Marjan Puu

Halaus on hyvä lahja

 

” Mutta he eivät puhu niin kuin me. Heidän puheensa ei koostu sanoista vaan kosketuksista. He välittävät tunteita koskettamalla. “

Edellinen pätkä on sadusta, joka kulki viimeisimmän lukemani kirjan (Unohdettujen tarinoiden kirja) varsinaisen tarinan rinnalla. Satu kertoo ihmisistä, jotka eivät muista miten puhutaan, joten he kertovat toisilleen tunteensa ja ajatuksensa koskettamalla kolmea kehon eri kohtaa. He eivät siis varsinaisesti puhu lainkaan, muta tulevat silti ymmärretyksi.

Minä olen erittäin puhelias ihminen, ainakin kaikkien vähänkään tuttujen seurassa. Osaan ilmaista itseäni sanoin, lausein, huudahduksin, mutta silti tulee paljon tilanteita, joissa tunne on paljon helpompaa ilmaista ottamalla kontakti ihmiseen, eli koskettamalla. Tämä on joskus hankalaa. Ei sen takia, että koskettaminen varsinaisesti olisi vaikeaa vaan siksi, että Suomessa ei ole kovin vahvaa koskettamiskulttuuria, enkä voi tietää haluaako joku, että häneen kosketaan.

Kätteleminen on kaikille varmasti erittäin tuttua. Ja halaaminenkin ainakin jollakin tasolla on tuttua myös. Mutta jos ihan rehellisesti mietitään, niin ellei aivan lähimpää perhettä lasketa, kumpaa kukin tekee useammin, halaa vai kättelee. Luultavasti kättelee. Mutta toisaalta halaaminen on hyvä tapa näyttää välittävänsä ihmisestä. Halaten voi kannustaa, lohduttaa, onnitella, tervehtiä ym. Miksi halaus on siis hyvä asia?

1. Halaaja antaa saajalle palasen sydämestään, mutta ei silti itse menetä mitään. Molemmat tulevat iloiseksi.

2. Lämmin halaus lisää mielihyvähormonin (oksitosiinin) tuotantoa, sekä  voi alentaa stressiä ja verenpainetta.

3. Halaaminen on helppoa ja kaiken lisäksi vielä ilmaistakin.

4. Ei tarvitse olla tietyn ikäinen tai kokoinen eikä tarvitse olla mitään arvonimeä, jotta voi halata.

Minä piirsin teille jopa kaavakuvan halaamisesta. Piirtäjän taitojani ei saa turhaan arvostella, ajatus on kuitenkin tärkein.

halausHalaamiseen tarvitaan siis, kuten kuvassa näkyy

  1. (Vähintään) Kaksi henkilöä
  2. (Vähintään) Kaksi välittävää sydäntä
  3. Ainakin yksi käsi

Voi siis harrastaa myös niin sanottuja ryhmä haleja :)

Minun täytyy siis myöntää, etten ole tämän alan erikoisasiantuntija, enkä ole itse ylhäällä mainitusta syystä maailman paras/kovin halailija. Mutta minusta halaaminen on yksi ehdottomasti parhaista tavoista tervehtiä toisia. Ja joskus, tai oikeastaan aika usein, haluaisi, että joku halaisi, koska jonkun halatessa ymmärtää, että hän välittää sinusta jollain tavalla. Halaus voi sanoa: “Olen sinun puolellasi, mitä sitten tapahtuukin.” Joskus halaus sanoo: “Minä uskon sinuun.” Usein halaus sanoo: “Minä välitän sinusta.” tai “Onpa mukava nähdä taas!”

Minua ainakin saa halata. Minäkin aion halata. Aion myös laittaa käden ihmisen olkapäälle ja kannustaa jatkamaan. Minä aion pitää ihmisiä kädestä. Jos joku voi huonosti, voisin vaan istua vieressä tai halata tai koskettaa jotenkin muuten. Silloin on turvallisempaa voida huonosti, jos joku on lähellä.

Joten nyt haastan sinut (ja itseni) halaamaan vähintään 5 eri ihmistä tulevan viikon aikana, joista ainakin kahden pitää olla joku muu kuin perheen jäsen. Ja jos halaaminen luonnistuu, ei sitä kannata jättää vaan viiteen kertaan. Mutta jos halaaminen ei tunnu hyvältä, ei sitä kannata tehdä ja toisaalta sitä pitää ymmärtää.

Halauksin: Marja

 

Kommentit

  • Assi

    ♥ Halataan kun tavataan:) Vois ruveta harrastamaan halailemista vähän enemmänkin♥♥

  • Kristina Palo

    Halaaminen tekee hyvää jokaiselle. Täällä sivukylällä yksin asuvalle tuottaa kyllä viiden eri ihmisen halaaminen viikon aikana vaikeuksia. Halaan ystäviä mielummin kuin puita,( metsässä on muuten hyvä olla.)

  • Marja

    Kiitos molemmille ihanoista kommenteista ❤ Assi, halataan vaan :) Ja Kristiinalle myönnän lisäaikaa! Minulle, koulussa käyvälle nuorelle, viikko on ihan riittävän pitkä aika, mutta tietysti ymmärrän, että jos ei tapaa paljoa ihmisiä, on myös hankala halailla ;) Puita voi myös halailla ja samalla saa nauttia kauniista ulkoilmasta!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*