Lentäjän näkökulmasta

Lentokuvat Konginkankaan Liimattalaan ja Kannonkoskelle mahdollisesti rakennettavien tuulipuistojen alueilta. Osa-1

Lentopäiväksi valikoitui (27.9) kaikkien aikojen lämpimin Suomessa mitattu syyskuun päivä. Noin lämmin ilma tuohon aikaan vuodesta oli myös erittäin kosteaa ja se näkyy ikävästi myös oheisissa kuvissa, varsinkin vastavaloon otetuissa:(
Lennon aiheena oli kuvata ilmasta suunnitteilla olevien tuulipuistojen maisemia Kannonkosken Vuorilahdella ja Konginkankaan Liimattalassa. Näiden alueiden välissä on sopivasti Pyhä-Häkin kansaallispuisto ja muutenkin melkoista erämaata. Nämä erämaat ovat aina jännittäviä lennettäviä sikäli, että moottorin käyntiä tulee seurattua erikoisen herkällä korvalla:)
Ymmärrän hyvin näiden alueiden ihmisten huolen suurien tuulivoimaloiden tulosta heidän elinpiirilleen. Jos tuulivoimalat rakennetaan, niin esimerkiksi Konginkankaalle tulee näkymään ja kuulumaan? molempien alueiden voimalat.
Viitasaaren Vuorilahden kylän asukkaat saa naapurikunnan puiston naapurikseen ja sen aiheuttamat haitat. Alueista päättävät valtuutetut ei ehkä ottaisi omille nurkilleen vastaavia rakenteita?

Jaan kyseisen päivän kahden lennon kuvat kahteen eri postaukseen. Tässä kuvat Liimattalan välilaskuun saakka ja loput kuvat seuraavassa postauksessa.

Kuvaa klikkaamalla se näkyy suurempana.

Lentoreitit ja voimaloiden paikat "suunnilleen".

Lentoreitit ja voimaloiden paikat ”suunnilleen”.

Puolen päivän aikaan ilmaan yksityiseltä lentokentältä Vuorilahden / Vuosjärven kupeelta, Kannonkosken puolelta.

Puolen päivän aikaan ilmaan yksityiseltä lentokentältä Vuorilahden / Vuosjärven kupeelta, Kannonkosken puolelta.

Vuosjärven Kotalahti

Vuosjärven Kotalahti

Kotilampi oikealla. Keskellä kuvaa Hintikanniemi.

Kotilampi oikealla. Keskellä kuvaa Hintikanniemi.

Vuosjärven Hintikanniemi.

Vuosjärven Hintikanniemi.

Vuorilahdenkylä, salmen takana Viitasaaren puolella. Kuva otettu Kannonkosken puolelta.

Vuorilahdenkylä, salmen takana Viitasaaren puolella. Kuva otettu Kannonkosken puolelta.

Tämä kuva otettu Vuorilahden Viitasaaren puolelta Vuosjärveä kohti.

Tämä kuva otettu Vuorilahden Viitasaaren puolelta Vuosjärveä kohti.

Järven selän takalaidalla on Hilmonlahti, jonne lennän seuraavan postauksen kuvissa.

Järven selän takalaidalla on Hilmonlahti, jonne lennän seuraavan postauksen kuvissa.

Nyt lähdemme matkaamaan Pyhähäkin Kansallispuiston kautta Liimattalaan. Kuvassa Käräjämäki Kannonkosken puolella.

Nyt lähdemme matkaamaan Pyhähäkin Kansallispuiston kautta Liimattalaan. Kuvassa Käräjämäki Kannonkosken puolella.

Ruuhijärvi, taustalla Ruuhilampi. Etenen tien (Viitasaari-Saarijärvi) läheisyydessä.

Ruuhijärvi, taustalla Ruuhilampi. Etenen tien (Viitasaari-Saarijärvi) läheisyydessä.

Länttä niminen tila, kun lähestyn Lakomäkeä.

Länttä niminen tila, kun lähestyn Lakomäkeä.

Mäkipelto ja Niittylä Ruuhilammen ja mahdollisen tuulipuiston kupeella, joka olisi tuolla kuvassa taustalla.

Mäkipelto ja Niittylä Ruuhilammen ja mahdollisen tuulipuiston kupeella, joka olisi tuolla kuvassa taustalla.

Lakomäki. Oikealla lähimpänä Lakojärvi, kauempana Heinäjärvi. Heti mäen jälkeen lennän jo Saarijärven puolella.

