Vielä tällä hetkellä vahvistamattomien tietojen mukaan Räpyläkäpäläjänis (mitpawhare) on nyttemmin nähty myös Viitasaarella. Kerrotaan että eräs paikallinen luontoaktiivi olisi nähnyt tämän harvinaisen eläimen loikkivan jossain kaupungintalon koillispuolella olevassa metsikkörinteessä. Silminnäkijä, joka ei halua nimeään julkisuuteen myös näki jäniksen hyppelevän ja raapivan käpälillään Viestinmäellä olevaa rauhoitettua mäntyä. Muita havaintoja ei kuitenkaan ole viranomaisille toistaiseksi ilmoitettu.
Räpyläkäpäläjänis on tavallista rusakkoa jonkunverran pienempi, mutta tänne Keski-Suomeenkin hyvin kotiutunutta liito-oravaa selvästi isompi eläin. Sen tunnistaa parhaiten käpälöistä. Niissä on varpaat muodostuneet pitemmiksi kuin tavallisella jäniksellä, mutta niiden väliin on muodostunut poimuja joiden avulla se pystyy tekemään hyvinkin pitkiä loikkia. Se on siis vähän niinkuin kengurun ja jäniksen välimuoto. Jos lähtee tunnistusretkelle ja haluaa olla varma että kysymyksessä on juuri räpyläkäpäläjänis kannattaa ottaa mukaan Akuankka lehti. Käpälät muistuttavat hyvin paljon Roope Ankan vastaavia.
Räpyläkäpäläjäniksen elintavoista ja käyttäytymisfilosofiasta on vielä sangen vähän tutkimustietoa. Sitä on tavattu eniten Etelä-Venäjällä sekä Ukrainassa. Tiedetään , että se pärjää hyvin urbaanissa ympäristössä eikä asutus sinänsä näytä muodostavan estettä sen viihtyvyydelle. Ruokansa suhteen se on hyvin valikoiva. Esimerkiksi omenapuista se jyrsii vaan yhtä lajiketta eli Antonovkaa,samoin pajuista sille kelpaa vain Terijoen salava sekä pihlajalajikkeista Uralin pihlaja. Nyt tänne Viitasaarelle rantautunut populaatio on todennäköisesti siirtynyt pikkuhiljaa Venäjän ja Ukrainan rajaseuduilta. Tätä olettamusta puoltaa se että räpyläkäpäläjänis on jänislajityypillisesti paukahduksille arka eläin, joten ei ihme että se on joutunut hakemaan Ukrainan levottoman tilanteen takia vähäpaukahduksellisempaa reviiriä.
Toimittaja otti yhteyttä kansainvälisestikin tunnettuun luontotukijaan Arttu O. Kantokääpään. Hänhän on aikaisemmin tutkinut mm. liito-oravien tavattoman vaikeita elinolosuhteita Kuopion Saaristokaupunginosassa. Tutkija Kantokääpä kiinnostui asiasta siinämäärin että lupasi tulla paikanpäälle kartoittamaan mihin toimenpiteisiin Viitasaaren kaupungin tulisi ryhtyä, että varmistettaisiin räpyläkäpäläjänikselle myös täällä lajille tyypilliset elinolosuhteet. Hän saapuu kaupungintalolle 1.4.2015 aamupäivästä. Alustavasti Kantokääpä arvioi että Räpyläkäpäläjänis saattaa aikaansaada joitakin muutoksia Viitasaaren keskustan asemakaavaan. Nythän on niin, että mm. Keski-Suomen uudessa seutukaavassa on määritelty hyvinkin tarkkaan esim. liito-oraville ns. siirtymäkaistat joita pitkin ne voivat halutessaan siirtyä toiseen heitä miellyttävämpään maisemaan. Tämä seutukaava pitäisikin ottaa uuteen tarkasteluun ja varata tasapuolinen siirtymäkaistayhteys myös räpyläkäpäläjänikselle. Nämä kaistat tulisi olla riittävän leveitä koska myös runsaslukuisempi rusakko- ja peltojäniskanta voisi niitä hyödyntää. Tällä tavoin vältyttäisiin myös näkemästä auton alle jääneitä jäniksenraatoja tienvarsilla.
Kaavamuutokset ovat tunnetusti hitaita. Voidaan vain toivoa että Viitasaaren valtuusto ei valituksillaan entisestään hidastaisi räpyläkäpäläjäniksen liittymäkaistojen rakentamista. Tutkija Kantokääpä sanookin että jo tässä vaiheessa olisi ehdottoman tärkeä että keskustan alueella vältettäisiin turhaa paukuttelua. Esimerkiksi näin kevätsiivousten aikaan tulisi kovin raivokkaasta mattojen hakkaamisesta pidättäytyä kokonaan ja tarvittaessa suorittaa se kevyemmin vaikkapa palmusunnuntailta peräisin olevia virpomisvitsoja hyödyntäen. Tämä olsi sikälikin kansantalouden kannalta myönteistä sillä näin saataisiin aikaan virpomisvitsoille uusiokäyttöä. Lehtitietojen mukaan mm Lappeenrannan ja Helsingin kaupunki tänä vuonna kielsi virpomisvitsojen taittelemisen kaupungin ojanpenkoilta. Taustalla on kasvava huoli pajupuskien vähenemisestä. Tiettävästi Uudenmaan ja Etelä-Karjalan alueelle ollaan rakentamassa kiireellistä pajunsuojeluohjelmaa.Tähän tulisi herätä myös täällä Keski-Suomessa ja erikoisesti Viitasaarella jossa sentään pajua vielä jossain määrin esiintyy.
