Tuli kerrankin jotenkin vanha olo. Luin eilen jenkkiläisen nykymetallibändi Of Mice & Menin solistin Austin Carlilen, 27, haastattelun. Siinä tämä aikaisemmin Attack! Attack -nimisessä metalcore-yhtyeessä huutanut mies ilmoitti Panteran olevan hänen isänsä sukupolven musiikkia. Linkin Park taas oli ensimmäinen yhtye, jonka hän löysi itse.
Vastahan tätä uutta metallisuuntausta edustanutta bändiä ihmeteltiin! Minä muistan oikein hyvin, kuinka Pantera löi metallipiireissä läpi 1990-luvun alussa. Niin sähköisen raivokasta oli musiikkinsa, että saimme levyllään ystäväni stereoiden kaiuttimet poksahtamaan, kun käänsimme Dimebag Darrellin riffittelyn ja Phil Anselmon ärjynnän innoittamana nupit kaakkoon.
Tässä näyte isämetallista, perskeles:
Panterasta tuli mieleen toinen nuoruusvuosien suursuosikki. Tai oikeammin kyse on yhdestä minulle kaikkein tärkeimmästä bändistä ikinä. Joka julkaisee tämän vuoden huhtikuussa uuden levyn 18 vuoden tauon jälkeen. Kyseessä on comeback-albumi, jonka julkaisua olen toivonut 1990-luvun lopusta saakka, ja jota en uskonut koskaan enää tulevan.
Kyseinen bändi on tietenkin Faith No More.
Ensimmäinen näyte tulevalta kokopitkältä julkaistiin viime marraskuussa. Motherfucker on kappale, joka on kirvoittanut runsaasti keskustelua puolesta ja vastaan. Eräs Facebook-kommentoija kiteytti biisin mielestäni täydellisesti: ”Se, että Faith No More pystyy hämmentämään hard core -fanikuntaansa uudella singlellään, on syy siihen, miksi olemme sen hard core -faneja”.
Motherfuckerin voi kuunnella Soundcloudista tai Spotifysta.
Tässä vielä viikonloppua vauhdittamaan ja bändin erinomaisuudesta muistuttamaan Youtube-soittolista bändin tuotannosta. Mukana lienevät lähes kaikki bändin sen-ainoan-oikean-laulajan Mike Pattonin kanssa tehdyt musiikkivideot sekä pari livenäytettä.
