Mehtä Pena

Kaksi artikkelia

Tänään tulin lukeneeksi kahta lehtiartikkelia joiden julkaisuajan välillä on tasan  75 vuotta. Molemmat käsittelevät samaa aihetta nimittäin alkoholin käyttöä ja sen tuomia häiriöitä ja ongelmia yhteiskunnassa. Molemmat artikkelit ovat mielestäni harvinaisen kantaa ottavia ja suorasukaisia. Saattavat jopa loukata jotakuta.

Tämän päivän kauppalehti kirjoittaa otsikolla ”VIINA VIE,-PÄIHDEONGELMIA JOKA TOISESSA YRITYKSESSÄ” Siinä toimittaja Leena Laakso kertoo tutkimuksesta jossa selvitettiin yritysjohtajien käsityksiä alkoholihaittojen sekä niiden ehkäisyn merkityksestä työelämässä. Haastattelun teki TSN Gallup ja siihen vastasi 200 erikokoisten yritysten yritysjohtajaa. Kuusi kymmenestä yritysjohtajasta sanoo että omalla työpaikalla on merkittävästi päihteidenkäyttöön liittyviä sairaspoissaoloja. 91% oli sitä mieltä että Suomessa pitäisi panostaa nykyistä paljon enemmän alkoholihaittojen ennaltaehkäisyyn. Enemmistön mielestä Suomessa ei rajoiteta mitenkään kohtuuttomasti alkoholin saatavuutta ja käyttöä. Missään tapauksessa he eivät kaipaa ainakaan uusia vapautuksia alkoholin saatavuuteen. Eivätkä näe merkitykselliseksi että ruokakaupasta saisi olutta sunnuntaisin tai ravintoloiden aukioloaikoja pitenettäisiin.  Aniharva vastaajista haluaa itse ostaa olutta sunnuntaisin.

Maaliskuussa 1939 Viitasaaren Seutu lehdessä etusivulla  M.E.M. otsikoi aiheensa  ” KOHTUULLINEN VÄKIJUOMIEN KÄYTTÄMINEN ON TIE KOHTUUTTOMUUTEEN JA KURJUUTEEN”  Siinä hän päivitellessään alati kasvavaa juopottelua ja varsinkin nuorten altistumista alkoholipedon vaikutuksille kirjoittaa, ” Vanha ammoin haudattu kohtuullisen juomatavan ja mietojen juomien suosimisen henki on herätetty eloon,” ja tämän hän näkee olevan syy kohtuuttomuuteen ja kurjuuteen”. Hän sanoo että  nykyisen nuoren polven (1939) kohtalona on ollut joutua kasvamaan kaadetun kieltolain rauniolla josta  seurauksena väkijuomien käyttäminen on vuodesta vuoteen lisääntynyt. Nuoriso joutuu hänen mielestään vapaan alkoholitarjonnan kohteeksi ja saa vaikutelman väkijuomien käytölle suvaitsevaisesta mielensuunnasta.

Minkähän lainen mielensuunta alkoholinkäytön suvaitsevaisuuden suhteen on vallalla  tämän päivän Suomessa siitä voi itsekukin olla mitä mieltä tahansa. Kaivoin alkoholin keskikulutustilaston esiin. En löytänyt tilastoa vuodelta 1939. Ilmeisesti vasta v 1960 lähtien sitä on tilastoitu. Vuonna 1960 silloin kun itse elin parhainta nuoruuttani alkoholin kulutus oli (100% alkoholiksi muutettuna) reilusti vajaa 4 litraa henkilö. Liene ollut v 1939 jolloin M.E.M.kirjoitti juttunsa  jossain 2-3 ltr välillä.  Vuonna 2013 kulutus oli  n. 13 ltr/henkilö.

Alentunut kilpailukyky näivettää maamme vientiteollisuutta ja kansantuloa. Onkohan kukaan yrittänytkään laskea kuinka suuri vaikutus tähän on lisääntyneen kohtuullisen ja kohtuuttoman päihteidenkäytön mukanaan tuomilla ongelmilla.

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*