Toimitin pari viikkoa sitten julkisuuteen puhereferaattini, jossa lähetin terveisiä hallituksen budjettiriihen. Tukeutuen erityisesti rakentamisen uusiin tilastoihin, mutta vähän muihinkin faktoihin, osoitin, että maassa on menossa varsin voimakas keskittymiskehitys.
Viestini maan hallitukselle oli, että markkinavoimat keskittävät nyt voimalla eteläisimpään Suomeen. Niiden vastapainoksi hallituksen tuli mielestäni huomioida budjetissaan erityisesti maakuntien koulutuksen, infran ja aluekehityksen tarpeet.
En sanonut sanaakaan kaupungistumista vastaan. Onhan maakuntien puolustaminen valtion budjetissa käytännössä useimmiten maakuntakeskuksissa olevien, monesti koko maakunnalle tärkeiden hankkeiden ja kehityksen tukemista. En liioin sanonut, että esim. pääkaupunkiseudulta pitäisi ottaa jotain pois tai estää markkinavoimien imu sinne. En esittänyt mitään sellaisia kasvun rajoittamistoimia, joita monissa EU-maissa on käytössä muutaman suurimman keskuskaupungin kasvun hillitsemiseksi. Esitin vain lähinnä Uudenmaan ulkopuolisen Suomen kehittämistarpeiden huomioimista.
Esimerkiksi KSML ei huomioinut tätä maakuntia puolustavaa kannanottoani. Mutta Helsingin Sanomat huomio. Muttei hyvällä. Uutisoinnista seurannut sosiaalisen mediaan kirjoittelu oli mielenkiintoista. Kimpussani olivat erityisesti kokoomusta ja vihreitä edustavat somettajat. Viestien sisältö kiteytettynä: ” Vanhanaikaista, että joku kehtaakin puolustaa maakuntia!” ”Markkinavoimien on annettava jyllätä!” Hyökkäyksen kiteytti sitten Helsingin Sanomien toimittaja Akkanen kolumnissaan. Hänen sanomansa oli, että maakuntien tukeminen tuo saman tuloksen kuin kannettu vesi kaivossa.
Maakuntien vastaisuuteen uskoi äskettäin A-studiossa myös Sinisten helsinkiläinen Simon Elo. Marginalistien kannoista en nyt sen enempää. Maakunnissa, kunnissa ja kaupungeissa on kuitenkin syytä huomioida, mitä monien kokoomuslaisten ja vihreiden asennekello on lyönyt.