
Näissä kuvissa on kahden kesän otoksia. Ensin keskitytään kirkonkylän seutuun ja myöhemmin eri kylien kuviin. Paikkojen nimeämisessä turvaudun Retkikartan tietoihin, kun paikallistuntemus ei riitä paikkoja tunnistamaan vaikka synnyinpitäjässä liikutaankin. Muutaman kuvan Petäjäniemen suunnalta otin tähän Kirkonkylän satsiin mukaan.
Aloitetaan keskeltä kylää jossa kirkko sijaitsee…
30.10.2016 lisätty 19.9.2016 lennon kuvia.
Kuvaa hiirellä klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi

Kirkko ja Koulu

Kallula, Metsola ja Hakkara. Taustalla Pyyrinlahti ja Niemelä.

Vihtaperä linnoineen.

Otra-ahon tienoota Sumiaisten tien varressa. Oikealla Petäjälampi ja Lampilan talo

Penttilä, Kennää ja Vesala metsikön takana.

Edessä Pirttilä, taempana Petäjäniemi

Pakko vilkaista synnyinseudulle Soskonniemelle ja ei näytä ihan pahalta:) Edessä Räihänselkä, Akseli Gallen Kallelan taulun Haapasaari ja Korisaari.
[caption id="attachment_2182" align="aligncenter" width="1500"]
Tämä talo joka lienee autio on Laitikka?

Nyt lähestytään keskustaa Pohjoisesta. Pohjoisniemi ja Rantue.

Kartta kertoo sellaisia nimiä näille taloille kuin, Hautomo,Koivulahti ja Tyhjälä.

Entiset pappilat. Punakattoinen viimeksi toiminut. Edessä oik. vanhempi.

Näillä seuduilla oli aikoinaan mm, terveysasema?. Tuolla jossain vedettiin ensimmäinen hammas suusta, kummasti jäänyt mieleen:)

Rivitaloja sataman lähellä.

Sataman seutua.

Keskustaa, taustalla Pyyrinlahti.

Edessä Koivurinne.

Edessä Vanhainkodin seutua.

Pääväylää jonka varrella tuossa risteyksen takana on (oli) Niskasten Kömin Sähkö kauan sitten. Sieltä ostin mopon (Tunturi Sport) ja kun ajelin sillä kotiin Soskonniemelle niin leijuin ainakin yhtä korkealla kuin näitä kuvia ottaessani:)

Vehreää keskikylää

Jos en pahasti ole väärässä niin tuolla toimii Salmutex vaatetehdas.

Kerrostalokin keskustassa.

Mariantien seutua.

Satama.

Paloasema ja urheilukenttä.

Sumiaisten tienvarren seutua. Oik. Työväentalo.

Näkymä Pohjoiseen

Hakalanmäkeä?

Näkymä Itään.

Peltojen ympäröimä

.

Edestä lukien,Rysäniemi, Vihtalahti, Hauinniemi, Petäjäniemi…

Pyyrinlahdella Niemelänniemi.

Mariantien rivareita.

Satama.

Pohjoisniemi. Taustalla Räihä ja Lintulahti.

Pohjoishiekan uimaranta.

Kuvassa näkyy hyvin miten ranta syvenee.

Taustalla Pyyrinlahti.

Kyllä lähtee:)

City

Kolme kovaa ydintä.

Ydinkeskusta

.

Niemelän torpan alkuperäinen sijaintipaikka.

Kenties suomen kauneinta seutua?
Tästä eteenpäin 30.10.2016 lisättyjä kuvia.

.

.

.

.

.

