On aika ottaa nämä keskustan talvikuvat näytille, kun on vielä vähäiset lumet maassa tuolla luonnossa. Kuvat ovat kahdelta edelliseltä ”oikealta” talvelta. Suurin osa SM-pilkkien aikaan otettuja. Palataan keskustan kesäkuviin myöhemmin.
Talvi on hyvää aikaa lentää movalla kun järvet ovat jäässä ja termiikit eivät vielä aiheuta ylimääräisiä keikutuksia siipeen. Jäältä on hyvä operoida, ja voihan helposti tehdä vaikka pakkolaskun jos kone piiputtaa. Termiikit ovat auringon lämmön aiheuttamia pystyvirtauksia jotka ovat keväällä erikoisen ärhäköitä maan ollessa vielä kylmä. Aurinko lämmittää maaston tummia kohtia joista lämpö nousee ylös ja jostakin ilma sitten tulee myös alas. Nämä virtaukset tekevät lennosta keikuttavan, vaikkakin sopivan noston osuessa kohdalle saadaan ilmaista korkeutta parhaimmillaan yli 3000metriin. Kesällä aurinkoisella säällä parhaat lentokelit valokuvaukseen on aamuin ja illoin kun termoja ei ole. Asiasta enemmän tietävät sanoo että aamuvalo on kuvaukselle paras.

Näistä kouluista lähempi/uudempi on jo purettu.

Ihan sitä kaupungin keskustaa.

Tori keltaisen kerrostalon vieressä

Kuvan keskelle rantaan rakennetaan parhaillaan kerrostaloa.

SM-pilkkien kisakeskus Fenestralla

Kisa alkaa hetken päästä

Vastarannalla on ne isot kalat:)

Kirkkosalmi

Tuossa on ollut ainakin yritystä.

Hotelli Pihkuri rannan tuntumassa.

Kirkon taustalla peltojen keskellä Salonpään tila Salonpään niemessä

Edessä purkua odottava entinen Keskimaan liikekiinteistö, jossa on nykyään toimiva keilarata oheistoimintoineen.

Onhan näitä kerrostaloja kuin kaupungeissa konsanaan

Haapasaari jossa kirkko ja taempana salmen takana Vanha Kirkkosaari eli Viitasaari

Viestinmäellä komeilee tornitalo ja siitä oikealla kaupungintalo jossa virastot

Torin seutu

Terveyskeskuksen rakennuksia

Haapasaaren Eteläkärki

Kokkilan sataman proomut

On se hieno kaupunki

Saaliiden punnitukset menossa jäällä

Miekkasalmi

Miekkasalmi ja Miekkasalmen perinteinen majoituspaikka

Halkoniemen uutta asutusta

ABC-huoltamo melko näyttävällä paikalla

Näkymä Pohjoiseen

Teollisuutta

”Pöllit poikineen”

Edessä Lummeniemi

Savivuoren laskettelurinteet. Niistä oikealla Lummeniemen Leirikeskus

Monelle tuttu paikka

Monenlaisia kulkijan jättämiä jälkiä, ja asiallinen toteamus:)
Jussi Haverinen
Olipas mukava päästä lentämään ja nähdä lähitienoot ilmasta käsin. Kiitos!
Juha Toikkanen
SM – PILKKI kisasta kohta vuosi. ( 17.3.2013 )
Oliko kylmä lentää, silloinhan oli aamulla kova pakkanen.
Minun sormia ainakin paleli kun kuvasin jäällä.
Kiitos jälleen hyvistä ilmavalokuvista.
Urpo "Upi" Minkkinen
Kyllähän tuolloin kisojen aikaan kylmä oli, mutta jo muutaman pakkaslennon jälkeen oppii laittamaan kunnolla päälle…ja vähän allekkin:)
Vaatteiden tuulenpitävyys on tärkeä noissa hommissa.
Oikeasti isoin ongelma pakkasella on sormien kanssa kamera kädessä. Nykyään onneksi on sähkölämmitteisiä hansikkaita ja muitakin asusteita, joilla tunnin ja parikin tarkenee yhteen menoon.
Eija
Upeita kuvia! Kiitos.
päivi kinnunen
Hienoja talvisia kuvia. Kiitos mukava katsella oman kaupunkin kuvia täällä Ruotsissa.
Kiitos.
eläkepappa
Kyllä Viitasaari on todella upea paikka. Tämmöisiä
kuvia voisi lähettää muuallekin, esim. Satakuntaan.
Ehkä siellä silloin ei ajateltaisi, että viitasaarelaiset
ovat kovia leuhkimaan !
Urpo Upi Minkkinen
Olet pappa kovinkin oikeassa maisemien suhteen. Mistä lie satakuntalaiset moisen käsityksen saaneet?