Kansanedustaja Petri Honkonen

Suomalaisen metsänhoidon pitkät juuret

Suomessa on tehty metsäpolitiikkaa jo pitempään kuin olemme olleet itsenäinen maa. 1800-luvun lopulla, metsän polttamisesta, kaskeamisesta viljelysmaaksi tehtiin rangaistavaa. Metsänhaaskaamisesta tuli kiellettyä. Ensimmäinen metsän käyttöä säätelevä metsälaki säädettiin jo 1886. Viimeksi metsälaki uudistettiin edellisellä 2011-2015 vaalikaudella varsin yksimielisesti eduskunnassa. Metsä on edelleen hyvin lähellä tavallisten suomalaisten perheiden elämää. Sanommekin leikkisästi olevamme edelleen “metsien kansaa.”

Suomalainen metsäpolitiikka on tähdännyt metsävarojen hyvään hoitoon, metsien monimuotoisuuden säilyttämiseen, metsien tehokkaaseen uudistumiseen ja metsävarojen kasvattamiseen. Metsää ei voi jättää hakkuun jälkeen uudistamatta, laki määrää rangaistuksen, jos näin tekee. Voi reilusti sanoa, että Suomessa on maailman edistyksellisin metsälainsäädäntö. Niin tuleekin olla, olemmehan maailman metsäisimpiä maita. Suomessa metsien ja puiden määrä on kasvanut vuosisatojen kuluessa, kun taas useissa Euroopan maissa pääosa metsistä on hakattu pysyvästi pois vuosisatoja sitten.

Suomessa metsäomistus perustuu pääasiassa yksityishenkilöiden omistamiseen. 60% metsäpinta-alasta on yksityishenkilöiden omistuksessa. Metsäomistajia on lähes 14% kansasta. Metsätalous on myös ammatti ja elinkeino usealle. Suomen suurin vientisektori on metsäteollisuus. Tuotekehitys ja tutkimustoiminta varsinkin puukuidun osalta tähtää tulevaisuuteen ja tarjoaa mahdollisuuden tuottaa ympäristöhyötyjä korvaamalla esimerkiksi muovia ja muita ympäristöä kuormittavia materiaaleja.

Eurooppa keskustelee nyt ilmastosta ja metsien roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskunnan yhteistä tulevaisuutta uhkaava tekijä, joten Euroopan Unionin on otettava tämä haaste vakavasti ja näytettävä suuntaa maailmalle ilmastonmuutoksen torjunnassa. Suomi kytkeytyy tähän keskusteluun ehkä eniten metsien kautta. EU:n ilmastopaketti jakaantuu kolmeen osaan, jo käytössä olleeseen päästökauppajärjestelmään, taakanjakosektoriin ja uusimpana maankäyttösektoriin. Suomi sai EU:n toiseksi kovimmat päästövähennystavoitteet taakanjakosektorille. Meidän tulee vähentää liikenteen, asumisen, maatalouden ja yhdyskuntien hiilidioksidipäästöjä 39 % vuoden 1990 tasoon verrattuna.

Maankäyttö on ensimmäistä kertaa näin vankasti mukana tulevassa ilmastolainsäädännössä. Suomen asema on erityinen, onhan Suomi Euroopan metsäpeitteisimpiä maita. Suomen metsät ovat myös merkittävä hiilinielu, kiitos vuosikymmenten hyvän ja tehokkaan metsätalouden. Nyt kuitenkin on oireita siitä, että Suomea rankaistaisiin kasvavista hakkuista ilmastopäästöjen laskennassa, vaikka olemme itse huolehtineet hiilinielun kasvusta vuosikymmenet. Suomi sai viime viikolla Euroopan parlamentin äänestyksessä merkittävän erävoiton, jossa muutosesitys metsien hiilinielujen laskentatavasta meni läpi. Tästä kiitos ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen vaikuttamistyölle. Asia ei ole kuitenkaan vielä päätöksessä ja vaikuttamista tarvitaan edelleen. Toivon myös, että vastaan äänestäneet mepit, Sirpa Pietikäinen, kok., Merja Kyllönen, vas., Heidi Hautala, vihr., ja Pirkko Ruohonen-Lerner, ps., ymmärtäisivät Suomen edun.

Suomen rankaiseminen kasvavasta metsänhakkuusta johtaisi kansantaloutemme vaikeuksiin ja monien metsäteollisuuden investointihankkeiden kariutumiseen. Suomen metsissä on 40% enemmän puuta kuin vuonna 1970 tehostuneesta metsätaloudesta johtuen. On mahdotonta hyväksyä, ettemme saisi käyttää rankan työmme tuloksia metsissämme. Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä maailmalla kasvaa koko ajan. Jos Suomen puunkäyttöä rajoitetaan, hakataan puu mahdollisesti jostain toisesta maasta, jossa ei välttämättä ole niin edistyksellinen ja tehokas metsäpolitiikka. Todennäköisesti puuntuonti Venäjältäkasvaa ja pahimmassa tapauksessa Aasian kasvava kartonkipakkausten kysyntä täytetään sademetsän puulla. Sademetsä ei kasva takaisin, suomalainen metsä kasvaa ja se kasvatetaan.
Oma sukuni on hoitanut ja kasvattanut sukumme metsiä Saarijärvellä 1800-luvun lopusta saakka. Sukupolvi toisensa jälkeen on hakannut metsää, istuttanut uudet taimet ja harventanut muutaman vuoden välein, jotta seuraava ja sitä seuraava sukupolvi voi jälleen vaurastua tällä vihreällä kullallamme. Toivon, että näin saa olla jatkossakin.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*