Hännilänsalmesta varmaankin yleisin mielikuva on tuo maisemaa hallitseva silta. Jos olisin liidellyt vajaa kuusikymmentä vuotta sitten kuvailemassa, olisin saanut vielä lossista kuvia. Nelostieltä kulkijalle näyttäytyy kauniiden järvimaisemien ja sillan lisäksi huoltoaseman kiinteistö ja leirintäalue sinisen tien risteyksessä. Joskus 30-50 vuotta sitten tanssipaikoilla käyvän nuorison suosima paikka oli Hännilänsalmen tanssilava, joka sijaitsee noin kilometrin päässä sillasta Äänekosken suuntaan. Lavalla toimi takavuosina kumikorjaamo, mutta taitaa nyt olla tyhjillään?. Minulla ja varmasti monella muulla suurten ikäluokkien, nykyisin ”entisiltä nuorilta” on mieliKUVIA lavalta. Tietokoneen ”nielaisemat” ilmakuvat lavasta ja sillan rakennusvaiheista eivät enää palaa, mutta jotain sentään sillan rakennusvaiheista on tallella.
Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään isompana.

Tässä ilmeisesti ensimmäisiä kuviani Hännilänsalmen sillasta V2006. Kamerassa ei silloin pikseleitä paljon ollut ja lennon korkeuskin otettu varman päälle:)

Vanhasta sillasta on ensimmäinen muistikuva, kun velimiehen kuplavolkkarilla tultiin maatalousnäyttelyyn joskus -60 luvulla?

Vasemmalla on Hännilänsalmen Camping, leirintäalue joka porskuttaa edelleen, toisin kuin risteyksen vanha ”Esso” joka on nyt suljettu.

Ridanniemen rannassa oleva alue on puiden lastaus- ja purkualue Oletan että tuo teiden muodostama ruudukko kuvan etualalla on myös ollut puulaani aiemmin?

Ridanniemeä lähinnä oleva saari on Eteissaari ja sen takana vasemmalla Jurvanniemi joten Jurvansalo on tosi laaja alue molemmin puolin salmea.

Hännilänsalmen tanssilavan luota alkaa tämä ”Ruikkalansuora” kohden etelää. Ilmeisesti nämäkin seudut kuuluu Jurvansaloon koska kuvan järvi on nimeltään Jurvanjärvi.

Ampumarata sijaitsee Jurvanjärvestä hieman etelään. Vasemmalta lukien on, Luodikko-, Hirvi ja Haulikkoradat.
Irja Röntynen
Kauniisti kuvattu ja hyvin selostettu kuvien sisältö. Metsät ovat parhaimmillaan ruskan aikana ja näyttää kauniin Viitasaaren! Huvittaa kun täällä vakuutetaan minulle ” kyllä Kokemäki on kaunis”.
Pivi
Ruikkalan suoralta alkaa Ilmolahden kylä. Ruikkala, Kokkisen autokorjaamo ovat Ilmolahtea, samoin ampumarata.
Urpo "Upi" Minkkinen
Noinhan nuo rajat varmaankin menee kuin Pivi mainitsit. Kiitos valaistuksesta. Tietoisena ”rajaloukkauksesta” otin nuo em. kohteet mukaan kun ovat lähellä Hännilänsalmea, joka käsitteenä ja paikkana on epämääräinen jollei puhuta oikeasti vain järven salmesta.