Marjan Puu

Eräs pieni, uusi alku

Kaikki on aina aloitettava jostakin. Mitään asiaa ei voi vaan suoraan jatkaa. Vaikka joku olisikin aloittanut jonkin jutun sinun puolestasi, on sinun kuitenkin aloitettava se omalta osaltasi. Niin se vain on. Mitään ei voi jatkaa ennen kuin sen on aloittanut. Tätä monimutkaista ajatusta kirjoittaessani hämmennyn itsekin. Onpas ihmeellistä, mutta samalla hyvin yksinkertaista.

Mutta Maailma on hämmentävä paikka jokaiselle, jos vain jaksaa avata silmänsä ja ennen kaikkea mielensä. Miten paljon maailmasta löytyykään asioita. Asioita joista voi olla kiitollinen, jotka tekevät onnelliseksi, asioita, jotka ovat mielestäsi väärin. Asioita, joista voi puhua muille ja kirjoittaa.

Sitä minä aion nyt omakseni ja toivottavasti myös muiden iloksi tehdä. Ihmetellä ja kirjoittaa. Ihmetellä minä ainakin osaan, sehän on osa meidän jokaisen elämää. Varsinkin tällaisten nuorten ihmisten tehtäviin se kuuluu.

Ihmettelyn aihetta minulle antavat ihmiset ympärilläni, luonto, harrastukseni, koulu ja koko elämä.

Tervetuloa lukemaan blogiani. Täällä näet kauniin maailman minun näkökulmastani :)

 

Älä koskaan kasva niin isoksi,
ettetkö voisi esittää kysymyksiä,
älä koskaan tiedä niin paljon,
ettetkö voisi oppia jotain uutta.

-Og Mandino

 

♥:llä Marja

Kommentit (3 kpl)

  • Kristina Palo

    Tervetuloa kirjoittamaan. Mukava lukea nuorten ajtuksia. On kuin itsekin nuortuisi.

    • Marja

      Kiitos paljon! Mukava kuulla

  • Esa Kilponen

    Kiva kun tulit mukaan mukavaan joukkoomme! Toivottavasti saat paljon kommentteja ja palautetta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*