Kansanedustaja Anne Kalmari

Haluan tietää mistä pihvini tulee

 

Ravintoloiden tulee seurata aikaansa ja tuoda esille käyttämiensä raaka-aineiden alkuperä. Sellaista toimintaa ihmiset arvostavat. Ravintola voittaa, jos toiminta on avointa, eikä alkuperiä pimitetä. Asiakkailla on oikeus tietää mitä ostaa. Vaikka tieto alkuperästä pitäisi nykyäänkin olla saatavissa suullisesti, moni ei kehtaa sitä kysyä. Usein tietoa joudutaan metsästämään keittiöstä kauankin. Kerran minulle on jopa valehdeltu päin naamaa. Parempi olisi, jos alkuperän näkisi heti ostopäätöstä tehdessä.
Ministeri Leppä on toiveitteni mukaisesti tekemässä säädäntöä ravintolaruuan pakollisista alkuperämerkinnöistä. Alkuperämerkintä koskee aluksi tuoretta, jäädytettyä ja jäähdytettyä lihaa ja kalaa. Jalosteet tullaan saattamaan pakollisten alkuperämerkintöjen piiriin myöhemmin.
Matkailu- ja ravintola-alalla on kiistelty siitä, onko alkuperän ilmoittaminen hyvä vai huono asia. MaRan virallisen lausunnon mukaan alkuperän ilmoittaminen lisää hallinnollista taakkaa. Sen mielestä samankin annoksen alkuperä voi vaihdella ja kirjallinen esittäminen on vaikeaa.
En niele MaRan pyristelyä. Mielestäni ei ole mahdoton ponnistus kirjoittaa alkuperämerkintöjä vaikkapa liitutaululle. Jo nyt tiedon pitää kulkea pakkausten mukana. Jos tieto ei kulje, niin tavarantoimittajan pitää asia selvittää sitä vaadittaessa.
Onneksi monet ravintolat ovat kuitenkin ottaneet uuden linjauksen hyvin ja positiivisesti vastaan. On kaikkien etu, että ruuan alkuperä näkyy ravintoloissa eikä sitä tarkoituksellisesti hämärretä.
Alkuperä voidaan ilmoittaa myös ”alkuperä EU” -muodossa, jos raaka-aine vaihtuu usein. Kannustan ravintolayrittäjiä kuitenkin hankkimaan suomalaiset raaka-aineet, niin he pääsevät vähemmällä.
Kehotan myös ravintola-asiakkaita kiinnittämään huomiota siihen, mitä ostavat. Paremmin esille tuleva tieto alkuperästä helpottaa hyvien ja kestävien valintojen tekemistä. Suomalaista alkuperää olevat tuotteet luovat työtä Suomeen ja maistuvat suomalaiseen suuhun!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*