Kansanedustaja Aila Paloniemi

Tuloerot ja syrjäytyminen eivät ole lisääntyneet

Yksi opposition pääväitteistä tällä vaalikaudella on ollut, että yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja tuloerot olisivat kasvaneet Sipilän hallituksen leikkausten vuoksi. Tilastotiedot eivät tue näitä väitteitä. Työllisyyden parantuminen on kompensoinut suurimmaksi osaksi leikkausten vaikutukset väestöryhmien keskinäisessä tulonjaossa.

Opposition toinen kestoväite on koskenut koulutusleikkausten turmiollisuutta. Niiden on väitetty johtavan nuorten syrjäytymisen pahenemiseen. Väittämiltä putosi pohja pois, kun hallitus julkisti uusimmat tiedot syrjäytymisuhan alla olevien nuorten määrän kehityksestä. Syrjäytymisen uhkalle on kehitetty kansainvälisiä vertailuja varten niin kutsuttu NEET-mittari. Termillä tarkoitetaan nuoria, jotka eivät ole työssä tai koulutuksessa (neither in employment, nor in education or training). NEET -nuorten osuus on laskenut tuntuvasti sekä 20-24-vuotiaiden että 25-29-vuotiaiden joukossa. Myös nuorten työttömyys on vähentynyt selvästi viime vuosina. Vuonna 2015 työttömiä nuoria oli TE-toimistoissa keskimäärin 47.000, viime vuoden luku oli enää 32.500.

 Nuorten syrjäytymisuhkaa on onnistuttu torjumaan esimerkiksi Ohjaamo-toiminnalla. Eri puolilla Suomea toimi viime vuoden lopussa yhteensä 60 ohjaamoa, joissa alle 30-vuotiaat nuoret saivat maksutonta apua ja tukea monenmoisiin asioihin opiskelusta ja työllistymisestä asumiseen ja kaikkeen näiden väliltä.

Työpajatoimintaan osallistui viime vuonna yhteensä 26.000 valmentautujaa, joista yli 14.000 oli alle 29-vuotiaita nuoria. Pajatoiminnan ydin on vahvistaa valmennuksen ja tekemällä oppimisen kautta nuoren arjenhallintataitoja sekä valmiuksia hakeutumisessa koulutukseen tai työhön. Työpajatoiminnan tehokkuutta kuvaa se, että jos 15.000 nuoresta 110 kouluttautuu tai työllistyy, pajatoiminnan kustannukset tulevat katetuiksi.

Erinomaista työtä tehdään myös Suomen nuorisokeskusten Nuotta-valmennuksessa. Etsivän nuorisotyön ja työpajojen nuorilla on mahdollisuus vahvistaa itseluottamustaan, sosiaalisia taitojaan ja arjen hallintaa.

Aila Paloniemi kansanedustaja (kesk.)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*