Minulla oli taannoin ongelma joka kesti liiankin pitkään. Rahapussissani oli nimittäin reikä. Kolikko-osaston ommel oli ratkennut. Sitä ei oikeastaan edes nähnyt silmällä, mutta kun sinne sujautti vaihtorahoja, ne useimmiten valahtivat lattialle heti saman tien, ennen kuin olin ehtinyt tyrkätä pussia takataskuun. Aika nolostuttavaa oli joskus jossain tilanteessa kontata ja kerätä vieriviä kolikoita pitkin lattiaa. Kestin kuitenkin tätä harmia pitkään, sillä pussini oli muuten vielä toimiva, käteen käyvä, tutun oloinen ja mieluinen, ihan kuin unilelu lapselle. Kyllähän te ymmärrätte. Mutta kerran kun luotto- ja asiakaskorttiosastokin oli ratkennut ja koko mittava korttiarsenaali levähti kaupan kassaneidin ihmeteltäväksi, mittani tuli täyteen. Heti tilaisuuden tullen marssin kauppaan ja  hankin uuden ehjän kukkaron sekä vapautin vanhan tehtävistään.

Näissä vaiheissa päähäni tuli jostain hämärä muistinhäivähdys. Eikö se tuo Iso kirjakin jossain kohden puhu jotain reikäisestä kukkarosta ja varoita laittamasta sinne rahaa. Vaikka en tämän enempää asiasta muistanut, ja koko rahapussiteologia tuntui hämärältä asia selvisi hakukoneen avulla muutamassa sekunnissa.

Profeetta Haggaihan se tämmöiseen asiaan kiinnitti huomiota jo 520 v. ennen ajanlaskumme alkua. Mutta kun luin tätä  vanhaa tekstiä alkoi tuntua että hei, tämähän sopii erikoisen hyvin juuri tähän aikaan.

1:3-4 Mutta profeetta Haggain kautta tuli tämä Herran sana: ”Onko sitten aika teidän asua paneelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona?

1:6 Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.

1:9 Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois.

Luulen että tämä pätee hyvin monellakin tasolla. Monien eurooppalaisten vanhojen valtioiden talous on raunioina. Velkaantuminen on kasvanut yli kohtuullisen rajan, mutta kansalaiset vaativat itselleen vain lisää. Me länsimaalaiset olemme kenties vielä paljon itsekkäämpiä, kuin nuo ihmiset jotka elivät Kuningas Daarejaveksen aikaan. Olemme kuin huonosti kasvatetut kakarat herkkupöydässä huutamassa, minulle ensin, minulle enemmän kuin sulle. Tässä kilpavarustelussa sanoisinko kilpakuluttamisessa jäävät jalkoihin yhteiskunnan heikoimmat puolensa pitäjät, kuten lapset, nuoret, ja eri syistä syrjäytyneet kanssamatkaajamme.

Puhtain paperein Haggain testissä tuskin selviävät kristitytkään, ainakaan täällä länsimaissa. Onhan meillä useimmiten komeat kirkot, seurakuntasalit ja rukoushuoneet ja paljon toimintaa. Myös  tällä sektorilla tuntuu  ajankohtaiselta Haggain sana, ”Te odotatte paljon, mutta se menee vähiin”. Olisikohan Haggailla jotakin sanottavaa myös minulle, mietin itsekseni rikkinäisen kukkaroni äärellä.