ennen keikan alkua lavalla näytti olevan perinteinen vahvistinseinä molemmilla puolilla rumpukoroketta, mutta näinpä ei ollutkaan. Boksit olivatkin valoruutuja, jotka tarjosivat silmäkarkkia pitkin keikkaa. Rumpalin takana oli vielä kolmas videoseinä. Erittäin näyttävää!

Keikalla kuultiin jokunen näyte uudelta Testosterone-levyltä sekä suunnilleen kaikki oleellisimmat Mustasch-numerot aikaisemmasta diskografiasta. Jälleen uuden rumpalin esitellyt yhtye soitti napakasti ja komeasti (muutamaa impoa lukuunottamatta) laulanut Gyllenhammar oli oma rakastettava itsensä.

Saimme juuri sitä, mitä olimme tulleet hakemaankin. Mustasch heiluttaa edelleen ylpeästi ja pystypäin testoteronisen aivot narikkaan -rockin lippua. Kannatti matkustaa Tampereelle saakka.

Yleisö vain oli melkoisen vaisua. Sitä se keskiviikko ilmeisesti teettää. Kuvaavaa on se, että todistin eturivin läheisyydessä love pitin. Perinteisen mosh pitin sijaan porukka antoi kohteliaasti tilaa humalaisessa kiimassaan toisiinsa kietotuneelle pariskunnalle, joka tanssia kyhnytti lähikontaktissa ruotsalaisrokkareiden rymistellessä taustalla.

Viimeisen biisin jälkeen Ralf Gyllenhammar lupasi bändin saapuvan myyntitiskille, jossa he kuulemma laittaisivat nimikirjoituksensa ihan mihin vain, ”vaikka teidän karvaisiin perskannikoihin”.

Jätin tarjouksen käyttämättä, vaikka vähän houkuttelikin.