Lentäjän näkökulmasta

Miljoona kertaa

13.11.2009

Tuo miljoona ei kuitenkaan ole minun taskussa tai tilillä, vaan blogini ”lentäjän näkökulmasta” postauksia on nyt luettu yli miljoona kertaa (1008675). Sitä tietoa luvuista ei selviä, montako eri henkilöä on vuosien aikana valokuviani katsellut. Keskisuomalaisen blogialusta oli aloittaessani v.2014 eri kuin nykyinen ja sitä ehdittiin lukea 32000 kertaa.

Olen teille kaikille seuraajille kiitollinen, kun olette olleet kiinnostuneita valokuvistani ja samalla motivoineet minua lentämään ja valokuvaamaan maisemia monista eri kohteista. Muutoksen tuulet ovat olleet suuret Keski-Suomenkin maisemissa näinä vuosina. On tullut uusia tehtaita ja tietkin ovat leventyneet :)
Bloggaajaksi (KSML.fi Blogit) minut pyysi Viitasaaren Seudun toimittaja Markus Kauppinen, sen hetkisen Seudun päätoimittajan Esa Kilposen ”siunaamana”. Kumpikin heistä on jo muissa hommissa mutta kiitos heille. Kiitokset myös Pirjo Nymanille ja Mari Waalille. Mari johtaa nykyään Seudun toimitusta Pirjon jälkeen.
Sisä-Suomen Lehden sivuille sain pyynnön nykyiseltä päätoimittajalta Salla Norontaukselta. Päätoimittajana tuolloin oli Eija Varteva ja Salla toimittajana. Eijan jälkeen päätoimittajina ovat olleet tänä aikana myös Tapio Honkamaa ja Sami Rahkonen. Suuret kiitokset teille kaikille ja tietysti sinne Keskisuomalaisen toimituksen väelle Jyväskylään.
Noina aloituksen aikoina ei vielä dronet taivaalla pörränneet, joten liitimestä otetuilla ilmakuvilla oli muutenkin tilausta.
Yksittäisistä postauksistani suosituin on vuoden 2017 talvinen retki Galdoaivin erämaahan, jota on katsottu yli 57000 kertaa.
Jostakin syystä lappi vetää puoleensa ja sikäläisiä maisemia kuvailemaan. Melko kattavasti olenkin merkittävimmät paikat sieltä jo ilmakuvannut. Haaveissa on käydä joku talvi Kebnekaise  lentäen valloittamassa, mutta se vaatii monen asian loksahtelevan kohdilleen. Lentosää se suurin epävarmuus näin kaukaa katsellen.
Tämän postauksen kuvissa on muutama kohde kotiseuduilta, joissa näkyy muutos maisemassa, tai muuten seutuja joissa olen paljon lentänyt.
Kuvaa klikkaamalla se näkyy suurempana.
Tässä Hirvaskankaan risteys keväällä 2005.

Tässä Hirvaskankaan risteys keväällä 2005.

Hirvaskangas v. 2020

Hirvaskangas v. 2020

Hirvaskangas v. 2020. Taustalla Koiviston maisemaa.

Hirvaskangas v. 2020. Taustalla Koiviston maisemaa.

Äänekosken tehtaat syksyllä v. 2012.

Äänekosken tehtaat syksyllä v. 2012.

Äänekosken tehtaat syksyllä v. 2012.

Äänekosken tehtaat syksyllä v. 2012.

Äänekosken tehtaat helmikuu v. 2021.

Äänekosken tehtaat helmikuu v. 2021.

Äänekosken uusi sisääntuloväylä maaliskuu v. 2021

Äänekosken uusi sisääntuloväylä maaliskuu v. 2021

Viitasaaren Hännilänsalmen vanha ja uusi silta 13.11.2009

Viitasaaren Hännilänsalmen vanha ja uusi silta 13.11.2009

Viitasaaren keskusta 16.8.2010.

Viitasaaren keskusta 16.8.2010.

Viitasaaren keskusta syyskuu 2016.

Viitasaaren keskusta syyskuu 2016.

