Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen raportti maaliskuulta paljasti, että kuluneella vaalikaudella tapahtuneet sosiaaliturvan ja verotuksen muutokset ovat siirtäneet köyhyysrajan alapuolelle noin 38 500 henkilöä.

Samoihin aikoihin Suomi mitattiin YK:n tuoreen onnellisuusraportin mukaan maailman onnellisimmaksi maaksi.

Tämä osoittaa hyvin se, että keskimääräisesti suomalaiset ovat sangen tyytyväisiä elämäänsä ja esimerkiksi kansalaisten terveys on parantunut kaiken aikaan.

Ongelmana on se, että keskiarvojen taakse jää yhä enemmän suomalaisia, joilla ei mene hyvin ja jotka uhkaavat jäädä jälkeen muun muassa talouden paremmasta kehityksestä. Vaikka kansa on terveempää kuin aikaisemmin, terveys- ja hyvinvointierot eri ihmisryhmien ja eri alueiden välillä ovat kasvaneet.

Tämä kehitysuunta nähtiin myös valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden strategiassa, jossa pidetiin Suomen suurimapna turvallisuusuhkana ihmisten laajenvaa ja monimuotoista syrjäytymistä.

Tämä kehityskulku johtaa siihen, että eri ihmisryhmät ja heidän arjen todellisuus erkanevat yhä enemmän toisistaan. Puhutaan niin sanotusta sosiaalisen etääntymisen kasvusta, joka näkyy esimerkiksi siinä, että köyhyysongelmalta suljetaan silmät ja puhutaan mieluummin vaikkapa työllisyyden kehityksestä. Köyhyys ja eriarvoisuus nähdään yhä useammin asiana, johon ei voi vaikuttaa ja se on ikävä tosiasia, jolta suljetaan silmät, koska se ei näy omassa arjessa.

Tiedämmme sangen hyvin, miten köyhyys on sekä suhteellista että absoluuttista. Perhetausta vaikuttaa yhä enemmän lapsen koulutusmahdollisuuksiin ja kaikki eivät ole niin sanotusti samalla viivalla. Tämä näkyyy hyvin myös mahdollisuuksissa osallistua yhteiskuntaan vaikkapa harrastusten muodossa. Absoluuttinen köyhyys näkyy kouriintuntuvasti leipäjonoissa ja asunnottomuudessa.

Köyhyydestä puhutaan usein tilastojen kautta ja pystymme seuraamaan tulonjaon muutoksia, kuten THL:n esimerkki osoittaa. Tämä on köyhyyden objektiivista mittaamista, mutta monet ihmiset kokevat elämänsä eri tavalla riippumatta siitä, mihin tulodesiliin he kuuluvat ja näin ollen köyhyys on myös subjektiivinen kokemus.

Vaalien alla myös köyhyydestä ja eriarvoisuudesta puhutaan ja kuluneen vaalikauden leikkaukset kaikkein pienituloisimpien ihmisten etuisuuksiin ja toimeentuloon aktiivisesti unohdetaan. On todettava, että hallitus on tehnyt myös monia sellaisia toimenpiteitä, joilla puututaan köyhyyteen ja eriavoisuuteen, mutta isossa kuvassa tämä asiakokonaisuus on jäänyt muiden asioiden jalkoihin.

Seuraavan vaalikauden aikana tarvitaan konkreettinen köyhyyden ja eriarvoisuuden torjuntaohjelma. Ex-pääministeri Sipilän asettama Juho Saaren työryhmä teki paljon hyvää työtä sen osalta, minkälaisia toimia tarvitaan. Työryhmän tehtävänannossa oli kuitekin yksi suure puute. Toimenpiteet eivät saaneet maksaa mitään. Se oli määritelty jo tehtävänannossa.

Tosiasia on kuitenkin se, että köyhyyden ja eriarvoisuuden torjunta myös maksaa. Kysymys on arvovalinnoista valtion budjetin sisällä. Kysymys on myös inhimillisistä investoinneista, jotka näkyvät ja tuntuvat ihmisten arjessa konkreettisena hyvinvoinnin kasvuna, ei vain talouden tilastoissa. Kestävä talous lähtee aina hyvinvoivista ihmisistä, joilla on mahdollisuus tehdä työtä, opiskella ja rakentaa omaa elämäänsä.

