Mehtä Pena

Totista tarinaa ASTALOISTA

Vapun jälkeen astui mediassa esiin sana astalo.Kyllähän kaikki valistuneet lukijat tietysti tietävät mitä tuo sana tarkoittaa. Siltä varalta että  sana olisi kuitenkin  jollekin tuntematon niin kerrottakoon että se on mihinkä tahansa tarkoitukseen tehty esine jota voidaan halutessa käyttää tilapäisenä lyömäaseena. Asia tuli tapetille kun poliisi takavarikoi mielenosoittajilta keppejä joita he pitivät astaloina, kun taas mielenosoittajat  selittivät niiden olevan käsilipputankoja. En ota tässä kiistassa kantaa  puoleen enkä toiseen.

Totean vain että vaikka sana kuulostaa uudelta asia on kuitenkin tunnettu jo kenties kuinkakin pitkään. Kaikkein tunnetuin astalo on tietenkin kaulin. Jo Pekka Puupää elokuvassa muistan kuinka Justiina käytti tyylikkäästi astaloa kun ei oikein ollut tyytyväinen Pekan ja Pätkän toilailuihin. Ja  juuri noista astalo kohtauksistako johtunee että Siiri Angerkoskesta joka esitti  Justiinaa  tuli minulle suosikkinäyttelijä. Ajoi kirkkaasti ohi Ansa Ikosen ja Tauno Palon.  Muita kotimaisissa elokuvissa  usein käytettyjä astaloita ovat olleet myös hiilihanko ja pesäpallomaila.

Aika on ajanut kotileipomisen  laskun myötä kaulimen ohi. Hiilihangon suosiokin on laskenut uunilämmityksen vähennyttyä. Olisi siis ikään kuin aukko tuotekehityksessä astaloiden kohdalla. Eivät kaikki jotka kenties muotonsa puolesta näyttäisivät astalolta siihen kuitenkaan sovellu. Ajatellaanpa esimerkiksi valkosipulipatonkia. Se olisi kaikinpuolin sopivan muotoinen ja kokoinen mutta osoittautuu rakenteeltaan liian hapraaksi varsinaiseen astalointiin. Sateensuojaa on tiettävästi yritetty käyttää myös astalointivälineenä. Ei oikein hyvä sekään. Ainakin tulisi huolehtia etukäteen että suoja on kunnolla kasattu ja kiristysnauhan neppari huolella suljettu. Jos varjo on auki tai huolimattomasti  suljettu  se astaloinnin aikana rävähtää levälleen niin ilmanvastus muodostuu niin suureksi että astalointi jää yritykseksi.

Jotkut soittimet tai  soitinjäljitelmät voisivat hyvinkin toimia astaloina. Klarinetti  on hyvä esimerkki. Varsinkin jos mielenosoituskulkueessa on  mukana torvisoittokunta  niin siellä   klarinetiksi naamioitu pihlajakeppi menisi kyllä täydestä ilman että kukaan siihen kiinnittäisi huomiota. Itse tuossa pohdin että jos nyt täällä Viitasaarellakin joskus saataisiin aikaan suurmielenosoitus niin mukaan menisin ja jonkun astalon itselleni kehittäisin. Jos naamioituisi vaikkapa reportteriksi. Ei muuta kun kirpparilta vanha laatikkokamera roikkumaan kaulaan. Sitten olisi pitkähkö musta pussi jossa ennen kuljettivat kameran tukijalkoja. Sinne pussiin voisi sujauttaa vähän tukevammankn kepin. Sitten vaan paltonnapit  auki ja lierihattu takaraivolle vedettynä juoksemaan mielenosoituskulkueen rinnalla. Enpä usko että virkavalta tähän osaisi puuttua.

Että tämmöisiä käytännöllisiä ajatuksia heräsi astaloiden ja astaloinnin tiimoilta.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*