Kaukana kottoa

Keski-ikäispohdintoja

Uskottava se on: olen tullut keski-ikään. Arvatkaapa, mistä sen parhaiten huomaan? Siitä että tarvitsen lukulasit? Hyvä arvaus. Ja siitä että kolotuksia on nykyään vähän joka paikassa? Totta sekin. Mutta parhaiten sen huomaa siitä, että luen vanhan kotipaikkakuntani paikallislehden kannesta kanteen saman tien, kun se putoaa postiluukusta. Siis Seudun.

Kun olin nuori, en malttanut odottaa, että pääsen pois Viitasaarelta. Siellä oli niin tylsää, ei mitään tekemistä, saatikka opiskelumahdollisuuksia. Mieli paloi näkemään maailmaa laajemmin, ja lähdin heti lukion jälkeen Hämeenlinnan ja Kuopion kautta Tampereelle opiskelemaan. Sittemmin päätin katsastaa maailmaa vähän toiselta kantilta eli Kanadasta käsin. Nykään asun täällä Tanskassa – ja huomaan asuneeni pois Suomesta jo 15 vuotta!

Mutta mitä kauemmaksi olen mennyt ja mitä vanhemmaksi tullut, sen tärkeämmäksi huomaan tulleen sen, mistä olen kotoisin. Sen takia se Seutukin on luettava kannesta kanteen, ilmoituksineen päivineen.
Juureni ovat syvällä Keski-Suomessa, Keiteleen rannalla, Viitasaarella. Enkä häpeile niitä yhtään, vaikka kovin moni ei täällä maailmalla kotikaupunkiani tunnekaan. Yleensä joudun selittämään, että se on sellainen pikkukaupunki 100 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Mikä ei kyllä sekään monesti auta, sillä suurin osa tapaamistani ihmisistä tuntuvat tietävän Suomesta vain Helsingin.

Olenkin sitä iloisemmin yllättynyt, kun joku yhtä äkkiä tunnistaa kotikaupunkini nimen: ”Eikös se ole se paikka, missä on ABC hienolla paikalla järven rannalla”, tai ”Se on se ihana paikka missä kävin lapsena ystäväni kesämökillä”, tai vielä yllättävämpää, kuten eräs tapaamani kanadalaismies totesi: ”Ai Viitasaarelta? Minun isäni oli kotoisin Vuorilahdelta!”

Olen ylpeä viitasaarelaisuudestani. Siellä oli hyvä kasvaa nuoreksi aikuiseksi: tuttua, turvallista, siistiä – nuoren minäni mielestä siis tylsää, mutta näin vanhemman minän vinkkelistä juuri sellaista, kuin lapsuuden tuleekin olla.
Viitasaarelle on aina yhtä ihana palata: vilvoittelemaan varpaita Keiteleessä tai syömään munkkeja Porthanin puistossa. Tai vaan olemaan. Kotona.

P.S. Tämä bloggaaja on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa arjen kiireistä johtuen. Bloggaaja arvioi kuitenkin, että kevätauringon myötä kirjoituksia alkaa ilmaantumaan taas vähän säännöllisempään tahtiin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*