Viime aikana esille tulleet kammottavat paljastukset vanhusten hoidosta ja sen tasosta ovat järkyttäviä. On hyvä, että julkinen keskustelu kipeästä ongelmasta viimein käynnistyy. Olen kuitenkin surullinen ja tyrmistynyt siitä, että jotain näin raadollista pitää tapahtua, ennen kuin yhteiskuntamme ja sen päättäjät saadaan ravisteltua hereille tosi asioiden äärelle. Tämä tuntuu olevan ajan henki maailmassa, jossa perimmäiset kysymykset ihmisarvosta, oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisyydestä jää muiden asioiden alle.

Sivistysvaltion tärkein mittari on se, kuinka hyvin se onnistuu pitämään kaikkein heikoimmassa asemassa olevista huolta. Kuinka hyvin siinä on onnistuttu? Mitä eriarvoistuminen ja se, että lähes 120 000 lasta elää köyhyydessä meille selkeästi kertoo? Minun mielestäni me emme elä sivistysvaltiossa. Yhteiskuntaa ja meitä päättäjiä ohjaavista arvoista ja niiden mukaisista valinnoista on puhuttava. Arvopohjan on oltava kunnossa, sillä se on kivijalka, jonka varaan kaikki muu rakentuu. Olemme palaamassa huutolaisaikaan, jossa ihmisiä hoidatetaan sillä, joka halvimmalla sen tekee.

Inhimillisen vanhuuden tulisi olla universaali perusoikeus. Tämä oikeus ei Suomessa pian 2020-luvulla elettäessä toteudu. Jokainen kuntapäättäjänä toiminut kansanedustaja tietää – tai ainakin hänen tulisi olla tietoinen – niistä vaikeuksista ja haasteista, joita vanhuspalvelujen kentällä on ollut jo pitkään. On syytä kysyä, kuinka tämä tietoisuus on näkynyt niissä päätöksissä, joita eduskunnassa on hallituksen esityksestä tehty.

Arvojen ohella taustalla on aina myös kyse rahasta. Kuntaliiton arvion mukaan tämän hallituskauden päätökset ovat supistaneet kuntien peruspalvelujen valtionosuutta 850 miljoonalla. Ei näitä faktoja voida sivuuttaa, kun kyse on vanhuspalvelujen taustalla olevista ongelmista. Kunnissa on aivan liian usein päädytty tekemään ostopalvelusopimuksia ilman kunnollista kilpailutus- ja hankintaosaamista. Yksityistämisen taustalla on ollut taloudellinen pakko hakea epätoivoisesti säästöjä peruspalvelumenoihin. Pitää uskaltaa sanoa ääneen, että palvelujen siirtämisessä markkinoille vaikuttaa myös tietoinen poliittinen tavoite. Tämä on tullut selvästi esille sote-uudistuksen valmistelun yhteydessä, mutta myös kuntakentällä. Siellä kokoomus ja keskusta ovat ajaneet lähes pakonomaisesti palveluja markkinoille.

Vanhuspalveluissa ongelmia on ollut niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla, mutta vakavimmat niistä esiintyvät nimenomaan pörssiyhtiöissä, jotka hakevat aggressiivisesti voittoa henkilöstöresursseja karsimalla. Kaltoinkohtelu ja riittämätön hoito on ollut hengenvaarallista. On täysin vastuutonta, ettei Kokoomus ole suostunut myöntämään, että ylikansallisten yhtiöiden voitontavoittelu ei ole eettisesti yhteen sovitettavissa inhimilliseen hoivaan vanhuspalveluissa. Erikoista on myös, ettei kokoomuksella ole ollut halua puuttua tilanteeseen, jossa sotejätit vääristävät keinottelullaan markkinoita ja ajavat alas pienempiä, laatuun panostavia toimijoita. Raha on se, mikä puhuu.

Kun voitontavoittelun ydin pohjaa henkilöstömenojen karsimiseen, aavistelen, että synkkiä uutisia tulee esille vielä enemmän. Samat pörssijätit operoivat myös lastensuojelun ja vammaispalvelujen kentällä. Tämä on keskeinen ero julkisen ja yksityisen toiminnan välillä – julkisilla palveluilla ei ole tarkoitus tehdä voittoa.

Puheenjohtaja Orpon kommentit hoitajamitoituksesta ovat olleet ylimielisiä. Kyse ei ole ”vain” desimaaleista, vaan hoitotyön ammattilaisista, jotka vanhuksiamme hoitavat. Me puhumme riittävästä henkilöstä vastaamaan puhtaudesta ja ruoasta. Kyse on minimistä, henkilöstön vähimmäismäärästä, mikä on kirjattava lakiin. Siitäkään ei pitäisi tulla automaattista käytäntöä.

Kokoomus vastusti jo pääministerikaudellaan hoitajamitoitusten nostamista ja esti tuolloin sen toteutumisen. Pelkkien sanktioiden ja valvonnan lisääminen eivät todellakaan riitä turvaamaan laadukasta ja inhimillistä hoitoa. Omavalvonta ei ole missään tapauksessa riittävä toimenpide. Nyt kovan julkisen paineen alla Kokoomus löysi hätänappulan. Hyvä niin.
Ministeri Saarikko sen sijaan on väittänyt sitkeästi, lakimuutosta ole mahdollista tehdä kuluvalla kaudella. Kyse on vastuun välttelystä ja sen siirtämisestä seuraavalle hallituskaudelle sen sijaan, että toimittaisiin nyt. Lakiesitys on ollut valmiina pitkään ja sen käsittely on mahdollista. Lopulta ministeri Vehviläinen on alentunut jopa syyttämään yksittäisten puolueiden poliitikkoja palvelujen yksityistämisestä kuntakentällä. Keskustelun taso kertoo osaltaan, että kykyä kantaa vastuuta Arkadianmäellä tehdyistä päätöksistä ei ole.

Vanhuspalvelut ovat kotihoidon, tehostetun palveluasumisen, pitkäaikaishoidon ja saattohoidon muodostama kokonaisuus. Siihen kuuluvat myös korvaamattoman arvokas omaishoito, järjestöt ja vapaaehtoiset. Keskeisessä asemassa on kuitenkin ammattitaitoinen henkilöstö, joka nyt musertuu fyysisesti ja henkisesti kohtuuttoman taakan alla. Arvojen, resurssien ja valvonnan tulee olla kunnossa. Mikään puolue ei korjaa asiaa yksin, joten laaja poliittinen tahtotila on välttämätön.