Suomi on saanut rohkaisevia tuloksia asunnottomuuden torjunnassa. Tätä työtä tulee jatkaa ja jokaisella on oikeus kohtuuhintaiseen asuntoon ja omaan kotiin. Oma koti on edellytys sille, että elämän muita palasia on ylipäätään mahdollista saada kasaan.

Kohtuuhintainen asuminen on elämän perusedellytys, mutta lisäksi asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa tehokkaasti eri alueiden väestörakenteeseen ja estää niin sanottujen hyvin ja huonojen asuinalueiden eriytymistä ja ongelmien kasaantumista. Puhutaan sekoittavasta asuntopolitiikasta, jolla voidaan varmistaa että eri asuinaluiella asuu kaikenlaisia ihmisiä.

Asuntopolitiikan mahdollisuudet tähän ovat kuitenkin rajalliset ja siksi on tärkeää panostaa niiden alueiden palveluihin erityisen tuen kautta, joissa tarve on suurin. Kyse on positiivisesta erityskohtelusta, jolla voidaan auttaa esimerkiksi niiden päiväkotien ja koulujen arkea, joiden alueella työttömyys ja sosiaaliset ongelmat ovat suurempia. Tarvitaan myös matalan kynnyksen palveluita, jotka ovat avoinna kaikille. Tästä hyvä esimerkki on Jyväskylään perustettava päivätoimitila.

Rakentamista, maankäyttöä ja liikennettä on voitava katsoa yhtenä kokonaisuutena, jolloin ihmisten arkea voidaan suunnitella kestävänä kokonaisuutena. Samalla erityistä huomiota on kiinnitettävä kaavoitukseen ja kaupunkirakenteeseen, jolloin voidaan poistaa monia etäisyyteen tai fyysiseen liikkumiseen liittyviä rajoitteita ihmisten osallisuuden tieltä. Esteettömyyden tulee olla kaupunkikuvan kivijalka.

On pidettävä huolta, että erilaisille ihmisryhmille löytyy myös kohtuuhintainen asunto. Moni yksinasuva ja yksinhuoltaja on erityisen vaikeassa tilanteessa, kun kukaan ei ole jakamassa kasaantuvia kustannuksia ja yksin asuminen ei ole läheskään aina oma päätös.

On hienoa, että monet järjestöt tekevät tärkeää työtä ruoka-avun suhteen, mutta leipäjonojen ei tulisi kuulua hyvinvointivaltioon. Suomen tulee olla jatkossakin hyvinvointivaltio, ei almuyhteiskunta, jossa ihmisten auttaminen on ihmisten laupeudentyön ja vapaaehtoistoiminnan varassa.

Joka toinen suomalainen kokee jossain vaiheessa elämää mielenterveyden järkkymisen jollain tapaa ja jokainen meistä tietää ja tuntee asian. Sen vuoksi esimerkiksi kansalaisaloite terapiatakuusta on erittäin tärkeä. Sen rinnalla tarvitaan päihde- ja mielenterveyspoliittista kokonaisstrategiaa, riittävää perusterveydenhuollon resursointia ja täydennyskoulutusta.

Taloudellinen niukkuus tekee vaikeaksi osallistua sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vähentää osallisuuden tunnetta. Tämä puolestaan lisää yksinäisyyttä. Etenkin ikäihmisten yksinäisyys on suuri ongelma, johon liittyy paljon arvottomuuden tunnetta ja surua.

Valtion ja kuntien toimesta on tehty paljon toimia kaikkien näiden kuvattujen haasteiden ratkaisemiseksi, mutta paljon on vielä työtä jäljellä.

Yksi tärkeimpiä keinoja torjua ylisukupolvista köyhyyttä ja lisätä ihmisten vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä on koulutus. Koulutuksen kunnianpalautus tarkoittaa elinikäistä oppimista sekä koulutukseen satsaamista kaikilla asteilla. Koulutus on tärkein pääomamme.

Seuraavan vaalikauden aikana sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus tulee toteuttaa niin, että eri ihmisryhmien ja eri alueiden väliset terveys- ja hyvinvointierot voidaan kuroa umpeen ja vaikuttavalla sekä oikea-aikaisella hoidolla voidaan ehkäistä monia ongelmia ennalta.

Samalla on pidettävä huoli siitä, että sadoilla tuhansilla ihmisillä on mahdollisuus auttaa toisia ihmisiä eri järjestön vapaaehtoistyön kautta. Tuon työn merkitys on mittaamattoman arvokas. Niin avun antajille kuin avun saajille sekä kansantaloudelle.