Viitasaaren keskusta syyskuu 2016.

Viitasaaren keskusta syyskuu 2016.

Konginkangas syyskuu 2020.

Konginkangas syyskuu 2020.

Konginkankaan Liimattalan Suviseurat 28.6.2018.

Konginkankaan Liimattalan Suviseurat 28.6.2018.

Konginkankaan Liimattalan Suviseurat 28.6.2018.

Konginkankaan Liimattalan Suviseurat 28.6.2018.

Konginkankaan lintulahti 9.9.2007

Konginkankaan lintulahti 9.9.2007

Tikkakosken risteyksen kohdan moottoritien tilanne13.8.2020

Tikkakosken risteyksen kohdan moottoritien tilanne13.8.2020

Moottoritien tilanne Puuppolan kohdalla 13.8.2020.

Moottoritien tilanne Puuppolan kohdalla 13.8.2020.

Suolahden viime vuosien näkyvimmät muutokset lienee tässä koulun lähialueella. Kuva 20.7.2020.

Suolahden viime vuosien näkyvimmät muutokset lienee tässä koulun lähialueella. Kuva 20.7.2020.

Suolahti keväällä 2017.

Suolahti keväällä 2017.

Sumiainen illalla 12.7.2014.

Sumiainen illalla 12.7.2014.

Sumiainen illalla 12.7.2014.

Sumiainen illalla 12.7.2014.

Sumiainen illalla 12.7.2014. ja rautalankaa.

Sumiainen illalla 12.7.2014. ja rautalankaa.

Sumiainen illalla 12.7.2014.

Sumiainen illalla 12.7.2014.

Kommentit (14 kpl)

  • Liisa

    Upeita kuvia, muutoksia maisemissa, on ollut mukava olla virtuaalisesti mukana lennoilla. Kiitos niistä. Hyvää jatkoa!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos.Kiva että kyyti on maittanut. Hyvää kevättä!

  • Pekka Varis

    Pensas on palanut on tullut myös ympäristö oppi
    haltuun

    • Urpo Upi Minkkinen

      Näin on Pekka käynyt. Tuo ympäristön tuntemus on noussut minullakin aivan uuteen ulottuvuuteen.
      Tietä pitkin reissaten kuva maisemasta jää paljon suppeammaksi.

  • Leila Rantanen

    Kiitos kuvamatkoista ja katselen kyllä, kun näitä reissuja lisää teet ja kuvia julkaiset. Upeita virtuaalimatkoja, eikä meinaa uskoa millainen maisema on ollut muutama vuosi sitten ja mitä se on nyt. Pihastani huiskutan, kun yli lentelet

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos, vastailen huiskutteluihin jos havaitsen:)

  • Matti Kautto

    Upi – niin upeita kuvia ja mitä arvokkainta kotiseututyötä! Näidenkin kuvien arvo vaan kasvaa vuosien myötä – ISO KIITOS!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Matti. Tuli mieleeni kun toimittajana kävit meidän pellolla harrastusta seuraamassa.
      Silloin ei vielä bloggailtu. Intternetti oli tulollaan?

  • Erkki

    Kiitos, Upi! Jälleen mielenkiintoisia kuvakulmia entisestä ja nykyisestä kotikaupungista.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Erkki. Minä olen vielä ainakin jonkin aikaa kahden kaupungin positiivisessa ”loukussa”.

  • Juha Toikkanen

    Kiitos aina niin mielenkiintoisista postauksista. Niistä näkee miten on rakennettu monien vuosien aikana.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos. Totta haastelet. Joskus vielä kokoan kuvapareja ”ennen ja jälkeen”?

  • Lettu Liisun sisko

    Hello UPI,
    Kiitos kuvista ja tiedosta niiden katselumääristä. Saat olla hyvin ylpeä saavutuksistasi ja sitkeydestä että vielä on halua nousta yläilmoihin. Hyvää kevättä, täällä Englannissa jo narsissit kukkii.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitän ylpeänä:) Meillä on nyt täällä kunnon laskiais-sää. Hyvää kevättä sinne!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*