Yö ja päivä. Siinä on ero minkä minä huomasin Turkin ja Teneriffan välillä.
Saavuin Teneriffalle lokakuun viimeisinä päivinä ja suuren matkalaukun kanssa. Koko elämänihän on siis pakattu yhteen suureen harmaaseen matkalaukkuun sekä pienempään hempeän vaaleanpunaiseen lentolaukkuun. Kuitenkaan tämä iso harmaa matkalaukku ei tullut perille vasta kun 5 päivää minun jälkeeni. Oli siis tiedossa vähän vaateostoksia heti uudessa kohteessa!
Aivan ensimmäiseksi olin tyrmistynyt miten tulin takaisin moderniin maailmaan. Turkissa oli kaunista, mutta täytyy myöntää, että vanhanaikaista. Teneriffa oli taas siisti ja hyvinhoidettu. Täällä on paljon moderneja kauppakeskuksia sekä sellainen eurooppalainen tunnelma. Kuitenkin silloin tällöin kaipaan vieläkin Turkkia, se on vain ihan oma maailmansa.
Ensimmäiset päivät uudessa kohteessa tarkoittavat oppaalle ”studausta” eli uuden paikan opettelua. Ensimmäiset päivät kiersin pitkin katuja ja rantoja. Teneriffa yllätti kauneudellaan. Myönnän, että mulla oli paljon ennakkoluuloja kanarian saarista yleensä. ”Tännehän kaikki suomalaiset matkustavat vuosi toisensa jälkeen..” En enää ihmettele miksi. Täällä on todella kaunis luonto! Lämmintäkin on sopivasti ja rantoja rantojen perään.
Turisteja Playa de Las Americasin alueella kyllä riittää sillä turistikyläksihän tämä on rakennettu, jos siis haluaa enemmän paikallista menoa nähdä kannattaa matkustaa saaren pohjoisosiin. Pohjoisessa sää on sitten taas paljon epävakaisempi kuin täällä etelän aurinkorannikolla.
Suurin nähtävyys täällä Teneriffalla on tietysti Tulivuori Teide. Teide on 3,718 metriä korkea ja näin ollen Espanjan korkein tulivuori.
Yö ja päivä!