Lentäjän näkökulmasta

Hiilinielua rakentamassa….sattumalla.

 

Pitkin syksyä olleiden surkeiden lentosäiden takia täytyy postailla tällaista maanläheistä asiaa ja muutama ruskakuva syyskuulta.

Kuvaa klikkaamalla se näkyy suurempana.

Tarina tämän metsitetyn pellon kohdalta alkaa tavallaan siitä, kun neuvostoliiton hyökkäyssodan takia Suomen Karjalasta joutui ihmiset evakkoon. Evakoita tuli myös tälle Koivistonkylän ”kylmälle tilalle”, jossa me vaimoni kanssa asutaan. Kylmä tila tarkoittaa sitä, että evakot rakensi rakennukset ja raivasi pellot aiemmin rakentamattomalle paikalle. Edellytyksenä oli että maasto olisi sellaista, että siihen voisi raivata peltoa.                Välimäen perhe tuli rakentamaan rakennuksia ja raivaamaan peltoa tälle paikalle joskus vuoden 1945-47 tietämillä. Ensimmäiseksi he rakensivat hirrestä saunan, jossa aluksi asuivat rakentaessaan varsinaista rintamamiestaloa.

Välimäkien ensimmäinen asumus muutaman vuoden takaisessa kuvassa ennen meidän joulusaunaan menoa.

Välimäkien ensimmäinen asumus muutaman vuoden takaisessa kuvassa ennen meidän joulusaunaan menoa.

Myöhemmin tilalle rakennettiin myös navetta ja muita rakennuksia. Tämän saunan rakentaneen miehen tapasin hänen vielä eläessään. Oli Välimäkien sukulainen.

Välimäet raivasi tilalle muutaman hehtaarin peltoa ja harjoittivat sen ajan mukaista maanviljelystä.He myivät tilan vajaan kahdenkymmenen vuoden asumisen jälkeen seuraaville asukkaille ja näiltä Liimataisilta me vaimoni kanssa ostettiin paikka keväällä  v.1974. Vanhin tyttäremme Minna oli silloin vajaan vuoden ikäinen.Intoa täynnä muutimme Jyväskylästä maaseudulle, sillä maaseudulta molemmat olemme lähtöisin. Reilun vuoden kuluttua muutostamme syntyi Tiina. Nyt oli jo navetassa vasikoita ja muita eläviä, joita hoidettiin sivutoimena. Vuosien varrella oli navetassa sikoja, kanoja, kalkkunoita, lampaita ja olipa yksi emolehmä josta saatiin maitoa omiksi tarpeiksi. Välillä lampaan vuonat tepasteli tuvassakin:)

Minna ja Ilona

Minna ja Ilona

Heinäisiä töitä:) Leena, Tiina ja Minna.

Heinäisiä töitä:) Leena, Tiina ja Minna.

Muutama vuosi myöhemmin minäkin kuvassa.

Muutama vuosi myöhemmin minäkin kuvassa.

Nuorin lapsemme Lauran syntymän aikoihin v. 1989 päätettiin metsittää osa metsän sisällä olevasta kapeasta niitystä.Eläinten pidosta olimme luopuneet jo muutama vuosi aiemmin, joten huonoimmat pellot jouti metsittää.Tuolloin metsitystä tehdessäni tunsin huonoa omaatuntoa siitä että toiset on kovalla työllä pellon raivannut, niin minä sen metsitän. Sama ajatus on monasti myöhemminkin tullut mieleen. Varsinkin silloin kun ensimmäisenä istuttamani koivun taimet söi seuraavan talven aikana hirvet aivan tarkkaan. Taimien istutus tehtiin seuraavana kesänä uudestaan ja osa istutettiin kuusen taimilla. Eikä tässä vielä kaikki, seuraavaksi tuli runsas myyrävuosi joka verotti ison osan istutetuista taimista. Vielä kerran istutettiin taimia ja tuolloin oli mukana hommassa myös Minna ja Tiina. Luonto on vuosien aikana hoitanut entisen pellon noin 25m korkean kertaalleen harvennetun koivikon alle runsaan kuusien taimikon. Näitä kuusia olemme lahjoittaneet parina jouluna eri kohteisiin joulukuusiksi.

Kuvan ruskan väreissä loistava koivikko on entistä peltoa, siirtolohkareen oikealla puolella.

Kuvan ruskan väreissä loistava koivikko on entistä peltoa, siirtolohkareen oikealla puolella.

Nyt istutuksesta reilut kolmekymmentä vuotta myöhemmin maailma onkin muuttunut uuteen asentoon, joten tuon ajan ”tuhotyö” on muuttunut hiilinieluksi. Olisiko se ”ilmastoahdistus” nyt omalta osalta kuitattu??

