Niinilahtea voisi kuvailla Viitasaaren Eteläisenä porttina, vaikka keskustaan onkin matkaa vielä 15km. Näillä kohdin valtakunnan pääväylä kulkee siinä määrin vanhoilla sijoillaan, että perinteiset paikat ovat kulkijan nähtävillä, hyvä näin.
Kuvat puhukoot puolestaan.
Kuvat saat suuremmiksi niitä klikkaamalla.

Kuvan etureunassa on kaksi entistä kauppaa. Oikeanpuoleisessa kiinteistössä ennen siltaa on vieläkin matkamuistomyymälä ja kirpputori.

Niinilahden tanssilava jossa vieläkin kesäisin tanssitaan. Risteyksen vastapuolelta lähtee tie mm. Pyydysmäkeen.

Oikealla Isoaho ja vähän kauempana vasemmalla Niinilä. Kauempana terävä pitkä niemi on Aroniemi. Sen oikealla puolella Arinaselkä. Isompi selkä taustalla on Karttuselkä.
<
Kristiina Kauppinen
Kivoja kuvia jälleen katsottavana. Nyt oli todellakin vain Niinilahti city kuvissa. Varmaankin jollain kuvausreissulla näkyy Kallionimentien varsi ja Aroniementien seutu myös. Autionlahden suulla on Salmen silta. En tosin ole siellä vuosikausiin liikkunut, joten en tiedä, missä kunnossa se nyt on. Pitänee käydä katsomassa. Koivulan tyttöjen kanssa käytiin uimassa Salmen sillan korvassa.
sari honkonen
Isän kotipaikka on tuolla kallioniemen vastarannalla. Onpa tuttuja maisemia!
Jukka Liimatainen
Satuin ensimmäistä kertaa Viitasaaren Seudun nettisivuille ja olipa iloinen yllätys löytää edustavia kuvia tutuista lapsuudenkodin maisemista. Tuli juuri käytyä siellä viikonloppua viettämässä. Tyyni järvenpinta antaa hienon ilmeen näille kuville!
seppo kemppainen
-yhdyn Jukan lausuntoihin täysin..
-luonto todella kaunis
-jo lähes 30v näissä maisemissa asunut -sjk-