Meri Lumela

Hyvä vanhuus on elämää yhdessä ja osana yhteisöä

Viime aikojen keskustelu vanhuudesta on keskittynyt hoivapolitiikan epäkohtiin ja hoitajamitoitukseen. Ikääntyminen ja vanheneminen on kuitenkin moniulotteinen asia. Tiede tarkastelee ihmistä biologisesta, fysiologisesta, psykologisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. Tutkimusten mukaan tiedämme, että syntymävuoden mukaan määritelty ikä on vain numero, ihmisen biologinen ikä voi olla jotain muuta. Ihminen on niin vanha, miksi hän itsensä tuntee.

Meitä on monenlaisia. Hyvään vanhuuteen kuuluvat oleellisesti hyvinvointia tukevat ja itselle merkitykselliset asiat. Juuri 90 vuotta täyttänyttä taiteilija Rafael Wardi piti äskettäin näyttelyn uusimmista maalauksistaan. 92-vuotias Aira Samulin tanssii ja toimii Hyrsylänmutkan emäntänä. Ruotsalainen Dagny Carlsson pitää blogia ja unelmoi Kiinan matkasta 106-vuotiaana. Suunta on selvä: yhä useampi meistä elää pidempään yhä hyväkuntoisempana. Ihmisten biologinen ikä ei etene suoraviivaisesti kronologisen iän mukaan ja biologinen ikämme ennustaa tulevaa terveyttämme usein luotettavammin kuin kronologinen ikämme.

Vanhuutta aletaan helposti ajattelemaan sairautena, vaikka se on luonnollinen osa ihmisen elämää. Ns. vanhuspalvelulaki määrittelee iäkkään henkilön seuraavasti: “… toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen johdosta.” Voiko tuon masentavammin sanoa?

Ikääntyminen tuo toki lähes väistämättä mukanaan erilaisia fyysisiä muutoksia, asioista luopumista ja tarpeen sopeutua uudenlaisiin tilanteisiin. Nämä eivät kuitenkaan ole este hyvälle vanhuudelle. Terveyden ja toimintakyvyn ohella asenteilla, läheisillä ihmisillä ja fyysisellä ympäristöllä on suuri merkitys ikääntyvän ihmisen mielekkään elämän toteutumisen näkökulmasta.

Yhdeksän kymmenestä yli 75-vuotiaasta asuu omassa kodissaan. Sari Kehusmaa ja Raija Hynynen kirjoittavat THL-blogissa, että väestön vanheneminen pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon asuntojen suunnittelemisessa, rakentamisessa ja korjaamisessa. Kodin pitää muuntua asukkaan tarpeiden mukaan – vaikkapa yhteisasunnoksi. ”Tarvitaan avoimia yhteisöjä, jotka kuitenkin huomioivat asukkaidensa erityistarpeita. Suomeenkin voitaisiin suunnitella muistikyliä ja sukupolvien kortteleita, jotka ovat palveluineen avoimia kaikille.”

Vanhat ihmiset eivät ole yhtenäinen väestöryhmä. Elämänkokemuksensa, taitojensa, mielenkiinnon kohteittensa ja selviytymiskykynsä puolesta he poikkeavat toisistaan jopa enemmän kuin nuoremmat ihmiset. Se tarkoittaa sitä, että ikääntyneet on kohdattava yksilöinä, ei vanhusjoukkona. Hyvän vanhuuden kannalta yksilöllisillä arkikokemuksilla on olennainen merkitys elämän laadulle.

Jokainen meistä ansaitsee hyvän ja turvallisen vanhuuden. Hyvä vanhuus on tarvittavaa ja riittävää hoitoa ja hoivaa, mutta samalla myös osallisuutta ja itselle merkityksellisten asioiden jatkamista ja jatkumista mahdollisimman pitkään. Hyvä vanhuus on elämää yhdessä ja osana yhteisöä.

 

Kommentit

  • Entä, jos kaikista ei pidetä?

    Entä, jos kaikista ei pidetä?

    “Ihmisistä pitäminen” on subj. makuasia ja siten sitä voi soveltaa siinä missä sitäkin, että mitä olutta juon.

    Tiede tukee myös käsitystä, että ihmisiä kohdellaan erilailla, esim. heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*