Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo

Yksi sisään, yksi ulos–periaate käyttöön ministeriöissä

Suomen kaltaisen avoimen ja kansainvälisen hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen edellyttää ajantasaista lainsäädäntöä. Lisäksi muuttuva maailma tuo joka päivä lisää tarpeita sääntelyn lisäämiselle. Tässä kehityksessä me kansakuntana olemme pysyneet hyvin mukana.

Uusilla laeilla ja lisääntyvillä säädöksillä on myös joskus varjopuolensa. Pahimmillaan ne näkyvät esimerkiksi yrittäjien heikentyneinä toimintaedellytyksinä tai lisäkuluina. Sinällään hyvää tarkoittavasta sääntelystä on tullut jarru yksilön ja yrittäjän vapaudelle.

Myös näkökulma, jolla Suomessa on tähän asti kehitetty uutta sääntelyä, on ollut vanhakantainen. Lainsäädäntöä on liian usein rakennettu sellaisen ajattelun varaan, jossa tärkeintä on rakentaa tietty rekisteri tai viranomaisjärjestelmä viranomaisen kannalta selkeäksi. Toisin sanoen monesti unohdetaan  se loppukuluttaja.

Tähän on nyt onneksi tämän hallituksen toimesta tulossa muutos. Työ ja elinkeinoministeriössä on nyt toteutettu kokeilu niin sanotusta yksi- yhdestä periaatteesta.

Yksi yhdestä -periaate tarkoittaa sitä, että yrityksiin kohdistuvat välittömät sääntelykustannusten lisäykset korvataan vastaavan suuruisella sääntelykustannusten vähentämisellä toisessa yhteydessä. Eli kokonaiskustannukset eivät enää ainakaan nousisi.

Tulokset tästä ovat olleet rohkaisevia. Pelkästään kokeilussa mukana olleen kolmen hallituksen esityksen toteuttaminen yksi-yhdestä –periaatteella kevensi kansallista sääntelytaakkaa arviolta noin 150 000 eurolla. Kokeiluhankkeessa kehitettiin myös Excel-laskuri yritysvaikutusten arviointia ja yksi- yhdestä-laskentaa varten.

Mahdollisuuksia siis olisi siihen, että yksi-yhdestä –periaate otettaisiin laajemmin käyttöön lainsäädäntötyössä. Kysymys onkin poliittisesta tahdosta. Kokoomus ainakin puolueena kannattaa kaikkia toimia, joilla suomalaisten byrokratiataakkaa ja siitä aiheutuvia kustannuksia voidaan pienentää.

Kommentit (2 kpl)

  • Vanha miäs

    Jaa että normienpurkutalkoot vähän toisessa muodossa. Parempi tuokin kuin ei mitään.

  • Luksan Kalle

    No, jos nomeja puretaan ja pöhöttynyttä hallintoa, niin hetki sillä periaatteellaettä yksi sisään ja kaksi ulos.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*