Lakomäki. Oikealla lähimpänä Lakojärvi, kauempana Heinäjärvi. Heti mäen jälkeen lennän jo Saarijärven puolella.

Heinäpohjan Linjalampi ja Pahalampi.

Heinäpohjan Linjalampi ja Pahalampi.

Pirttilampi ja Mustalampi (152m meren pinnasta). Tuulipuiston aluetta lampien takana. Oikealla siintää Iisjärvi Konginkankaalla

Pirttilampi ja Mustalampi (152m meren pinnasta). Tuulipuiston aluetta lampien takana. Oikealla siintää Iisjärvi Konginkankaalla

.

.

Mahdollisen puiston alueella oleva Pitkäsenlampi, oikealla Pitkänen. Keskellä Murojärvi ja taustalla Iisjärvi.

Mahdollisen puiston alueella oleva Pitkäsenlampi, oikealla Pitkänen. Keskellä Murojärvi ja taustalla Iisjärvi.

Heinäjärvi saarineen.

Heinäjärvi saarineen.

Koukkujärvi Lakomäen kupeella. Osin Kannonkosken alueella. Taustalla Vuosjärvi ja vuorilahti.

Koukkujärvi Lakomäen kupeella. Osin Kannonkosken alueella. Taustalla Vuosjärvi ja vuorilahti.

Koukkujärven vedet laskee vasemmalla näkyvää puroa pitkin Vuosjärveen.

Koukkujärven vedet laskee vasemmalla näkyvää puroa pitkin Vuosjärveen.

.

.

Heinäpohjan Tienoota, Saarijärven puolella rajaa.

Heinäpohjan Tienoota, Saarijärven puolella rajaa.

Kotiranta Heinäjärven rannalla.

Kotiranta Heinäjärven rannalla.

Heinäsaari, tuo suurin. Taustalla vasemmalla Pyhähäkin Kansallispuiston Riihineva.

Heinäsaari, tuo suurin. Taustalla vasemmalla Pyhähäkin Kansallispuiston Riihineva.

Kaihilampi. Taustalla Kohmujärvi, joka on osin Kannonkosken, Konginkankaan/Äänekosken ja Saarijärven aluetta.

Kaihilampi. Taustalla Kohmujärvi, joka on osin Kannonkosken, Konginkankaan/Äänekosken ja Saarijärven aluetta.

Riihimäki.

Riihimäki.

Pyhähäkin Riihisuo, jonka takana patikointialueet. Oikealla Koivuniemi.

Pyhähäkin Riihisuo, jonka takana patikointialueet. Oikealla Koivuniemi.

Riihikangas.

Riihikangas.

Pyhähäkki ja pitkospuita.

Pyhähäkki ja pitkospuita.

Pitkospuilla kulkijoita.

Pitkospuilla kulkijoita.

.

.

Hyvä keli retkeillä. Siitä kertoo autojen määrä Pyhähäkin parkkipaikalla:)

Hyvä keli retkeillä. Siitä kertoo autojen määrä Pyhähäkin parkkipaikalla:)

Pitkospuita näkyy alueella.

Pitkospuita näkyy alueella.

Nyt lähden etenemään Pyhähäkistä kohden Liimattalaa, mutta vilkaisu tulosuuntaan Vuorilahtea kohti.

Nyt lähden etenemään Pyhähäkistä kohden Liimattalaa, mutta vilkaisu tulosuuntaan Vuorilahtea kohti.

Oikealla näkyy Iso Suojärvi Peltokylän ja Häkkilänkylän vierellä.

Oikealla näkyy Iso Suojärvi Peltokylän ja Häkkilänkylän vierellä.

Taustalla Pyhäjärvi kostean ilman läpi kuvattuna.

Taustalla Pyhäjärvi kostean ilman läpi kuvattuna.

Peltokylän Koivisto Iso Suojärven rantamilla.

Peltokylän Koivisto Iso Suojärven rantamilla.

Kolisevanpohja.

Kolisevanpohja.

Iso Suojärven Koivikkoniemi. Taustalla näkyy Pieni Suojärvi.

Iso Suojärven Koivikkoniemi. Taustalla näkyy Pieni Suojärvi.

Ruska parhaimmillaan Mutkamäessä.

Ruska parhaimmillaan Mutkamäessä.

Pohjoislampi ja Kalalampi. Vasemmalla Liimattalan Kangasjärvi.

Pohjoislampi ja Kalalampi. Vasemmalla Liimattalan Kangasjärvi.

Vielä pari kuvaa Iso Suojärven suuntaan, mistä olen tulossa.

