Lentäjän näkökulmasta

Ilmakuvia Akseli Gallen-Kallelan taulujen maisemista Äänekosken Konginkankaalla.

Iso nippu kuvia kolmelta eri lennolta Äänekoski-Konginkangas-Sumiainen alueelta. Yhtenä teemana lentelylle ja kuvaamiselle oli Akseli Gallen-Kallelan taulu. Olisiko sen maisema sopiva Riihiniemen Lepolanvuoren päältä katsottuna. Kesällä 2019 tuon taulun ja kyseisen maiseman yhteneväisyyden havaitsin. Ajatuksen julkaisin myös Facebookissa keskusteluun ja kantoja löytyi puolesta ja vastaan. Nämä kuvat on menneen viikon satoa, kun jäältä voi vielä operoida. Toivottavasti löytyy tuttuja paikkoja, tai muuten mielenkiintoista nähtävää lievittämään Koronaepidemian ahdistusta, tai muuten vaan:)

JOS vanhemmat postaukseni kiinnostaa, niin ne löytyy helpoiten klikkaamalla kunkin postauksen sinistä tekstiä ”lentäjän näkökulmasta”.

Kuvaa klikkaamalla se näkyy suurempana.

22.3 klo 7 lähdin kohti Konginkankaan Koivuselkää tuosta Haukkalammen yli, tehtaiden sauhujen oikealta puolelta.

22.3 klo 7 lähdin kohti Konginkankaan Koivuselkää tuosta Haukkalammen yli, tehtaiden sauhujen oikealta puolelta.

Kotikylä Koivisto jää taakse.

Kotikylä Koivisto jää taakse.

.

.

Kovalanniemi Keitelejärven eteläisemmässä lahdessa.

Kovalanniemi Keitelejärven eteläisemmässä lahdessa.

Vintilälahti vasemmalla, pienet lammet edessä Vuorilampi ja Mäkilampi.

Vintilälahti vasemmalla, pienet lammet edessä Vuorilampi ja Mäkilampi.

Takarannalla Laajaniemi.

Takarannalla Laajaniemi.

Ukonniemi ja Ukonlahti.

Ukonniemi ja Ukonlahti.

Syvälahti ja Syvälahden taloja. Nyt taidan olla jo Sumialaisten revirillä..

Syvälahti ja Syvälahden taloja. Nyt taidan olla jo Sumialaisten revirillä.

.

.

Lähimpänä Härkinselkä, vasemmalla edessä siintää jo Matilanvirta.

Lähimpänä Härkinselkä, vasemmalla edessä siintää jo Matilanvirta.

Kytänsalonsaari Pyyrinlahden suuntaan nähtynä.

Kytänsalonsaari Pyyrinlahden suuntaan nähtynä.

.

.

Jänislahti pellon laidalla ja Matilanselkä Kelloniemen takana.

Jänislahti pellon laidalla ja Matilanselkä Kelloniemen takana.

Selän takana Matilanvirta sulana.

Selän takana Matilanvirta sulana.

Matilanniemessä Matilantalo.

Matilanniemessä Matilantalo.

Kuvassa taaempana vasemmalla Räihänselkä ja oikealla Koivuselkä.

Kuvassa taaempana vasemmalla Räihänselkä ja oikealla Koivuselkä.

Härkinsalmessa, kuvan keskivaiheilla paljon sulaa vettä. Lähin selkä Kertonselällä sitten Pieni-Koivuselkä, seuraavana Karttuselkä ja sen takana vielä Kokonselkä.

Härkinsalmessa, kuvan keskivaiheilla paljon sulaa vettä. Lähin selkä Kertonselällä sitten Pieni-Koivuselkä, seuraavana Karttuselkä ja sen takana vielä Kokonselkä.

Matila alavirtaan nähtynä.

Matila alavirtaan nähtynä.

Koivuselkä, tuttuja vesiä.

Koivuselkä, tuttuja vesiä.

Näkymää Riihiniemen päältä.

Näkymää Riihiniemen päältä.

Railo Lehmusesta Koivusaaren päähän.

Railo Lehmusesta Koivusaaren päähän.

.

.

Pahitunsalmi Koivuselän ja Karttuselän välissä.

Pahitunsalmi Koivuselän ja Karttuselän välissä.

Koivuselkä Konginkankaan kk:n suuntaan, joka on tuolla Räihänselän takalaidalla.

Koivuselkä Konginkankaan kk:n suuntaan, joka on tuolla Räihänselän takalaidalla.

Havusalmi, sekin Koivuselän ja Karttuselän välissä.

Havusalmi, sekin Koivuselän ja Karttuselän välissä.

Leppiniemi, sen takana Kajamanlahti. Kalaniemen taajama siintää peltoineen taaempana.

