Alkuvuoden merkittävämmäksi keskusteluaiheeksi ovat nousseet Ranskan terroristi iskut joissa muslimitaustaiset terroristit iskivät satiirilehden toimitukseen tunnetuin seurauksin. Tapaus on herättänyt vahvoja tunnereatioita länsimaissa eikä vähiten kristillisissä piireissä. Mielenosoituksia sananvapauden puolesta on järjestetty ja Charles Hebdon lehti on nostettu sananvapauden esikuvaksi ja sen toimittajat marttyyreiksi.

Tappamista ei tietenkään missään tapauksessa voida hyväksyä vaan teko on täysin tuomittava eikä puolusteltavissa. On kuitenkin syytä kysyä. Onko tarpeen pilkata? Mitä päätoimisella pilkkaamisella jonka kyseinen lehti on tehtäväkseen ottanut saavutetaan ja kenen asialla se oikein on? Onko pilkkaaminen ylipäätänsä tarpeellista?

Pilkkaaminen ei tietenkään ole mikään uusi ilmiö. Jos vaivautuu tutkimaan vaikkapa Raamattua törmää mitä merkillisempiin tarinoihin joissa pilkataan toisin ajattelevaa ja toisin uskovaa. Eräs tällainen on kertomus on ( 2 Kuningasten kirja 2) jossa profeetta Elisa aloittaa tehtävänsä profeetta Elian seuraajana. Elisa on pyytänyt saada kaksinkertaisen voiman edeltäjäänsä nähden. Niinpä hän siellä viuhtoo mennä Elian viitta kainalossa, voimansa tunnossa, ja testaa minkälaisiin ihmetekoihin hän pystyy. Niin eikös kaupungin laitamilla Beetelin tiellä hänen kimppuunsa hyökkää lauma pikkupoikia jotka ryhtyvät pilkkaamaan Elisaa. He haastavat tien penkalta Elisaa huutelemalla hänelle ”Tule ulos kaljupää, tule ulos kaljupää”. Elisa tästä suivaantuu ja kiroaa pojat.

Iso kirja kertoo että kohta metsästä tuli kaksi karhua ja raateli 42 poikaa kuoliaaksi. Elisan kunniaksi on kuitenkin sanottava että hän ei itse alkanut eliminoimaan pilkkaajia. Tarina tuntuu minusta täysin kohtuuttomalta. Rangaistus oli suhteeton harkitsemattomaan, porukan piirissä syntyneeseen ilveilyyn nähden. Mutta kohtuuttomuus näyttää liittyvän näihin pilkkaamisasioihin lähestulkoon aina. Erityisesti silloin kun pilkataan jotain tapaa tai symbolia joka liittyy jollain tavalla uskontoon.

Pientä pilkkaamista saattaa tavata silloin tällöin myös täällä kotoisen turvallisessa lintukodossamme Viitasaarella. Ne ovat useimmiten poikkeuksia ja harkitsemattomia möläytyksiä eivätkä aiheuta sen kummenpia tapahtumasarjoja. Silti meidän jokaisen tulisi miettiä omalta kohdaltamme onko tarpeellista pilkata toisen vakaumusta. Pariisin esimerkki osoittaa että vähäpätöiseltä tuntuva piirros saattaa johtaa arvaamattomiin tekoihin, vihan litsontaan ja tuhoisaan ihmiskunnan kahtiajakoon. Ei siis kantsis  pilkata, ei sillä ainakaan hyvää saada aikaan.