Luonto on nyt luminen ja kaunis, joten oli ”pakko” päästä taivaalta sitä ihastelemaan. Pakkasta lähtiessä 18 astetta, mutta onneksi ylempänä oli muutaman asteen lämpimämpää.
Tehtaiden höyryt ja Kapeenkosken avoimet vedet oli kerryttäneet taivaalle aikamoisen sumupilven, joten kuvaaminen ei monessakaan paikassa oikein luonnistanut. Kuitenkin tavanomainen kolmen sadan satsi kuvia kertyi ja muutaman laitan tänne näkyville.
Kuvaa klikkaamalla se näkyy suurempana.

Ilmaan nousun jälkeen näkyi tehtaiden höyryt usvaisessa maisemassa.

Pian selvisikin että höyryt ja savut virtaa eri korkeuksilla eri suuntiin. Vasemmalla Äänekosken tehtaat ja oikealla Suolahden vaneritehdas.

Kapeenkosken (Pörrin) virrassa sulat vedet.

Suolahdessa vaneritehdas höyryilee.

Valion meijeri Äänekoskella.

Äänekosken Metsä Fibren hussakat.

Oikealla valmistuu sellua ja vasemmalla kuvan alalaidan tehtaassa jalostetumpaa kuitua mm. kankaiden valmistukseen.

Biokaasulaitos.

Palailen koiviston perinnemaisemiin Noropohjalle.

Muhluniemi, vasemmalla ylhäällä sumun seassa Hirvaskangas.

Koiviston koulun seutua. Kuvassa myös entisiä kyläkauppoja ja entinen posti.

Nyt pääsee luistelemaan tai hiihtämään kentän viereiseltä ladulta.

Loukkumäen kupeella on asuttu jo satoja vuosia.

Riikosmäki, siinä on ollut aikoinaan sairaala, liekö ollut Sairaala Novan ”esiaste”:)

.

Riihi, kuvan vasemmassa laidassa lähde ladun vieressä.

Riihi

Koti kuusien kainalossa:)

Pari kuvaa jouluna tehdyltä lennolta Hirvaskankaan maisemasta ja vasta toiminnan aloittaneesta Hevy Centeristä. Tuo värikäs rakennus:)

Näkymä Niiniveden ja Koiviston suuntaan.
Korvesta Masa
On se voa ilimasta er näköstä, hienoo
Urpo Upi Minkkinen
Kiitos Masa, kyllä se nyt on maisema kohdillaan, kun on lunta maassa ja puissa:)
Tarja Repo
Kiitos! Olipa taas mahtavat kuvat! Näin se on, että on lähdettävä taivaalle pakkasella, jos näin upeita kuvia mielii ottaa. Näitä ei saa joka talvi.
Urpo Upi Minkkinen
Kiitos Tarja, ei ole vuodet veljeksiä keskenään joten on mentävä, kun ”tilanne” on päällä:)
Liisun sisko Lettu
Luulin (turhaan), etta pysyt maan tasalla pakkaspäivinä.
Kiitos lumikuvista, mielenkiintoista katseltavaa.
Meilla, etelä-Englannissa, ollaan myös miinuksilla, tänäänkin satoi lumenhärmää. Hyvää lopputalvea vaan.
Urpo Upi Minkkinen
Lumiset maisemat ovat nyt niin hienot, että lähes mahdoton pysytellä maassa:)
Nuo siperian kylmät ovat tosiaan puhallelleet ihan sinne teillekin asti.
Hyvää kevättä myös sinne!