Mehtä Pena

Älypuhelin voivoi.

Minullakin on uusi älypuhelin. Sanoisin nykykielellä että sen käyttö on haastavaa. Häthätiin pystyn siihen kuitenkin vastaamaan. Soittaminen on jo vaikeampaa. Välillä kun hipaisen vahingossa puhelu saattaa ohjautua henkilölle jonka nimi on kyllä luettelossa mutta jolle en nyt juuri ole ollut aikeissa soittaa. Keksi siinä sitten muka jotakin asian tynkää ettei osaamattomuus paljastuisi. No onneksi voi aina  kysyä ilmoista. Että onko siellä päin ollut yöpakkasia, meijän mittarissa oli -3.5

Viestin lähettämien on ihan kauheaa. Minussa on joku sormentähtäämisliikkeen syndrooma. Minkä tarkemmin tähtään sen varmemmin  osuu viereen. Vaikka tämä muka on isonäppäimistöruutuisin malli (hienoja sanoja eikö vaan)  Mutta nyt olen aivan innoissani. Pojanpoika räpläsi tätä mobiilia vähän ja ilmoitti mulle että tämä onkin semmoinen malli että tänne voi kirjoittaa viestit myös puhumalla. Avot,  ei muuta kun viestittelemään. Ensiksi kokeilin viestiä tyttärelle. Vastasoitto tuli alle minuutin. Yleensä hänelle  saa jättää pari kolme soittopyyntöä ennen kuin joutaa vastaamaan.  ”Mikä siellä on hätänä hälytänkö apua, oletko saanut aivoinfraktin.” Aikalailla vaikeaselkoinenhan se viestini kieltämättä oli että en ihmettele reaktiota.

Mutta en anna periksi. Sanelin tänne palstallekin viestin. Minulla oli muka ihan asiaakin tässä takana. En tiedä selvääkö alempana olevasta mitään vaikka vaikeampia kohtia koitin vähän suomentaa. Suomennukset laitoin sulkuviivojen sisään.

Täälläpäin apaja ja emera (tarinapaja ja mehtäpena) viestittelee olen yrittänyt selvitellään mikä on tuon viestinmännyn ikä olen  kiinnostunut myös tarinoista joita tuuli (tuohon) petäjän mahdolisesti liittyy ryhmä viitasaari kissa (viitasaaressa) syntyi lähetä vilkas keskustelu f  (Facepookissa)kukaan ei oikein tunnu olevan selvillä uuni ja säästä (puun iästä)  itse veikkaan noin 300-400 vuotta tarinoita tuli esiin jonkunverran  muisti ry pidettäisiin on joskus kanssasodan aikoihin hirtetty joku ehkä punaisten sotilas päätellen siitä että  talo on ollutsuojeluskuntatalo joku muistaa kuulevat myös että mänty olisi ollut myösii paikallissää( paikallisia) ruotsin (raippa)  rangaistuksia  varmasti sirui  (huvi) tilaisuuksien aikana otetut vähän nokkapokka  ehkäpä on käytetty  (käyty) olympia kylä kuntien välisi otteita   erojaekä ensitäysin suudelma (ehkä varastettu myös arka ensisuudelma)

Kommentit (2 kpl)

  • Esa Kilponen

    Hauska juttu, Pena! Mutta kyllä sinä vielä älypuhelimen kanssa sinuksi pääset ja sormet löytävät kohteensa paremmin. Luulen, että vuoden päästä et enää vaihtaisi älypuhelintasi mihinkään. On ne niin käteviä kuitenkin. Mutta huono ”sihteeri” tuo puhelin tuntuu olevan, kun sanelun jälki on melkoista sanasotkua.

  • Marja

    Minua melkein nauratti tämä teksti! Yksi päivän ilahduttajista, kiitos siitä! Minäkin tuskailen kyllä vieläkin joskus näiden pikkuisten näppäinten kanssa, mutta on älypuhelin aika hyvä keksintö :)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*