Kansanedustaja Aila Paloniemi

Uudet vakuutustuotteet avuksi luottotietonsa menettäneille

Jokaisella on oikeus kotiin, jossa asua ja rakentaa omaa elämää. Asunnottomuus on kuitenkin yhä vaikeasti tunnistettava ilmiö, erityisesti tilanteissa, joissa ihminen ei asu kadulla, vaan kavereiden tai sukulaisten luona. Valitettavaa on, että myös vankiloissa, päihdehuollon laitoksissa ja psykiatrisissa sairaaloissa elää ihmisiä, joilla ei ole kotia, jonne palata laitosjakson jälkeen.

Pitkäaikaisasunnottomuuden taustalla on usein laajoja päihde- ja mielenterveysongelmia sekä elämänhallinnan haasteita.

Yksi keskeinen syy asunnottomuuden taustalla on kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute erityisesti suurimmissa kaupungeissa. Onneksi tähän ongelmaan puututaan ja kohtuuhintaista asuntorakentamista pääomitetaan.

Yhdyskuntasuunnittelulla tulee vähentää asuinalueiden sosioekonomista eriytymistä. Lisääntyneellä sosioekonomisella eriytymisellä on monia negatiivisia vaikutuksia muun muassa terveyteen ja koulutukseen. Jos itsenäinen asuminen ei suju, tulee olla riittävästi esimerkiksi tuettua asumista tarjolla, erityisesti pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi.

Meillä on paikkakuntia, joissa on jonoa tuetun asumisen palveluun. Näin ei tietenkään pitäisi olla. Keskustan tavoitteena on puolittaa asunnottomuus vuoteen 2021 mennessä ja poistaa se Suomesta kokonaan vuoteen 2025 mennessä.

Toinen merkittävä tekijä asunnottomuuden taustalla on vuokralaisten elämänhallintataitojen haasteet, jotka ilmenevät esimerkiksi taloudenhoidon ja vuokranmaksun ongelmina ja luottotietojen menettämisenä. Vuokralaisen luottohäiriömerkintä hankaloittaa huomattavasti uuden asunnon löytymistä, vuokravelka ja häätö estävät sen usein kokonaan.

Vuokranantajan riski on huomattava, koska maksamatta jäänyt vuokrasumma voi mennä jonon jatkoksi tuhansien eurojen ulosottovelkoihin. Voi kulua vuosia ennen kuin saatavalle kohdistetaan ensimmäistäkään suoritusta, mikäli vuokralaisella ylipäätään on tuloja, mistä velkaa voisi periä.

Myös kotivakuutuksen saamisessa on ongelmia, jos on maksuhäiriömerkintä. Merkinnän saaneen ihmisen voi olla vaikea saada asuntoa, koska hän ei saa kotivakuutusta. Vakuutusyhtiöillä ei ole velvollisuutta myöntää vakuutusta henkilölle, jolla on toistuvia maksuhäiriömerkintöjä. Useat vuokranantajat edellyttävät kuitenkin kotivakuutuksen ottamista erityisesti siihen kuuluvan vastuuvakuutuksen vuoksi.

Esimerkiksi Riskivakuutushankkeessa on rakennettu ansioituneesti uutta vakuutustuotetta, joka mahdollistaa kotivakuutuksen kaltaisen vakuutusturvan luottotietonsa menettäneelle asunnonhaltijalle. Lisäksi LähiTapiola on pilotoinut huoneistoturvavakuutushanketta, jossa turvataan kiinteistönomistajan omaisuutta ja mahdollistetaan asunnon vuokraaminen henkilöille, jotka eivät saa kotivakuutusta. Tuo hanke on toteutettu yhteistyössä ympäristöministeriön asunnottomuuden toimenpideohjelman kanssa, ja se kestää kuluvan vuoden loppuun.

Näissä hankkeissa kokeillut toimintatavat pitäisi ehdottomasti ottaa laajemmin käyttöön koko maassa.

Asumisen ongelmien ennaltaehkäisyä ja varhaista tukea tarvitaan. Erityisesti nuorille, esimerkiksi toisen asteen opiskelijoille, suunnatut asumistaitokurssit tuovat valmiuksia itsenäisen asumisen onnistumiseen. Lisäksi asumisneuvonnan laajentaminen valtakunnalliseksi olisi tärkeää. Asumisneuvonta lisää vuokralaisten mahdollisuutta saada tukea varhaisessa vaiheessa esimerkiksi vuokranmaksun ongelmiin. Esimerkiksi kunnallisiin vuokrataloyhtiöihin asumisneuvonta olisi hyvä lisäys ja tarpeellinen työmenetelmä. Asumisneuvonnalla on voitu vaikuttaa esimerkiksi häätöjen vähenemiseen siellä, missä palvelua on jo kokeiltu.

Aila Paloniemi, kansanedustaja (kesk)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*