Näissä kuvissa näkyy muutoksia n. kahden vuoden ajalta Äänekosken maisemissa, joista moneen on ollut vaikutusta Biotuotetehtaan rakentamisella paikka...
Kaldoaivin postauksen jälkeen onkin taas tapahtunut Äänekosken maisemissa muutoksia. Jokunen kuva osasta niistä parilta lennolta viime viikolta. Kun u...
Tämän reitin lentäminen Sevettijärveltä Nuorgamiin on ollut haaveenani jo jonkin aikaa. Reitti kulki Galdoaivin, tai suomalaisittain Kaldoaivin erämaa...
Tässä postauksessa yhdistän tavalliset ilmakuvat ottamaani videoon, joka on kuvattu siipikameralla.
Lennon kohteena oli taas kotiseudun rakennushankk...
Nämä kuvat jotka on otettu vuoden 2013 kesällä, tulivat nyt jostakin syystä ajankohtaisiksi. Lento josta kuvat on, oli kolmiolento jonka yksi sivu lei...
Hetken oli tyyniä kirkkaita talvipäiviä, joten kävin lentelemässä Äänekosken ja Viitasaaren maisemissa.
Viitasaarelta kokosin videon, joka tuolla lin...
Niinpä vaan vihdoin valkeni suhteellisen tyyni ja aurinkoinen talvipäivä tällekin vuodelle. Pakkasta vajaat kymmenen astetta ja uutta edellisen yön lu...
Näin vuoden lyhimpänä ja siksi myös melko pimeänä päivänä palataan kevät-kesän 2016 ilmakuviin. Ensin Koliman länsirannalla Viitasaaren puolella ja si...
On taas vuoden pimeintä aikaa, joten on sopiva hetki palata menneen kesän kuviin, jotka ovat Viitasaarelta ja sen lähialueilta. Aloitan kevään kuvista...
Marraskuun ensimmäisenä päivänä oli ennusteet siinä asennossa, että on viimeinen päivä tänä syksynä lentää maan ollessa lumesta paljaana...ainakin väh...
Edellisistä kuvista on kulunut pari kuukautta, mutta Äänekosken biotuotehdastyömaalla tapahtuvat muutokset isossa kuvassa ovat pienenemään päin, joten...
Tänä keväänä onkin ollut melko paljon lennettäviä kelejä, joten kuvamateriaalia on tallessa useammalta suunnalta myöhemmin julkaistavaksi. Kävin mm. l...
Alkuviikosta oli toistaiseksi kesän parhaat lentokelit, joten tuota herkkua tulikin nautittua aamuin illoin. Siksipä BTT:n päivitystäkin, vaikka työma...
Lensin pienen rengasmatkan eilen illalla Ääneseudulla ja tein sen aloittaen Suolahdesta. Järvien suurimmat selät aukesi jäistään vapun aikana, joten n...
Tätä kirjoittaessani 24.4 illalla on jo Pasalanlahti suurimmalta osin jäistä vapaana. Tänään aamulla lensin ja otin nuo oheiset kuvat joissa näkyy sen...
Nyt näitä päivityksiä pukkaa tiuhaan kun kelit on suotuisat ja näyttää siltä että talvikuvat taitaa tältä talvelta olla kohta historiaa?
Ilolla voi p...
Aurinko on taas kevään myötä kohonnut jo niin korkealle, että on aika ladata menneen kesän Viitasaari kuvista viimeiset. Edellisessä kuvasarjassa jäät...
"Kolmas kerta toden sanoo", piti paikkansa näiden joulukuun jälkeisten kuvien suhteen. Säät eivät ole antaneet mahdollisuutta käydä lentämässä kevätta...
Näiden kuvien lento suuntautui Viitasaaren Kaakonkulmalle viime kesänä 17.8, n. 10km päähän Vesannon kirkonkylää. Jaoin reissun kuvat kahteen osaan, j...
Tämän kertaisilla kuvilla sulkeutuu rengas kesällä 2015 tehtyjen lentojen Viitasaaren Pihkurinselän ympäri. Mukana on taas kahden eri lennon kuvia, ja...
Lentäjän näkökulmasta
Urpo Upi Minkkinen
Olen 1952 Konginkankaalla syntynyt Äänekoskella asuva varjoliidon harrastaja ja Viitasaaren Pasalan osa-aika asukas. Ilmakuvausretket suuntautuu välillä myös Keski-Suomea laajemmalle alueelle ja kaikista näistä jaan tänne blogiin kuvia nähtäville. Klikkaamalla sinistä tekstiä “lentäjän näkökulmasta” minkä tahansa postauksen otsikkonäkymästä, tulee vanhemmat postaukset esiin aikajärjestyksessä.