.
.
Ulla Jalkanen
Tosi hienoja kuvia maailman parhaasta paikasta!
Viljo Honkonen
Hienoja kuvia olet ottanut Uisu! Harvat näin korkeasta perspektiivistä näitä muuten näkisikään :-)
Pirjo Luukkainen
Kyllä Konginkangas on kaunis, varsinkin keskikesällä ilmasta kuvattuna. Kiitos :)
jari hult
Tuli ikävä kankaalle
urpo minkkinen
Missä Jari nykyään menee?
Anne Shadrick
Beautiful, beautiful Konginkangas!
Keitele jarvi niin kaunis! Kivat kuvat korkeuksista! Kiitos!
Jorma Hult
Mahtavia kuvia! Suuret kiitokset kuvaajalle!
Eeva Kovanen
Todella arvokkaita kuvia, kiitos Upille.
risto h
hianoja onkuvat
Juha Artukka
Hienoja kuvia, kiitos kun olet taltioinut ainutlaatuisia maisemia!
Marjatta Narkiniemi (ent Parkkonen
Olipa mukava katsella kotiseutu kuvia…
tuli niin mieleen pohjoshiekan uimaranta ja uimakoulu ja päättäjäispäivä kun Patronen siellä kuulutti että katsokaa kun Marjatta vetää kauniisti maaliin ja sitten tuli seppele kaulaan kun hevoselle…ja olinhan minä tietysti ylpeä kaikista suoritetuista merkeistä…minun äiti ei kovin paljon muista mutta sen hän muistaa kuin eilisen päivän :)
Tuli jo 50 vuotta siitä kun muutin K-kankaalta tänne lahden taakse että aikaa on siitä.
Päivi Evars
Suurkiitos näistä hienoista kuvista! Olisinpa taas Konginkankaan maisemissa… Juuret ovat siellä
Urpo Upi Minkkinen
Hyvä että maisemat/kuvat miellyttää, missä sitten oletkin.
Teuvo Ronkainen
Upeaa katsella noita nuoruuden maisemia ”yläperspektiivistä” näin vuosikymmenten jälkeen. Hienoja kuvia, kiitos kuvaajalle :)
Urpo Upi Minkkinen
Kiitos Teuvo kommentista. Mukava jos voin tuottaa jollekin hyvän mielen:)
Kivenpellon kasvatti
Kiitos hienoista kuvista! Paras paikka maailmassa!
Urpo Upi Minkkinen
Kiitos kommentistasi. Osoitteestasi heräsi mielenkiinto, että taidat asua ulkomailla? Toinen asia joka kiinnosti, missä on Kivenpelto.
Netistä löytyi sukulaiseni ottamia kuvia Kivenpellosta. Joskin jonkin aikaa aiemmin otettuja, kun sinä olet sieltä lähtenyt:) https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KK1427:31
Kivenpellon kasvatti
Asun Olofströmissä Etelä-Ruotsissa! Kivenpellon naapurit oli Kuusela ja Hakala ja tie nykyään nimeltään Puroahontie?
Urpo Upi Minkkinen
Nyt ”pääsin kartalle” Kivenpellon maisemista. Maisemista puheen ollen, meillä tuli tänne nyt oikeasti talvi ja hiihtolatuja ajellaan maastoon, että päästään hiihtämään.
Hyvää kuluvaa vuotta sinne naapuriin ja kesällä sitten kyläpäiville kongille!
Helina Allman os. Perälä
Voi että!! Kyllä Upe olet ollut oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan! Lämmin kiitos!! J ajos ja kun lentelet niin onko sulla mahdollisuutta ottaa Matilan virrasta ja Mun Perälä ja Marjala kodeista siina Jänislahden tiehaaran vieressä. Ei ole koskaan tuollaista kuvakulmaa ollut !! Täällä Norjasa asuessa on upeata katsella ja näytellä muillekkin!
Urpo Upi Minkkinen
Kiitos kommentista! Matilanvirran sillan kohdilta olen kuvia monesti ottanut, mutta ei vahingossakaan teidän taloja niihin ole osunut.
Otanpa kuvauksen ohjelmaan, jos noilla kulmilla lentelen.
Raikasta talvea sinnekin!