Nupit kaakkoon

Anna minun olla rock-dj:si!

On se jännä. Samaan aikaan kun tilastot kertovat, että äänitebisnes jatkaa taloudellisesti kurjistumistaan, niin uutta säveltaidetta pukkaa silti koko ajan ilmoille. Musiikin luomisen tarve on ikuinen, ja hyvä niin. Harmi vain, että lahjakkaat muusikot joutuvat varsinkin Suomen kaltaisessa pienessä maassa kustantamaan entistä useammin touhun itse.

Minulla on Spotifyyn viha-rakkaus-suhde. Käytän sitä koko ajan, maksan kympin kuussa mielihyvin näin kattavasta musiikkikirjastosta. Silti minua kyrpii se, mitä ennen levyjä (joko fyysisesti tai diginä) ostaneen yleisön totuttaminen pelkkään streamauspalveluun on tehnyt alalle.

No, se siitä, nyt asiaan. Olen kasannut vuoden alusta tämän blogin nimissä Spotify-listaa vuonna 2015 julkaistavasta musiikista. Musiikillinen kirjo ulottuu leppoisasta rokkaamisesta raakaan mättöön, mutta määrittelevä tekijä on se, että EDM, r’n’b ja muovinen listapopkura pysyvät visusti poissa.

Listalla on tätä kirjoittaessa 48 biisiä ja se kasvaa lähes päivittäin. Jos omistat Spotify-tilin, kannattaa lista ilman muuta tilata. Anna minun olla rock-dj:si!

http://open.spotify.com/user/ksmlnupitkaakkoon/playlist/2Va0jg8Tpp8xCVAE8GZkZE

Perustin tänään myös Youtubeen vastaavan listan, jota aion päivittää myös ahkerasti. Sekin kannattaa tilata! Tällä hetkellä reilut 30 videota sisältävällä soittolistalla ovat mukana muun muassa Nightwishin tänään julkaistu Élan ja Danko Jonesin eilen tullut Do You Wanna Rock. Samat viisut löytyvät myös Spotify-listalta.

http://www.youtube.com/playlist?list=PLGgfX-kvObJqc7dGeK5nSWgFHGOEuQzWm