Mehtä Pena

Naistenpäivän kauhuja.

 

Tämä tositarina, kenties vähän liioiteltu, tapahtui kaksi vuotta sitten naistenpäivänä. Olen selvinnyt jo paniikista ja pystyn rauhallisesti,  jopa vähän naureskellen tätä muistelemaan.

Rahapussi on minulle tuiki tärkeä varuste. Tunnen itseni jotenkin vaillinaisesesti  varustautuneeksi  jos rahapussi ei ole taskussa, Ja nimenomaan oikeanpuoleisessa pers` taskussa. Siellä on sen paikka. Èn ole suostunut sen paikkaa vaihtamaan edes matkoilla ollessa, vaikka tämä  lähinainen on yrittänyt opastaa minua että olisi parempi varkaiden varalta laittaa se rintataskuun. Olen hänelle yrittänyt selittää että en osaa kunnolla edes kävellä kadulla jos lompakko ei ole oikealla paikallaan.

Tuota naistenpäivää vietin silloinkin  täällä etäasunnolla pakkaillen klapeja ja korvaradiolla naistenpäivä ohjelmaa kuunnellen. Siinä jotenkin herkistyin ja ajattelin että pitää minunkin jotenkin tämä merkkipäivä huomioida. Päätin ottaa iltapäivän vapaata ja siirtyä velipojan kukkakaupan kautta Viestintielle. Mutta  eipä suunnitelma nyt sujunutkaan ihan noin vaan ilman ongelmia.

Siinä, kun olin lähtöä tekemässä  suoritin tavanomaiset rutiinitarkastukset. Onko matkassa  a.)avaimet, b.)puhelin,c.) rahapussi. Kolmas kopaisu oikeanpuoleiseen takataskuun paljasti että jotain on vialla. Tasku oli tyhjä. Mutta ei hätää. Sen verran  kokemusta tavaroiden hukkaamisesta on nimittäin  kertynyt että tiesin  ettei nyt ei kannata hermostua. On käytävä muistelemaan. Milloin lompakko oli viimeksi ollut kädessäni? Ei aikaakaan kun olin käynyt läpi kassatapahtumat kahdelta viimeiseltä vuorokaudelta.  Marketissa, R-kioskissa, huoltoasemalla…. ja sitten…sitten…  mikä helpotus  kalakauppias oli käynyt pihassa ja olin tietysti ostanut häneltä muikkuja. Ei hätää, kaukana ei lompakko voi lymytä.

Nyt alkoi intensiivinen etsintä.  Työpöytä laatikoineen, epämääräiset paperikasat, sanomalehtiröykkiöt, puseroiden taskut, kylpytakin ja pyjaman taskut, vaimon ompelukori, makuuhuoneen sängyt, petauspatjojen alustat, sängyn alus. vaatekaapit, yöpöydän laatikot, tohvelit, vessan kaapit, lääkekaappi. pesuainekori, naulakonpäälliset, roskakorit 5 kpl, nojatuolien pehmusteiden välit, keittiön kaapit, kaikki keittiön työvälinelaatikot ja hyllyt, lieden tausta, uuni, uuninpankko,  jääkaappi, pakastin ja mikroaaltouuni. Suuri osa kahteen tai kolmeen kertaan. Nyt alkoi näyttää pahalta. Oli siirryttävä ulkoalueille. Kaikki hajallaan olevat työkalupakit varastolla, romulaatikot, mönkijän työkalulaatikko ja telojen välit, klapikasat ja tuohipussit.

Vajaan kolmen tunnin etsintäsession jälkeen alkoi vat konstit olla vähissä. Samoin kuin psyykkinen kunto, fyysistä kuntoa saattoi olla hiukan vielä jäljellä. Oli paras antaa periksi ja nöyrtyä hakemaan apua. Soitto lähinaiselle ja avunpyyntö. Ennestään tiesin että nyt puhun tämän huushollin etsinnöistä vastaavan johtajan kanssa. Ammattimaisen viileästi ja rauhallisin äänenpainoin hän kartoitti tilanteen vakavuuden ja teki  päätöksen. ” Keitä nyt kahvit ja istu siihen  kiikkutuoliin, minä  tästä lähden sinne ajamaan ja  hakemaan sen pussin”.

Nyt  tein ihan voimani menettäneenä ihan   ohjeiden  mukaan. Istahdin hörppimään kahvia kiikkutuoliin. Tähän vanhaan, jossa on oikeat puupuolat. Mutta miten tässä tuntuu jotain painetta tuossa vasemman kankun kohdalla. Piti ihan kopaista että mikä siellä painaa. Siellähän se oli vasemmassa takataskussa. Rahapussi.

Tämän tositarinan halusin kertoa näin naistenpäivän kunniaksi. Ei sitä  tahdo pärjätä missään ei  myöskään etsinnöissä, ilman naista. Hyvää naistenpäivää  vaan kaikille naisille.

 

Kommentit

  • EeVee

    Joopa, kyllä tuo nimitys “etsinnöistä vastaava johtaja” on osuva titteli meidän putkiaivoisten ja ilmeisesti myös putkinäköisten lähinaisille.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*