Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo

Taistelu Hippoksen puolesta jatkuu!

Myönnettävä se on. Turpiin tuli 4-3. Aie nostaa Hippos 2020-hanke valtakunnallisesti merkittäväksi liikuntahankkeeksi Valtion liikuntaneuvostossa ei onnistunut. Pohjoismaiden suurimman liikunnan ja huippu-urheilun osaamiskeskittymän puolesta uupumattomasti työtä tehneille kansanedustaja Mauri Pekkariselle (kesk.) ja kaupunginjohtaja Timo Koivistolle (sd.) haluan antaa isot kiitokset. Parhaamme yritettiin, mutta nyt se ei riittänyt.

Loppuvaiheessa Hippoksen takana monivaiheisen kokouksen jälkeen seisoivat vain Kokoomus ja Perussuomalaiset. Vastaan aietta äänestivät Keski-Suomessakin isointa ääntä käyttävä Keskusta. Vihreät, jotka puolestaan ovat Hippoksen kotikaupungin Jyväskylän isoin valtuustoryhmä, äänestivät laukaalaisvoimin tyhjää. Vastaan äänestäneille on varmasti omat painavat argumenttinsa.

Syitä siihen, miksi hanke toistaiseksi epäonnistui, on useita. Ensimmäinen selitys löytyy Hippoksen hankkeen erilaisuudesta verrattuna perinteisiin valtakunnallisesti merkittävinä pidettyihin hankkeisiin kuten vaikkapa Olympiastadioniin tai Tampereelle nousevaan uuteen Areenaan. Yhden rakennuksen sijasta Hippoksen kokonaisuus pitää sisällään useita isoja ja monessa mielessä valtakunnallisestikin merkittäviä rakennushankkeita. Monitoimiareena, MID-areena ja voimistelutalo sekä vielä mahdollisesti suunnitteilla oleva Suomen ensimmäinen avattava jalkapallostadion ovat niistä keskeisimmät. Silti niitä ei virkamiesarviossa pidetty kokonaisuutena sellaisena, että ne täyttäisivät valtakunnallisten hankkeiden ehdot.

Tässä varmasti opetusministeriöllä on pohdinnan paikka, pitäisikö valtakunnallisten hankkeiden kriteeristöä laajentaa Hippoksen kaltaisten hankkeiden yleistymisen takia? Uskon, että tuon kokouksen jälkeen näin tulee varmasti käymään. Lisäksi valtakunnallisten hankkeiden hakemusohjeita voisi olla paikallaan selventää. Nytkin virkamiesten ohjeistus hankkeen suhteen oli melko epäselvää. Toki, nuo muutokset eivät meitä juuri nyt auta.

Toiseksi Hippoksen menestyksen mahdollisuuksia heikentää myös vuosi vuodelta kiristyvä kilpailu valtion liikuntapaikkarakentamiseen myöntämistä varoista. Jyväskylän ja Tampereen ohella myös mm. Helsingissä, Turussa ja Oulussa on pitkällä tai vähintäänkin viritteillä kunnianhimoisia liikuntahankkeita ja jokainen alueellinen päättäjä haluaa luonnollisesti parantaa oman hankkeensa tulevia menestysmahdollisuuksia tulevilla rahoituskierroksilla.

Kolmanneksi kyse on totta kai myös siitä, että joillekin toimijoille uuden Hippoksen nouseminen Jyväskylään merkitsisi kilpailun kiristymistä vaikkapa lajiliittojen, kuten voimistelu, leirityksistä. Se puolestaan merkitsisi taloudellisia menetyksiä jo olemassa oleville toimijoille. Kateus voittaa tässäkin kiiman. Tarjoaahan tulevaisuuden Hippos huipputason tilat ja mahdollisuuden tietopohjaiseen valmentamiseen 20 lajille.

Silti, vaikka taistelu nyt hävittiin, sota Hippoksen puolesta jatkuu ja tiekartta on selkeä.

Ensimmäinen ja tärkein asia on varmistaa se, että hankkeessa mukana olevat sijoittajat pysyvät mukana tästä valitettavasta takapakista huolimatta. Se on edellytys sille, että Hippos saadaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn ensi vuoden alusta.

Samaan aikaan työ valtakunnallisesti merkittävän liikuntahankkeen statuksen puolesta jatkuu. Itse tulen tekemään kaikkeni sen eteen, että asia hoidetaan kuntoon mahdollisimman nopeasti. Ensimmäinen mahdollisuus tähän on ennen kevättä, kun liikuntaministeri Sampo Terho tekee lopullisen päätöksen tulevien vuosien liikuntahankkeiden rahoituksesta. Ja jos se ei onnistu, asia on hoidettava kuntoon ensi vuoden lopulla kun valtion liikuntaneuvosto päättää vuosien 2019-22 liikuntapaikkarakentamisen rahoituksesta.

Kommentit (6 kpl)

  • Urheilun suurkuluttaja.

    Kiitos tähän astisesta työstä Hippos-hankkeen puolesta. Hanke on niin merkittävä kaikelle urheilulle koko maatakin ajatellen mutta ensisijaisesti Keski-Suomelle että tämän taakse olisi pitänyt Keski-Suomalaisten edustajien lähteä ehdottomasti yli puolue rajojen.Minun mielestä niiden jotka äänesti tätä hanketta vastaan pitäisi HÄVETÄ. Urheilussa mukana jollainlailla olevia ihmisiä on tosi paljon ja se voi näkyä seuraavissa vaaleissa niiden ihmisten äänimäärissä jotka on tällaista hanketta vastaan.Nimet vaan näkyviin.

  • War

    Erätappio, mutta lopetuskongi ei ole vielä soinut. Tämä taistelu voitetaan!

  • Pravda

    Ennen tarinan jatkamista on kyettävä uskottavasti vastaamaan käyttötalouteen liittyviin kysymyksiin, joita mm Sihvonen esitti KSML:ssa 7.4. Ja juuri tähän ei ole realistisia laskelmia.

  • Grandazur

    Näyttää siltä, että mitä enemmän toistetaan sanomaa ”tämä ei ole pelkästään jääkiekon hanke”, sitä enemmän se on sitä. Nyt Jyväskylän urheilun kärkiseura JKU (kolminkertainen Kalevan maljan voittaja ja Jyväskylä-mitalin saaja) jää ilman harjoituspaikkaa vuodeksi, kun rakentamisaikataulua kiristettiin. Jyppi ei tietenkään saa kärsiä.

  • Pravda

    Johanna Aatsalo (@JohannaAatsalo) twiittasi:
    Jyväskylän liikunnan suurhankkeen eteneminen takkuaa pahasti. Iso sijoittaja vetäytyi ja hallinto-oikeuteen tehty valitus paljastaa valtuuston tekemien päätösten erikoisuudet. @Rakennuslehden lukijoille juttu lukon takaa. #Hippos2020 #liikuntarakentaminen
    https://t.co/zyfNxF6zGP https://twitter.com/JohannaAatsalo/status/1113434634325508098?s=17

    Siinä on Wallinheimolle mietittävää…

  • Pravda

    Henkilö, joka kannattaa kyseistä hanketta, ei ole millään tavalla mukana seuratoiminnassa.

    Sinuhe kannattaa ja hän ei ole tekemisissä urheilun seuratoiminnan kanssa (täsmää, oikeaksi todistettu väite).

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*