Kepeä kauppalakierros

Kepeälle kauppalakierrokselle

Aina kun tulen Suolahteen, lähden jo ensimmäisenä iltana ”kepeälle kauppalakierrokselle”. Se on suvunperintöä. Äitini ja hänen siskonsa suuntasivat nuoruudessaan kepeälle kauppalakierrokselle kotoaan Niemelänkadun kulmasta. Ennen heitä samaa reittiä kulki mummuni tätinsä kanssa. Tapa siirtyi ensin isoäidiltä tyttärille ja sitten edelleen heidän tyttärilleen eli serkulleni ja minulle. En tiedä mistä sanonta on peräisin. Luotettavat informantit todistavat mummuni ja Himmi-tädin puhuneen ”kepeästä kauppalakierroksesta” jo 1950-luvun alkupuolella, mutta en saa selvyyttä, oliko sanonta seudulla yleinen, lainaa muinaisesta radio-ohjelmasta vai heidän omaa leikkisyyttään. Hassua miten näinkin läheisen historian totuudet ovat epämääräisiä. Nykyisessä ajassamme on hyvää se, että jos nykykonsultti tai – mainostoimisto keksii jotain, niin idea varustetaan jo vartin ”brainstormauksen” jälkeen copyright- ja reg.trademark-merkeillä ja kuusinumeroinen lasku toimitetaan kaupungille vajaassa puolessa tunnissa. Voi olla että itse idea unohtuu muutamassa kuukaudessa, mutta jos joku tulevaisuudessa penkoo sen esiin historian hämäristä niin keksijätahosta ei ainakaan ole epäselvyyttä. Toki kauppala-sanalla olisi tänä päivänä aika älytöntä markkinoida, sillä lakkasihan Suolahti olemasta kauppala viimeisten joukossa jo vuonna 1977. Vaikka milloin tylsät tosiseikat olisivat luovia mainoskonsultteja pysäyttäneet? Ei kai Sauli Niinistöäkään muuten olisi keksitty markkinoida työväen presidenttinä?

Kun lähden kauppalakierrokselle Suolahden Opintieltä, kulkee reitti ensin entisen kaupungintalon ohi Niemelänkadulle ja siitä Asemakadulle. Joskus voin poiketa Keiteleentietä pitkin Kellosepän- ja Iinankadun idylleihin ja laskeutua Asemakadulle torin grillin ja taksiaseman sivusta. Terveyskeskus sieltä matkan varrelta on taidettu purkaa viime vierailuni jälkeen. Pääasia kauppalakierroksella on kuitenkin, että silloin ei poiketa rantaan ihailemaan luonnon kauneutta. Se on eri juttu.

Olen syntynyt Espoossa. Espoolaisen näkökulmasta Suolahti on city. Espoo on täynnä huonolla katuvalaistuksella varustettuja tienpätkiä, joissa on harvaa asutusta. Valtavia toimistorakennuksia, jotka hiljenevät alkuillasta kuolleiksi kaupungeiksi. Sokkeloisia kerrostaloalueita sisäpihoineen, joissa leveänä alkanut kävelytie päättyy lukittuun jätteiden lajittelupaikkaan. Lapsuudessani juoksin hämärän tullen vain kahden talon päässä asuvan parhaan ystäväni luo. Olikin ylellisyyttä päästä Suolahteen, jossa saattoi pimeänä talvi-iltana sanoa, että ”lähdettäisiinkö vielä kepeälle kauppalakierrokselle”? Nukkumaanmenoaika saattoi olla tunnin kuluttua, mutta sitä ennen voitiin piipahtaa nauttimaan raikasta ulkoilmaa kävelylle katuvalojen loisteeseen ja valaistujen näyteikkunoiden ohitse,

Suolahti ei ole kauppala eikä kunta eikä kaupunki, mutta se ei ole myöskään äänekoskelainen lähiö. Eikä siitä voi koskaan tulla sitä, yhtä vähän kuin kylää tai pitäjääkään, sillä siihen sen asemakaava on liian urbaani.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*