Henkistä ja kulttuurista pääomaa ylläpidetään ja kasvatetaan eri järjestöjen ohessa myös kirjastoissa, museoissa ja matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen kautta. Aktiivisena liikkujana puolestaan tiedän, kuinka suuri sosiaalinen merkitys liikunnan hyötyjen lisäksi esimerkiksi uimahallien ja liikuntapaikkojen alennetuilla maksuilla on.

Eduskunnan talousvaliokunta puuttui viimeisinä töinään niin sanottujen pikavippien suitsimiseen kattavalla toimenpidepaketillaan. Pikavippien suitsimisen lisäksi on olennaista lisätä jo kouluissa elämäntaitovalmennusta ja tarjota riittävästi velkaneuvontaa ja talousohjausta ihmisille, joilla on jo ongelmia ja ne ovat jo syventyneet.

Kun yritin miettiä eri toimenpiteitä, joilla köyhyyttä ja eriarvoisuutta voidaan vähentää, lista on hyvin pitkä. Tässä on vain muutamia poimintoja.

Kiteyttäen voisi sanoa, että tehokkaimmat toimenpiteet liittyvät tulonsiirtoihin, hyvinvointipalveluiden turvaamiseen ja osallisuuden lisäämiseen. Kaikkea politiikkaa ja päätöksentekoa tulisi arvioida sen mukaan, miten se vaikuttaa kaikkein heikoimpiosaisiin. Tämä on yksi seuraavan vaalikauden tärkeimmistä tavoitteista.

Tärkeimpiä eduskunnan budjettivallan alla olevia toimenpiteitä ovat ainakin seuraavat:

Yhtenäistetään perusturvaa yhdistämällä vähimmäisetuuksia. Sairaus-, äitys-, isyys -ja vanhempainpäiväraha tulee nostaa työttömän perusturvan tasolle ja kaikkien etuisuuksien maksutuksessa tulisi noudattaa samaa maksupäivien laskentaa. Kun etuuksien määräytymisperuste on yhtenäinen, järjestelmä selkeytyy.

Perusturvan yhtenäistämisen lisäksi perusturvaa tarvitaan tehtyjen leikkausten vuoksi myös tasokorotus, joka on sidottava elinkustannuksia seuraavaan kansaeläke-indeksiin. Tämä on noin 100 miljoonan euron suuruinen satsaus, joka nostaa työttömän peruspäivärahaa ja samalle tasolle nostetut etuudet 696 eurosta 746 euroon.

Takuueläkkeen korottaminen 50 eurolla maksaisi noin 50 miljoonaa euroa ja sillä vähennetään tehokkaasti eläkeläisköyhyyttä.

Opiskelijat ovat olleet suurin vaalikauden leikkauksista kärsinyt ihmisryhmä ja siksi opintorahaan tulee tehdä 33 prosentin tasokorotus, jonka hintalappu on noin 100 miljoonaa euroa.

Palkansaajien ja yrittäjien verotuksen rinnalla täytyy katsoa myös etuuksien verotusta. Siihen toimiva keino on kunnallisveron perusvähennyksen korottaminen.

Kannustin- ja köyhyysloukkuja poistamalla mahdollistetaan monelle mahdollisuus työhön ja osallistuuteen. Perustulokeskustelun rinnalla voidaan tehdä myös nopeampi toimia, kuten nostaa toimeentulotuen ansiovähennystä 20 prosentista 30 prosenttiin. Kun ihmisen kannustimet ottaa työtä vastaan paranevat, vähenee myös toimeentulotuen tarve.

Paljon sairastavien ja pienituloisten arki on hyvin raskasta ja usein rahat eivät riitä edes välttämättömiin lääkkeisiin ja ruoka haetaan kaupan sijasta leipäjonoista. Yksi tarvittava keino olisi asiakasmaksujen sekä lääke- ja matkakustannusten yhtenäinen maksukatto, joka estäisi kohtuuttomien kustannusten kasautumista samoille ihmisille.

Tätäkin listaa voi jatkaa pidempään, mutta tämän tarkoitus oli sanoa lähinnä se, että politiikalla voidaan vaikuttaa ihmisten toimeentuloon ja vähentää köyhyyttä sekä eriarvoisuutta. Kysymys on arvovalinnoista.