Leppiniemi, sen takana Kajamanlahti. Kalaniemen taajama siintää peltoineen taaempana.

.

.

Pikkuvepsä tai Vepsänpoika, molempia nimiä käytetään.

Pikkuvepsä tai Vepsänpoika, molempia nimiä käytetään.

Kahvittelun ja tulistelun jälkeen on kotiin lennon aika. Pitkään en voinut olla, koska etelätuuli oli yltymässä päivän päälle ja matkan teko kävisi kovin hitaaksi.

Kahvittelun ja tulistelun jälkeen on kotiin lennon aika. Pitkään en voinut olla, koska etelätuuli oli yltymässä päivän päälle ja matkan teko kävisi kovin hitaaksi.

Tässä näkyy jäässä miten syksyllä on jäät murtuneet ja sitten vasta umpeen jäätynyt.

Tässä näkyy jäässä miten syksyllä on jäät murtuneet ja sitten vasta umpeen jäätynyt.

Veli Jaska potkuttelemassa.

Veli Jaska potkuttelemassa.

.

.

.

.

Pilkkijöitä Lehmusen kupeella.

Pilkkijöitä Lehmusen kupeella.

.

.

Soskonsalmessa vain vähän sulaa kohtaa ja siksi petollinen. Salmen heikkoihin jäihin on ainakin yksi hukkunut menneinä aikoina.

Soskonsalmessa vain vähän sulaa kohtaa ja siksi petollinen. Salmen heikkoihin jäihin on ainakin yksi hukkunut menneinä aikoina.

Räihänselän saarirypäs kirkonkylän edustalla.

Räihänselän saarirypäs kirkonkylän edustalla.

Konginkankaan sataman aluetta.

Konginkankaan sataman aluetta.

.

.

.

.

Lähimpänä Tervaniemi, Kytänsalon siltasalmi oikealla.

Lähimpänä Tervaniemi, Kytänsalon siltasalmi oikealla.

Näkymä Sumiaisten suuntaan Kytänsalon päältä.

Näkymä Sumiaisten suuntaan Kytänsalon päältä.

Alas taipuneen railon anatomiaa:)

Alas taipuneen railon anatomiaa:)

.

.

Ukonsaari Ukonsalmessa Äänekoskea kohti mennessä.

Ukonsaari Ukonsalmessa Äänekoskea kohti mennessä.

.

.

Nuorisoa jäällä Ukonniemen kupeella.

Nuorisoa jäällä Ukonniemen kupeella.

Lentävä lokki ja sen varjo?

Lentävä lokki ja sen varjo?

Ristiniemi.

Ristiniemi.

.

.

Mämmenselän iloisia kalastajia:)

Mämmenselän iloisia kalastajia:)

.

.

Olen oikealla reitillä:)

Olen oikealla reitillä:)

"Juustomiehen" koti tuolla rannalla.

”Juustomiehen” koti tuolla rannalla.

Täällä Valion meijerillä valmistetaan juustoa.

Täällä Valion meijerillä valmistetaan juustoa.

Paatelaa.

Paatelaa.

Paatelan sulku Keiteleen ja Kuhnamon välissä.

Paatelan sulku Keiteleen ja Kuhnamon välissä.

Kotilaaksoon saavun klo 10.30 ja termiikit keikutti jo lentopeliä melkolailla nosteiden kohdilla. Mutta kiva reissu kaikkinensa:)

Kotilaaksoon saavun klo 10.30 ja termiikit keikutti jo lentopeliä melkolailla nosteiden kohdilla. Mutta kiva reissu kaikkinensa:)

26.3 aamulla lentelen taas Konginkankaan maisemissa. Tulin edellisenä päivänä mökille, että olen aamulla valmiina kun aurinko nousee ja nousihan se.
Järven ollessa jäässä, saatoin nyt noin matalalla lentää ja kohdetta (taulun maisemaa) lähestyä. Liekö koskaan ko. taulun maisemasta varmuutta saadaan, mutta jokainen voi kuvista vetää omia johtopäätöksiään.

 

Sieltä aurinko kurkistaa Pahitunsalmen suunnalta:)

Sieltä aurinko kurkistaa Pahitunsalmen suunnalta:)

Aamulla oli vielä puuskaista tuulta, joka sitten ennusteiden mukaisesti tyyntyi kahdeksan jälkeen. Kuvassa lähden lennolle.

Aamulla oli vielä puuskaista tuulta, joka sitten ennusteiden mukaisesti tyyntyi kahdeksan jälkeen. Kuvassa lähden lennolle.

Koivuselän Yksipuisen ja Kalasääksen pesä. Toinen saman niminen saari on myös Räihänselällä.

Koivuselän Yksipuisen ja Kalasääksen pesä. Toinen saman niminen saari on myös Räihänselällä.

Yksipuisen jälkeen suuntasin Riihiniemen maisemiin, Tervalahti.

