Marjan Puu

Tekemistä, aikatauluja, ole vain!

Tekemistä, tehtävää, työtä… Jonka jälkeen jotain, mitä on pakko tehdä.

Aikatauluja, suunnitelmia, listoja… Joidenka jälkeen ruvetaan miettimään: “Mitäköhän seuraavaksi tekisin?”

Ihmiset tekevät paljon. Minäkin teen paljon, ja vähän enemmänkin. Aina sitä tulee luvattua menevänsä kaikenlaisiin juttuihin mukaan ja kohta onkin niissä niin syvällä, että joutuu karsimaan jostain toisesta jutusta. Yleensä, ainakin koulumaailmassa, tehtävät kasaantuvat muutamalle henkilölle. (Tunnustan olevani yksi heistä, enkä aina todellakaan ylpeä siitä!) Mutta oikeastaan tekeminen on kivaa. Jos koko ajan vain on, eikä tee mitään, on kyllä vähän tylsää. Minä kaipaan tekemistä.

Mutta pitää muistaa sanonta:”Kenenkään ei tarvitse tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin.” Se on viisasta. Jos jokainen tekee jotakin, tulee kaikki tehdyksi, pieninä palasina, mutta tulee kuitenkin. Ja Se on pääasia.

Kenenkään ei tarvitse tehdä kaikkea, joten muistetaan, että myös rentoutuminen on tärkeää. Välillä kannattaa olla tekemättä yhtään mitään. Olla sinut itsensä ja ajatuksiensa kanssa ja keskittyä vaan olemiseen. Siinä kun onnistuu, on oppinut jotain hienoa!

 

Tekemistä ja olemista tasapainossa teille!

Terveisin Marja

Kommentit

  • Kristina Palo

    Kiireinen meno tuntuu olevan nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta kuten sanoit on hyvä olla sinut itsensä ja ajatustensa kanssa, silloin päivä, jolloin ei tunnu olevan tekemistä on aivan ihana. Näin eläkkeellä olevana voin nauttia sellaisistakin päivistä hyvällä omallatunnolla.

  • Annika Liinanki

    Hei Marja! Tänne onkin tullut uusi blogi sen jälkeen kun olen viimeksi täällä piipahtanut! Hieno juttu :) Uusi blogi luettavaksi :)

    On muuten hyvin ajankohtainen kirjoitus. Lepo on ihan yhtä tärkeää kuin se tekeminenkin <3

  • درب ضد سرقت

    نصاب در ضد سرقت بايد فضاي لازم براي جوش كاري و محكم كردن درب به چهار چوب قبلي درب را داشته باشد در غير اين صورت فقط با گچ پر كردن فضاي بين درب قبلي و
    درب ضد سرقت
    فعلي بي فايده است

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*