Lentäjän näkökulmasta

BTT ja muitakin myllerryksiä Äänekoskella.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä oli ennusteet siinä asennossa, että on viimeinen päivä tänä syksynä lentää maan ollessa lumesta paljaana…ainakin vähään aikaan. Puoleen päivään asti sateli hienokseltaan Honkolassa ja Äänekosken keskustan alueella, jotenka ensimmäisellä lennolla ei lähestyminen vielä onnistunutkaan, kuin vasta iltapäivän puolella pienen ”maadoituksen” jälkeen.
Päivä oli pimeä, mutta näiden kuvien alkupäässä on hieman valoisampaan aikaan otettuja kuvia lokakuun alkupäiviltä.

Klikkaamalla kuvaa se näkyy suurempana.

Riihelänperälle on tullut uudisasukkaita.

Riihelänperälle on tullut uudisasukkaita.

Heikkilän taakse nousee laavu.

Heikkilän taakse nousee laavu.

6.10.2016

6.10.2016

6.10.2016

6.10.2016

6.10.2016 iso kuljetus odottaa rekassa purkua.

6.10.2016 iso kuljetus odottaa rekassa purkua.

6.10.2016

6.10.2016

Kartonkitehdas

Kartonkitehdas

Meesauunin putki.

Meesauunin putki.

6.10.2016

6.10.2016

6.10.2016

6.10.2016

Rautatien liittymiä valmistuu

Rautatien liittymiä valmistuu

2.10.2016

2.10.2016

6.10.2016 kirkko ja hautausmaa.

6.10.2016 kirkko ja hautausmaa.

6.10.2016

6.10.2016

Äänekosken liikuntapuistoa

Äänekosken liikuntapuistoa

Sprinttiladun pohja tennishallin takana

Sprinttiladun pohja tennishallin takana

Tehtaan klubi, tai sillä nimellä se ainakin ennen oli.

Tehtaan klubi, tai sillä nimellä se ainakin ennen oli.

2.10.2016

2.10.2016

Näkymä Suolahden teollisuusalueen päältä katsottuna

Näkymä Suolahden teollisuusalueen päältä katsottuna

2.10.2016

2.10.2016

 

2.10.2016 Honkolan eritasoliittymän työmaa

2.10.2016 Honkolan eritasoliittymän työmaa

Tästä eteenpäin kuvat otettu 1. Marraskuuta.

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

Honkola 1.11.2016

1.11.2016 Hujakko ja Hujakon "Unioni" , 4.11 oli jo purettu.

1.11.2016 Hujakko ja Hujakon ”Unioni” , 4.11 oli jo purettu.

Pari taloa puretaan risteyksen alta pois.

Pari taloa puretaan risteyksen alta pois.

Mursketta syntyy

Mursketta syntyy

Lähimpänä kuvaa Salakka.

Lähimpänä kuvaa Salakka.

Uusi koulu valmistuu hupun peittämänä.

Uusi koulu valmistuu hupun peittämänä

1.11.2016

1.11.2016

1.11.2016

1.11.2016

Tästä kuorimon kuljettimilta alkaa puun matka tehtaan läpi valmiiksi tuotteiksi.

Tästä kuorimon kuljettimilta alkaa puun matka tehtaan läpi valmiiksi tuotteiksi.

.

.

.

.

Nykyisen tehtaan tarpeisiin tuodaan puita rekoilla, kuormat puretaan kuorimolle.

Nykyisen tehtaan tarpeisiin tuodaan puita rekoilla, kuormat puretaan kuorimolle

Biokaasulaitos 1.11.2016

Biokaasulaitos 1.11.2016

Uusi ja nykyinen soodakattila

Uusi ja nykyinen soodakattila

Selluvarasto

Selluvarasto

.

.

Pyttyjen koon kertoo hyvin se kun vertaa sitä sen juurella oleviin henkilöihin.

Pyttyjen koon kertoo hyvin se kun vertaa sitä sen juurella oleviin henkilöihin.

.

.

.

.

Jokunen auto parkissa

Jokunen auto parkissa

Kosteus ja kylmyys aiheuttaa huurretta kaasuttimeen,  josta kuva lennon jälkeen.

Kosteus ja kylmyys aiheuttaa huurretta kaasuttimeen, josta kuva lennon jälkeen.

Kommentit (9 kpl)

  • Risto Apaala

    Upea kuvasarja

  • Liisu

    Tiodella upeat kuvat ja valaisevat hienosti kaikille, miten valtava alue ja projekti tämä tehdashomma on !
    Iso kiitos kuvaajalle, upeaa työtä !

  • jari pakkala

    Syvä kumarrus, Upi. Hienoa työtä kun kuvaat hieman eri ”näkökulmasta” kotikontuja.

  • O-P

    Kiitos uusista ja aikaisemmista kuvista.

  • Upi

    Kiitokset palautteesta kaikille sitä nyt ja aiemmin antaneille. Siipi saa näistä nostovoimaa:)

  • markku pasanen

    Mielenkiintoista !

  • Reijo Korhonen

    Moi Upi
    Hienoa ammattilaisen palvelevaa työtä meille katsottavaksi ja ihailtavaksi.
    Muista Upi ,ettet päästä koneen siipeä hallitsemattomaan Sakkaus- tilaan.Moottorin kaasuttimen huurtuminen ulkopuolelta ei ole vielä,kuten tiedät lentäjän vakavin ongelma.

    T.ReijoK
    Koivistosta

    • Upi

      Kiitos kommenteista Reijo ja kumppanit.
      Varjoliidin on siitä hyvä kapine ettei se sakkaa vaikka moottori sammuisikin, kunhan lentäjä antaa sen vain lentää vapaasti.

  • Pirjo Luukkainen

    Ihmemies Upi, näyttää meille maakravuille mitä tapahtuu seutukunnan maanpinnalla – uutta nousee vauhdilla varsinkin tehdasalueelle, Rotkolan suoralle. Hän näyttää miten kaunis onkaan Järvi-Suomi eri vuoden aikoina :) Kauniisti kiittäen ja tiiviisti seuraten lentokuvia :) Pirjo L

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*