Yksipuisen jälkeen suuntasin Riihiniemen maisemiin, Tervalahti.

Vasemmalla Riihilahti ja Riihimäen tila. Oikealla Muokkala ja Riihiniemi. Kuvan keskellä Räihänselän takana Lintulahti.

Vasemmalla Riihilahti ja Riihimäen tila. Oikealla Muokkala ja Riihiniemi. Kuvan keskellä Räihänselän takana Lintulahti.

Vasemmalla näkyy Matilanvirta, lähimpänä alla Riihilahden pohjukkaa ja Oraviniemi.

Vasemmalla näkyy Matilanvirta, lähimpänä alla Riihilahden pohjukkaa ja Oraviniemi.

Iso-Oraviniemi Petäjäniemen kupeella.

Iso-Oraviniemi Petäjäniemen kupeella.

Jokilahti.

Jokilahti.

Peltosaaret, Jokilahti niiden takana.

Peltosaaret, Jokilahti niiden takana.

Peltoniemi ja Köllinniemi. Oikealla näkyy "varmasti" tunnistettu Akseli Gallen-Kallelan tauluun maalattu Haapasaari. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Akseli_Gallen-Kallela_-_Lake_Keitele,_1905.JPG

Peltoniemi ja Köllinniemi. Oikealla näkyy ”varmasti” tunnistettu Akseli Gallen-Kallelan tauluun maalattu Haapasaari. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Akseli_Gallen-Kallela_-_Lake_Keitele,_1905.JPG

Kun päästiin aiheeseen tauluista, niin tässä ehkä maisema, joka myös Akseli Gallen-Kallelan taulussa on. Lepolanvuori näkyy kuvassa lumisena kohtana. Sieltä maisema kenties kuvattu taulua varten???

Kun päästiin aiheeseen tauluista, niin tässä ehkä maisema, joka myös Akseli Gallen-Kallelan taulussa on. Lepolanvuori näkyy kuvassa lumisena kohtana. Sieltä maisema kenties kuvattu taulua varten???

Tässä Akseli Gallen-Kallelan taulun kuva, netistä kuvakaapattuna.

Tässä Akseli Gallen-Kallelan taulun kuva, netistä kuvakaapattuna.

No, enpä "hirttäydy" väittämääni taulun suhteen, vaan jatkan matkaa Petäjäniemen kuvetta:) Peltolahti lähimmän niemen takana.

No, enpä ”hirttäydy” väittämääni taulun suhteen, vaan jatkan matkaa Petäjäniemen kuvetta:) Peltolahti lähimmän niemen takana.

.

.

Levälahti. Vasemmalla siintää Konginkankaan kk.

Levälahti. Vasemmalla siintää Konginkankaan kk.

Näkymä Soskonniemen yli. oikealla Korisaari.

Näkymä Soskonniemen yli. oikealla Korisaari.

Kovin avoin railo.

Kovin avoin railo.

Gallelan taulun Haapasaari kirkonkylän suuntaan nähtynä.

Gallelan taulun Haapasaari kirkonkylän suuntaan nähtynä.

Haapasaari keskellä Räihänselkää Lintulan kohdilta kuvattuna.

Haapasaari keskellä Räihänselkää Lintulan kohdilta kuvattuna.

Lintulahden caravaanareiden alue melko hiljainen.

Lintulahden caravaanareiden alue melko hiljainen.

Räihä ja entiset koulut.

Räihä ja entiset koulut.

Soskonniemen tienoota.

Soskonniemen tienoota.

Palaan takaisin Koivuselän puolelle, vasemmalla Lokalahti ja kuvassa taaempana Karttuselkää sulan Pahitun takana.

Palaan takaisin Koivuselän puolelle, vasemmalla Lokalahti ja kuvassa taaempana Karttuselkää sulan Pahitun takana.

.

.

Lehmus-saaren pohjoispään railo.

Lehmus-saaren pohjoispään railo.

Sivisaari, oikealla Lehmunen.

Sivisaari, oikealla Lehmunen.

Soskonsalmi, Eteis-saari?

Soskonsalmi, Eteis-saari?

Lopuksi muutama korkealta otettua (1km) kuvaa. Kuvan ylälaidassa pilkottaa Pyyrinlahti.

Lopuksi muutama korkealta otettua (1km) kuvaa. Kuvan ylälaidassa pilkottaa Pyyrinlahti.

Kuvat otettu Koivuselän päältä. Horisontissa Äänekosken tehtaiden hussakat.:)

Kuvat otettu Koivuselän päältä. Horisontissa Äänekosken tehtaiden hussakat.:)

Melkei näkyy Viitasaari kuvan laidassa Suovanselästä vasemmalla.

Melkei näkyy Viitasaari kuvan laidassa Suovanselästä vasemmalla.

