Mehtä Pena

VARMOJA MIELIPITEITÄ-MIELENSÄPAHOITTAJALLA

Vaimon aloitteesta lähdin minäkin  Suovanlahden Myllytuvalle kesäteatteriin. Siellä esitettiin Tuomas Kyrön  kirjaan pohjautuvaa  Mielensäpahoittaja ja Poika kappaletta. Katsojia tulikin katsomon täydeltä helteisenä heinäkuun iltana. Vähän on tullut käytyä näissä kesäteattereissa. Liekö  syy siinä, että näihin ilmeisesti valikoituu aika kevyitä kappaleita, joiden ainoa tarkoitus on saada katsojat  naurunpyrskähdyksiin. Mikäpä siinä, onhan nauru terveellistä, mutta jos käsikirjoituksesta ei löydy mitään sanomaa eikä juonta, esityksestä muodostuu helposti farssimaratooni, josta jää vain tyhjä olo. Ei jää mitään pohdittavaa ainakaan,  jälkeenpäinkään.

Mutta Mielensäpahoittaja ja poika ei kuulunut tähän kesähömppäfarssi sarjaan. Heti  muutaman repliikin jälkeen havaitsin, että mielensäpahoittajan persoonassa on jotakin tutunomaista, johon ainakin tämän ikäinen katsoja helposti samaistuu. Jotain tuttua  tuossa fiktiivisessä roolihahmossa kieltämättä mehtä-penallekin oli. ”Minulla on vain yksi elämä ja yhdet mielipiteet ja tavat joita ei tarvitse päivittää”, oli mielensäpahoittajan eräänlainen motto. Muistilokeroihin tallentui  moniakin mehukkaita oivalluksia. Kuten esimerkiksi  ”kaikki joka on nyt uutta, on kerran vanhaa”. Varmat mielipiteet voista,täysmaidosta,naapuri Kolehmaisesta,ym. ajan ilmiöistä, eivät ehkä nuoremmille  auenneet niin hyvin kuin  minulle. Riemastuttava oli ukon tilitys, jossa hän ruotii Amerikasta, vai mistä lie tänne rantautunutta ärsyttävää tapaa, jossa kaikkia, miniästä ja Kolehmaisen eukosta lähtien, pitäisi muka halata.  Mielensäpahoittajan käytöskoodi kun kertoo, että  halaus kuuluu ainoastaan  makuuhuoneeseen. Tässä kohti minäkin muiden mukana puhkesin spontaaneihin suosionosoituksiin. Hyvä oivallus oli myös se, että verisuonet eivät mene tukkoon rasvalla, vaan sillä että pitää sisällään kaiken mikä nykymenossa harmittaa ja mieltä pahoittaa.

Nautittava esitys, jota jaksoi helteisessä säässä herpaantumatta  katsoa pari tuntia. Näyttelijä Erkki Teittinen, tonttu Toljanderissakin esiintynyt, oli kuin tehty mielensäpahoittajan rooliin. Jussi Rekonen poikana jäi tietysti monologin tyylisessä näytelmässä varjoon, mutta ärhäkästi  ja uskottavasti hänkin esitti nykysuomalaista miestä. Mietin että, vaikka isä ja poika olivat kaikista asioista ja elämänmenosta eri mieltä, puhevälit pysyivät kuitenkin. Mielensäpahoittaja, vaikka varmoja mielipiteitä laukoi julki, ei sittenkään pyrkinyt olemaan mikään auktoriteetti, niinpä poika uskalsi häntä välillä jopa juksata.

Eräässä asiassa jouduin pettymään.  Ukko hääräsi koko lähes koko esityksen ajan vanhan Homelite moottorisahan kanssa. Minä odotin hartaasti että jossain vaiheessa hän nykäisee sahan käyntiin. Olisi se ollut mahtava ääniefekti ja tuonut sähköistä tunnelmaa esitykseen.  Mutta ei nykäissyt. Tuosta minäkin melkein jo mieleni pahoitin.

Kommentit

  • Petri Kuntsi

    Itse olen vältellyt näitä kesäteatterivirityksiä myös vähän samoista syistä. Että huumorin osalta mennään siitä mistä aita on matalin eli pikkusen känniörvellystä ja alapäänjuttuja niin suosio on taattu. Ei vain pure (enää) meikäläiseen. Joten kesäteatterit on jääneet viime vuosina käymättä. No.. kävin viime kesänä katsomassa “Piukat paikat” Kartanokievarin kesäteatterissa, mutta sitä ei oikein voi laskea. Oli kuitenkin enempi ammattilaisten hommaa kuin amatöörien puuhastelua :D Kesäteatterissa saakin olla hiukan kevyempää otetetta mutta vähän kunnianhimoisemmalla otteella. Ei sitä kesähelteellä jaksakkaan mitään raskasta paatosta istua katsomassa. Sitä voi sitten syyspimeillä fiilistellä.

  • eine paananen

    Olisi tänäkin vuonna kannattanut käydä katsomassa Kartanokievarin Nakki kahdella naisella.Elina. Jyrki ja Veli-Matti teki loistavaa teatteria ilman örvellystä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*