Vielä pari kuvaa Iso Suojärven suuntaan, mistä olen tulossa.

.

.

Kalalampi ja ?? jossa "kehäsaari".

Kalalampi ja ?? jossa ”kehäsaari”.

.

.

Kangasjärvi ja Pataman taimitarha. Taustalla näkyy Pyyrinlahtea.

Kangasjärvi ja Pataman taimitarha. Taustalla näkyy Pyyrinlahtea.

Liimattalan tuulipuistoalueen Niemislampi. Taustalla näkyy mm. Pyyrinlahti ja vasemmalla Räihänselkää.

Liimattalan tuulipuistoalueen Niemislampi. Taustalla näkyy mm. Pyyrinlahti ja vasemmalla Räihänselkää.

Tuulimyllyjen, (mahdollisten), alueelta kuvattu maisema Konginkankaan taajaman suuntaan kuvattuna.

Tuulimyllyjen, (mahdollisten), alueelta kuvattu maisema Konginkankaan taajaman suuntaan kuvattuna.

Näkymä Liimattalan peltomaisemiin.

Näkymä Liimattalan peltomaisemiin.

Näkymää Keitelejärven Ukonselälle.

Näkymää Keitelejärven Ukonselälle.

Liimattalan ravirata, vasemmalla näkyy Keitelejärven Räihänselän ja Koivuselän vesiä.

Liimattalan ravirata, vasemmalla näkyy Keitelejärven Räihänselän ja Koivuselän vesiä.

.

.

Vilkaisu "tulojäljille".

Vilkaisu ”tulojäljille”.

Raviradalla ei ole hevosia, joten teen sinne välilaskun tankkausta varten.

Raviradalla ei ole hevosia, joten teen sinne välilaskun tankkausta varten.

Tuolta keltaisesta talosta saan polttoainetta moottorille, kiitos siitä:)

Tuolta keltaisesta talosta saan polttoainetta moottorille, kiitos siitä:)

Tästä raviradalta starttaan tankkauksen jälkeen lennolle, mutta siitä tarkemmin seuraavassa postauksessa.

Tästä raviradalta starttaan tankkauksen jälkeen lennolle, mutta siitä tarkemmin seuraavassa postauksessa.

Kommentit (10 kpl)

  • Sirpa-täti

    Upeat syksyiset kuvat! Kyllä olet taitava!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Sirpa! Ruska oli tänä syksynä erikoisen komea, tai sitten vanhemmiten se vaan siltä näyttää:)

  • Reetta Korjonen

    Kiitos Urpo, että sinulla on tuo turbo. Kun tuulimyllyt nousevat, niin ei niin helppoa ole kuvata. Ajatelkaa Liimattalan puiston maasto on 206 m merenpinnasta. Siihen 300 m korkeat myllyt. Kyllä saa näitä katsella kaukanakin, jos on näköä olemassa. Ennustan, että ei ole kovin kaukonäköinen hanke. Pitäiskö meillä olla koskemattomiakin alueita. Sitä voi miettiä.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Reetta kommentistasi! Uskon että sinulla on näkemystä näissäkin asioissa. Aika näyttää, taistellaanko tuulimyllyjä vastaan….turhaan?

  • Marjatta

    Upi, uprita kuvia. Kiitos kun teet tuulipuistpn aluetta konkreettisrmnaksi.miten mahtaa kayda pohjavesien, tornin porataan pohjavesialueen kupeeseen?

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista. Hyviä kysymyksiä, joihin varmaankin saadaan vastauksia?

  • Susanna Seitakallio

    Ompa mielenkiintoinen tuo kalalampi ja ”kehäsaari” siinä. On varmasti todella mieluisia pesimäalueita vesilinnuille. Upeita kuvai!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista! Kaikenlaisia hienoja kohteita luonnossa on, joita lennoilla sattumalta kohtaan:)

  • Timo Hämäläinen

    Kiitos hienoista kuvista ja tästä työstä jota teet. Tuulipuisto ilmaisu on tuulivoimalobbareiden keksintö jolla asia viherpestään. Itse käytän sanoja tuulivoimala, tuulivoimateollisuus, tuulivoimala-alue. Hyviä lentoja edelleen

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista. Totta haastelet ja mietin tekstin muuttamista noilta ”puiston” kohdilta, mutta menkööt nyt näin tekstimuutosten ”teknisistä haasteista” johtuen.
      Juuri nyt odottelen lennolle lähtöä, mutta pilvet roikkuvat liian alhaalla, joten taitaa tämä tyyni päivä mennä ”ketuille”.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*