Oikealla pilkottaa Konnevesijärvi Pahitun sulan veden takana.

Oikealla pilkottaa Konnevesijärvi Pahitun sulan veden takana.

Railojen verkosto.

Railojen verkosto.

Kommentit (34 kpl)

  • Viljo Honkonen

    Hienoja kuvia koti ja mökkiseudulta,eipä näitä muuten näkisikään lintuperspektiivistä. Samalla tulee paikkojen nimet tutuiksi!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Viljo kommentista. Samoin joudun itsekin paikkojen nimiä etsimään, että on tästä edes jotakin hyötyä:)

  • Risto

    Kiitos kuvista. Näin ilmasta näkee eri perspektiivissä kuvat. Montaa kohtaa en edes tunnista, mutta tuttuakin on. Kiitos kotiseudun kuvaamisesta. Hienoa työtä!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Risto sanoistasi! Onhan monet paikat ilmasta erinäköiset, kuin maan tai veden tasolta.

  • Keijo Venho

    Kiitos Uki, kuvissasi tulee hienosti esiin Keski – Suomen komeat maisemat!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Keijo, maisemat ovat hienot ja vain osan kauneutta pystyn kuviin tallentamaan.

  • Maija Huhtala

    Kiitos hienoista kuvista! Mahtaako kuvistasi löytyä Kalaniemen Iso-Korppisen ympäristöä? Katselin vanhoja postauksia, mutta en löytänyt sellaisia.

  • Pirjo Luukkainen

    Kiitos jälleen kuvista. Ilo ihailla sisätiloissa, kun ei pääse paikan päälle.

    Terv. Pirjo Luukkainen

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Pirjo, hyviä nojatuolimatkoja:)

  • markku pasanen

    Hienoja Kuvia ! Kiitos !

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos, hienot maisema, hienot kuvat:)

  • verkkoniemeläinen

    Mukava tarkastella maisemia,kuvat tallentuu ja vuosikymmenien päästä joku kuvaa taas ja huomaa muutokset maisemissa.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos verkkoniemeläinen kommentista. Nyt pääni sauhuaa, kun mietin missä verkkoniemi on?

  • Birgitta Herranen

    Upeilta kuvia Urpo! Kyllä Suomi on kaunis!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Birgitta, olet oikeassa:)

  • Ritva Hjelt

    Tämän lajin kuvaajia ei löydy joka pitäjästä. On ilo katsella noita upeita maisemia. Suomi näyttäytyy juhla-puvussa.Lintuperspektiivistä näkee kokonaisuuden. Kiitos että kuvat ovat julkisia kaikkien katsottavissa.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Ritva, maisemat motivoi lennoille ja kuvaamaan, vaikka nuo jo melko tuttuja ovatkin.

  • Mökkiläinen

    Ihania kuvia!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Mökkiläiselle kommentista, missä mökkisi sitten onkaan.

  • Pekka Varis

    Todella hienoja kuvia

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Pekka, terveisiä sinne ja oli arvokas tietosi niistä eduskuntatalon tuoleista!

  • Hans

    En tuosta tekniikasta tiedä. Pidetäänkö kameraa käsissä, vai onko se jossain telineessä? Onko ns. järjestelmäkamera, voiko zoomata? Hyviä kuvia.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Hans. Kamera on järkkäri ja pidetään kädessä. Zoomin suurimmillaan on jossain 50 tienoilla, kun ollaan koko ajan liikkeessä. Pakko käyttää nopeita suljinaikoja ja melko suurta herkkyyttä.

  • Hannu Halmesmäki

    Hieno matka taas. Kiitos!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Hannu kommentista. Kun olet pappis-sukua, niin eilen sain tiedon että Soskon talossa Soskonniemellä (kuvissakin vilahtaa) asui Viitasaaren pappi 1700 luvun loppupuolelta 1800 luvun alkuun 31 vuotta.

  • timo kolu

    tosi hienoja kuvia kiitos

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Timo.

  • verkkoniemeläinen

    Viestittelen Muuratjärven Verkkoniemestä,mutta kaikki suomen maisemat kiinnostaa ja ovat kauniita.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Nyt pääsin kartalle. Joskus olen kotoa lentänyt lennon Muuratjärven Mellerinlahdelle ja takaisin, mutta niitä kuvia en olekkaan tainnut julkaista. Muuratsalon lähellä jäällä olin lentokoulutuksessa v2002, mutta sehän onkin Päijännettä.

  • Risto tapio

    Jäitten aikaan selkeät kuvat,on helppo suunnistaa veneellä,käyttäen karttaa ja ilmakuvia,testaan kesällä.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista ja hyviä veneretkiä!

  • Vesa Kautto

    Hieno kuvasarja tutuista tienoista!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista ja maisemathan on kuvaukselliset:)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*