Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo

Pidetään Suomi turvallisena

Olen viime viikkoina kiertänyt paljon pitkin Keski-Suomea. Yksi asia on ollut erityisen vahvasti esillä äänestäjien kanssa käydyissä keskusteluissa. Kyse on turvallisuudesta. Moni kokee turvallisuuden järkkyneen viimeisten vuosien aikana, kun kansainvälisestä uutisoinnista tutumpi rikollisuus on saavuttanut myös Suomen. Turun puukotukset, Oulun järkyttävät tapahtumat ja uutiset Keskusrikospoliisin viime viikolla paljastamasta kuvottavasta lasten hyväksikäyttöringistä ovat esimerkkejä tapauksista, jotka puhuttavat ja joiden estämiseksi meiltä ehdokkailta kysytään neuvoja.

Ehdokkaiden ja tulevien päättäjien pitää kuulla tätä huolta tarkalla korvalla. Turvallisuus on aina myös koettua turvallisuutta ja ihmisten turvallisuuteen kohdistuva huoli on oikeutettu. Tämä siitäkin huolimatta, että esimerkiksi IEP:n (Institute for Economics and Peace) ja IPSA:n (Police Science Association) yhdessä julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomi on maailman toiseksi turvallisin maa heti Singaporen jälkeen.

Yksi kysymys on ollut vuoden 2015 maahanmuuttokriisi. Siitä jäi oppeja, joita täytyy jatkossa toteuttaa tehokkaasti. Jatkoa ajatellen tiedämme nyt, että tarvitaan nopeaa turvapaikkahakemusten käsittelyä, kielteisen päätöksen saaneiden tehokasta palauttamista ja systemaattista kotouttamista heille, jotka oikeasti turvaa tarvitsevat. Näin voimme ehkäistä epävarmuutta ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia, jotka syntyvät, kun suomalaista lainsäädäntöä ja toimintatapoja ei olla opittu tai edes haluttu oppia.

Yhtä lailla Suomi ei ole eturintamassa ollut ottamassa käyttöön lainsäädäntöä, joka helpottaa vakavien rikosten estämistä ja selvittämistä. Esimerkistä käy vasta tänä keväänä kuntoon saatu siviili- ja sotilastiedustelulain uudistus. Vasta nyt meidän tiedustelusta vastaavat viranomaiset ovat samalla tasolla esim. Ruotsin kanssa.

Ihmisten oikeustajua ovat koetelleet erityisesti monet seksuaalirikoksiin liittyvät asiat, tuomioiden tasosta keskusteluun raiskauslainsäädännön uudistamisesta. Molemmissa näissä on kuitenkin otettu askeleita oikeaan suuntaan, kiitos oikeusministeri Antti Häkkäsen aktiivisuuden.

Olennaisempaa kuin katsoa taakse onkin esittää keinoja, joilla jokaisen keskisuomalaisen turvallisuutta voitaisiin parantaa tulevalla vaalikaudella. Se tosin edellyttää sitä, että me tunnemme turvallisuuttamme eniten uhkaavat tekijät.

Näitä on turvallisuuden asiantuntijoiden mukaan kolme: syrjäytymisen aiheuttamat uhat, väkivaltainen ekstremismi ja ääriliikkeet sekä laiton maassa oleskelu. Tehokkain väline näiden kitkemiseksi on panostaa poliisin ennalta ehkäisevään toimintaan vaikkapa koulupoliisitoiminnan kautta. Siksi olen pitänyt tärkeänä, että poliisien määrä ja resurssit turvataan alkavalla vaalikaudella.

Poliisien lisääminen ei yksin riitä vaan esimerkiksi nuorten syrjäytymisen vähentämisessä tarvitaan myös muuta viranomaisyhteistyötä.  Esimerkiksi niin sanotussa Ankkuritoiminnassa yhdistetään poliisin, nuoriso- ja sosiaalityön ja koulujen voimavaroja erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymisen estämiseen. Siinä on saatu aikaan erinomaisia tuloksia. Sitä pitää alkavalla vaalikaudella jatkaa.

Mitä puolestaan tulee laittoman maassaolon vähentämiseen, siinä tarvitaan sekä omia että EU-tason toimia. Kansallisella tasolla kiireellisintä olisi saada palautukset mahdollistavat kahdenväliset sopimukset kuntoon. Samalla Suomen pitää alkavalla EU-puheenjohtajakaudellaan panostaa EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan uudistamiseen. Eurooppalaisen ratkaisun on perustuttava siihen, että siirrytään rajan yli tapahtuvasta turvan hakemisesta järjestäytyneempään kiintiöpakolaispohjaiseen järjestelmään, millä voidaan auttaa enemmän eniten hädässä olevia, kuten naisia, lapsia ja perheitä.

Sisäinen turvallisuus on suomalaisen demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan kivijalka ja sen me luomme kaikki yhdessä. Siksi uuden eduskunnan on tehtävä kaikkensa, jotta suomalaisten kokemus turvallisuudesta lisääntyy.

Kommentit (4 kpl)

  • Vesa

    Nuorilla täytyisi olla turvallinen paikka. .Kauppakeskukset ja kävelykatu ole nuorten paikka .turvallisuus riski

  • Entinen yrittäjä

    Puhuttiin viime vaalien alla normienpuruista ja sanoit olevasi niistä vastuussa,tai jotain sinne päin. Mielestäni nämä eivät ole riittävästi edenneet,melkein päinvastoin. Elikkä töitä sinulla riittää.

  • Antaisiko Ebenezer , lisää?

    Samaa vanhaa huttua. Kaadetaan miljoonia poliisin panssaroituihin leluihin ja lisätään byrokraatteja, kun ideologia ei salli tulonsiirtojen kasvattamista. Köyhistä teineistä tulee helpommin pikkurikollisia kuin paremmin toimeentulevista.

  • Pravda

    Nyt on turha enää tarinoida…

    Jytkyä pukkaa…

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*