Lentäjän näkökulmasta

Konginkangas ja sen kylät-osa 4

Näissä 16.8.2014 otetuissa ilmakuvissa on vuorossa Liimattalan, Peräpohjan ja Pyyrinlahden seudut. Kuvauslento osui aamuun joka oli noilla seuduilla sitkeän sumuinen pitkälle päivää, mutta ei mainittavasti haitannut kuvaamista kuin Riihilahden seudulla. Jaoin Liimattalan kuvat kahteen erään ja tässä näytillä nyt on osa 1/2. Toisen erän pyrin saamaan nähtäville Tammikuussa.
Hyvää Joulua!

Klikkaamalla kuvaa se näkyy suurempana.

Näkymä Pyyrinlahden pohjukkaan.

Kuvan keskellä on Liimattalan entinen koulu. Koulun kulmilla oli aikoinaan (-60-70 luvuilla) useitakin kauppoja, jopa samaan aikaan toiminnassa.

Tässä kuvassa näkyy hyvin miten sumua on tuolla notkelmassa ja se ei poistunut koko aikana, kun seutua kuvasin aamupäivän aikana.

Oikealla Lamposaari.

Järven pinta ”höyryää” joten ei ihme vaikka sumu ei haihdu taivaalta.

Riihiranta. Muiden talojen nimiä Retkikartta kertoo kitsaasti näillä kohdin.

Marjapensaiden keskellä Honka niminen paikka.

Tämä karjatila on Reinikka.

.

Talot tien oikealla puolella ??, Kauppila Seppola. Liimattalassa kiemurteleva joki on Isojoki.

Sillan takana Kotila.

Nelostien takaa erkaantuu tie Häkkilän suuntaan.

4-tien länsipuolella ollaan nyt.

Lähinnä Hiekkaharju, taempana Keskinen, Jaakkola ja Peltola.

Hongikko edessä, taempana Takala, Kotimäki, Kivelä.

Lähestytään Peräpohjan maisemia, kuuluipa ne Liimattalaan tai ei ?. Lähinnä Paloaho.

Oikealla siintää Räihänselkä Lintulahdesta, johon kaartaa nelostie, tai oikeammin E75.

Edestä lukien Pykälistönaho, Perälä jonka takana metsikössä Lähteelä. Oikealla Koivula.

Vasemmalla ??, oik. Perämäki.

Tässä näkyy Perälän takaa Lähteelä.

Karhukumpu ja Ahvenlammin takana Lamminmäki. Lammen vasemmassa päässä Rinteelä, mutta ei näy kuvissa.

.

Täällä Peräpohjan tietä hieman eteenpäin on Lehtola ja Mäkelä oikealla.

 

.

.

Liimattalan suora ja rinnalla vanha valtatie. Risteyksen tie vasemmalle vie Konginkankaan kirkolle ja oikealle mentäessä ollaan Peräpohjalla.

Em. risteyksen vieressä pienteollisuushalli.

Pyyrinlahti koko komeudessaan. Halkoniemi etualalla.

Kala on jossain syönnillään:)

Tiensuun rannikkoa.

”Taivaallinen” veneilijä.

Keskellä Halkoniemi ja sen takana Mustasaari.

Oikealla Isojoensuu.

Nyt koukattiin takaisin kuivalle maalle, Hakalantien risteykseen. 4-tien oikealla puolella on Polunharjuntie.

Varmaankin kaikille tuttu risteys.

Vasemmalla Hiekkala ja oikealla Huvikumpu

Kurikkala, Riihikahvi (museo ja kesäteatterin paikka) ja Tuulensuu.

.

Näissä Liimattalan peltomaisemissa on Suviseurat 2018.

Nyt palataan tankkaamaan tänne starttipellolle Savilan ja Uusi-Savilan viereen.

Vasemmalla peltojen takana Katajamäki, oikealla 4-tien varressa Herneelä (vaalea navetta) ja Nakkala.

Seuraavalla kerralla otetaan vauhtia täältä Kytänsalon maisemista ja palaillen keskemmäs Liimattalaa. Kuvassa suoraan vastarannalla on Kannanlahti. Vasemmalla kauempana Matilanselkä. Edessä Härkinselkä ja oikealla Ukonselkä. Ja jos katsot tarkkaan oikealle niin kauas kuin vettä näkyy niin siellä on Sumiainen 10km päässä.

 

Kommentit (6 kpl)

  • Pirjo Luukkainen

    Mahtavia kuvia, niin kauniita ja ihmeellisiä, kun en ole ennen taivaalta näitä maisemia nähnyt. Kaunis kiitos :) Pirjo Luukkainen

  • Ari Nylander

    Hienoja kuvia,on kaunista seutus ja yllättävän paljon asutusta jota ei huomaa 4,tiellä liikkuessa. tosiaan tuttuja risteyksiö kuten Riihikahvio ja Konninkankaan th.

  • Kyösti Kukkonen

    Hiekkala talon oikealla puolella kuvassa on Kappelin talo joka nykyisin on Huvikumpu rekisterissä. Itse kutsumme paikkaa Jokimökiksi, lomakotimme.
    Kuvat ovat loistavia ja monipuolisia. Kiitos kuvaajalle , että ne ovat netissä.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista ja terveisiä Isojoen rantamille:)

  • ari toivonen

    Hienoja kuvia äitini kotikunnailta

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista. Äitisi kotikunnaat ovat kauniit!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*