Kuusia pukkaa ihan sikana:))

Kuusia pukkaa ihan sikana:))

Vaikka ajat ovat muuttuneet, niin arvostan suuresti pellonraivaajasukupolvia. Heidän tekemänsä peltotilkut ei ole syypää nykyiseen ilmaston lämpenemiseen. Syyt ovat aivan muualla ja se onkin sitten paljon isompi juttu, kuin tämä em. peltotilkku, joka on nyt toivottavasti antanut minulle anteeksi kun sen metsitin? :)

Hyvää tulevaa vuotta kaikille!

Muutama kuva syksyiseltä (24.9) lennolta Ääneseudulla.

Telkkä laakso-Kotilaakso.

Telkkä laakso-Kotilaakso.

Suolahden suota.

Suolahden suota.

Teollisuutta näköpiirissä.

Teollisuutta näköpiirissä.

Suolahden veturitallit.

Suolahden veturitallit.

Suolahden kirkko ja Kukkulanmäki.

Suolahden kirkko ja Kukkulanmäki.

Suolahden perinnetelakka.

Suolahden perinnetelakka.

Nyt loikattiin Äänekosken keskustaan. Oikealla palo- ja poliisiasema.

Nyt loikattiin Äänekosken keskustaan. Oikealla palo- ja poliisiasema.

.

.

Metsä Fibren "puunielu".

Metsä Fibren ”puunielu”.

Pukkimäkeä ja hoteli Hirvi.

Pukkimäkeä ja hoteli Hirvi.

Liikuntapuisto, taustalla Keitelejärven pintaa.

Liikuntapuisto, taustalla Keitelejärven pintaa.

Uutta asutusaluetta hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Uutta asutusaluetta hyvien kulkuyhteyksien varrella.

.

.

Nyt ollaan Kokkola / Saarijärvi risteyksessä Honkolassa.

Nyt ollaan Kokkola / Saarijärvi risteyksessä Honkolassa.

Rannankylä Niiniveden rannalla mennessä Hirvaskankaalle.

Rannankylä Niiniveden rannalla mennessä Hirvaskankaalle.

Hirvaskangas.

Hirvaskangas.

.

.

Niiniveden saaria ja niemiä.

Niiniveden saaria ja niemiä.

Koivistonkylän Noropohja.

Koivistonkylän Noropohja.

"maataloustaidetta"

”maataloustaidetta”

Koiviston koulu ja päiväkoti.

Koiviston koulu ja päiväkoti.

Palaan Telkkälaaksoon Keljärven yli.

Palaan Telkkälaaksoon Keljärven yli.

Tähänkin pellolle on naapuri istuttanut pari vuotta sitten hiilinielun rakentumaan.

Tähänkin pellolle on naapuri istuttanut pari vuotta sitten hiilinielun rakentumaan.

Kommentit (12 kpl)

  • Raija Tuominen

    Ihana juttu ja nuo kuvat,mahtavaa.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Raija, olethan sinä nuo istuttajat livenäkin nähnyt:)

  • Silvosokka

    Hienoja kuvia ja juttua kuvien taustoista. Itselläni samanlainen istutuskoivikko ja kuusta pukkaa sinnekin seuraavaksi hiilensyöjiksi koivujen jälkeen. Koivikon viereen vanhoille suopeltosaroille istutin kolme vuotta sitten kuusentaimia muutaman tuhannen määrän. Istutetut taimet ovat vaatineet kerran vuodessa pelastusoperaation vahvan horsmikon ja angervikon seasta. Eipä ole näkynyt talkoolaisia apuna heinäämässä niitäkään pulputtajia, jotka yhtenään vaahtoavat hiilinieluista. En toki ole apua odottanutkaan, mutta tekoja puheiden sijasta olen yrittänyt toteuttaa omalla kohdallani.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista. Rehevien maiden taimet tarvitsee tosiaan alkuvuosina aktiivista heinäämistä, mikäli haavena on saada kunnollisia puita aikaiseksi.
      Muista ilmoittaa seuraavalla kerralla talkoista, niin jospa heinääjiä saapuisi:)

  • Tarja Repo

    Kiitos tästä jutusta ja kuvista!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos kommentista ja hyvää vuotta 2023!

  • Marjatta

    Oi nikä ihana joululahja – tarina ja kuvakavalkadi. Kiitos, Upi!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos. Pehmoinen paketti joululahjaksi tällä kertaa:)

  • Hannu Halmesmäki

    Olipa kiva juttu. Ja erityisesti valokuvat

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Hannu. Kuvissa näkyy 1970 luvun ”patina”

  • Lettu Liisun sisko

    Hyvãä Uutta Vuotta Englannista.
    Kiitos kuvista ja kotitilanne historiasta, todella mielenkiintoista. Kosketti, sillã vanhempani olivat Karjalan evakkoja.
    Meillä oli kylmäã joukukuussa, tãnään jo +13.
    Kaikkea hyvää teille, etenkin terveyttä.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Leena kommentista sinne saaristoon:)
      Täällä on nyt napakka pakkanen -17 ja luntakin nippa nappa perinteisen ladun tarpeisiin, joten hiihdettykin on:)
      Laitan leivinuuniin tulet ja toivotan lämpimät Uuden vuoden toivotukset teille sinne!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*