Lentäjän näkökulmasta

Suovanlahden kierto ja traktorijatzit

Traktorijatzit oli hyvän sään aikaan, jotenka lentokamat autoon ja etsimään sopivaa niitettyä peltoa pitopaikan läheisyydestä. Sellainen löytyikin Ukonniemen tilalta aivan pikitien vierestä. Kiitos vielä isännälle luvasta startata pellolta. Traktorimarssia odotellessa päätin kiertää varsinaisen Suovanlahden ja kuvailla sen rantamia.

Edessä Ukonniemen tila ja sen pellot josta starttasin. Taempana Suovanniemi.

Vieras-satama ja joku kiireinen:)

Vielä melko hiljaista.

Tästä lähdetään Kemppaalan tilan yli kierrokselle.

Kesäpäivä ei tästä juuri voi sään puoleen parantua.

Oikeassa laidassa Näppälä ja keskellä peltoja Tarvaala

Lähempi niemi oikealla on Kotaniemi, vasemmalla Pirttiniemi.

Vasemmalla Piili ? ja peltojen kohdalla Heikkilä. Näiden metsien sisällä on paljon taloja joita ei ilmastakaan näe kuin ihan kohdalta.

Tämä talo on Vesilahti

Rannassa taitaa olla ponttoonilautta?

Tässä ollaan Silonkylällä.

Koivula ja Varvikon punainen katto näkyy metsikössä oikealla.

Ahtola. Muitakin taloja tienoolla, mutta piilossa metsän sisällä.

Haaralan kylää ja Valkeislampi

Haaralankylän tienhaara. Risteyksessä kovasti entisen kaupan näköinen rakennus.

Seppälä

Rannan Pekka, sanoo kartta tästä paikasta. Edessä tien vieressä ilmeisesti Mutkala.

Matolampi ja Lukkopuro

Suotajärven Etelälahti. ”Vesannontiestä” erkanee tie oikealle Mäntylänkylälle. Sielläkin suunnalla pitäisi ehtiä joskus pyörähtää kuvaamassa.

Talo lämpimällä ja aurinkoisella paikalla.

Kokkosenniemen karjaa.

Kokkosenniemi

Aika kiva maisema

Kierros on heitetty ja Myllytupa odottaa vieraita.

Norolan kohdalla vauhti päällä.

Tutun näköinen auto tulee Varpulaan

Traktorimarssin alkua odotellessa on hyvä ottaa lisää korkeutta ja katsella laajemmin maisemia. Siinähän näkyy koko Suovanlahti.

Suovanniemi ja kyläkunta on Autioniemi. Niemen takana Kokkoselkä ja sen takana Niininiemi. Kuvassa heti oikealla Suovanselkä.

Vanhaa asutusta Raja Hoikka.

Liikennettä pitoihin monella kantilla. Traktorit läksivät juuri tuosta Moision hallien pihasta.

Kukin vauhdillaan. Vasemmanpuoleinen talo on Kumpunen ja oikealla Ukonniemi.

Kulkue etenee.

On se uljasta menoa!

Ei ole ehditty heinäkuormaa purkaa kun kiire Jatseille:)

Pikkusen hienoa!

Ajopelit järjestäytyy. Kuvassa edessä vasemmalla Seuratalo.

Nuoremman sukupolven ajopelit tulee viimeisenä. Vielä vanhoja jossain kunnioitetaan:)

Se on siinä. Takaisin Ukonniemen pellolle ja uusiin seikkailuihin.

Kommentit (4 kpl)

  • Kristina Palo

    Kiitos kauan kaivatusta kotitilan kuvasta ja näkyihän minun vanha traktorinikin marssilla olevan. Taas kerran upeita kuvia.

  • Kristiina Kauppinen

    Kylläpä oli jälleen hienoja kuvia!

  • sari

    Voin vain kuvitella, miten henkeäsalpaavaa se on siellä livenä ilmassa ollut!
    Kuvinakin näytti niin hienolta!!

  • Haaralan koulun tyttöjä

    Ihania kuvia Haaralasta kotikylältäni ilmastakäsin otettuina. Vanhat ajat palasivat mieleen lapsuudesta ja maisemat edelleen tunnistettavissa. Hienoa työtä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*