Lentäjän näkökulmasta

Sekalaiset kuvat Viitasaaren seudulta

Vanhoista kuvista kokosin vielä yhden kattauksen sieltä sun täältä. Alussa ajankohtaisia kuvia kylvötöistä, vaikkakin ovat neljän vuoden takaa. Kuvien suhteen jäädään nyt odottamaan ”uutista” kuten viljelijät jotka piakkoin aloittavat kylvönsä.
Toivotaan leppeitä tuulia kesälle, niin saadaan uusia kuvakulmia ja uusia kyliä nähtäville.

Toukokylvöt menossa 21.5.2010 Järventauksen pellolla.

Tässä viimeistellään uutta peltoa. 21.5.2010

Kylvöt menossa Leväniemessä. 21.5.2010

Tästä lähtee lento Syyskuun lopussa sumuiseen pakkasaamuun Pasalan pellolta.

Kannas Pasalassa.

Ohikiitäviä hetkiä jotka onneksi voi joskus vangita kameralla myöhemmin katseltaviksi.

Hirvimiesten kota.

Salmi.

Erään aamulennon jälkeisiä tunnelmia. Bensaakin on vielä jäänyt tankkiin. Tuo pussukka valjaiden yläpuolella on varavarjo, joka voidaan heittää jos varsinainen siipi lakkaisi lentämästä. Onneksi ei vielä ole siihen tarvinnut turvautua.

Oikealla Savilahti, etualalla nelostie.

Laaja kuva Viitasaarelta.

Siinäpä taitaa olla Viitasaaren vesienpuhdistuslaitos?.

Harju Pasalassa. Hienoja vanhoja rakennuksia ja pihapiiri.

Rehua menee pakettiin Rantalassa.

Pasalanjärven rantamilla.

Tuollakin maistuu kesältä.

Rantaelämää.

Kohti salmea

Harsomaista pilveä Juhannuksen aikaan n. 1600m:n korkeudella.

Pilvivuori

Hyvät on pellot startata ja laskeutua. Saari etualalla on Rakaja.

Alkaa olla ilta siinä mallissa että on laskeutumisen aikaa.

Kolima taas Puttaan suuntaan auringon laskiessa. Pitäis joskus jaksaa nousta aamulennolle, niin saisin kuvan selältä myötävaloon.

Kommentit (2 kpl)

  • Irja Röntynen

    Upi: upeita kuvia nämäkin. Näitä on taas hienoa näyttää täällä Satakunnan lakeuksilla.
    Piispa Henrik nousi tuohon Herikin kappelin rantaan, v. 1155: kuulemma.
    Odotan edelleen, että ohjus heittää minut sinne Viitasaarelle.
    HALLELUJAH HARD ROCK.

  • Mikko Soines

    Tosi hyviä kuvia,katselen niitä mielenkiinnolla. Kiitos ’,

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*