Kansanedustaja Aila Paloniemi

Minun Suomeni

Isäni Simo syntyi Perhon Möttösessä itsenäisyysvuonna 1917, äitini Maria vuonna 1921 Kyyjärven Pölkin kylällä isoon lapsikatraaseen. Kummankin, nyt jo pois nukkuneen vanhempani lapsuus ja nuoruus sujui maalaistalon töitä tehden. Työ ja toimeliaisuus jatkui entistä lujemmin äitini ja isäni avioiduttua. Tila lohkaistiin kolmelle veljekselle, talo rakennettiin, pellot raivattiin ja lehmät hankittiin. Isäni ei suostunut koskaan ottamaan markkaakaan velkaa, elämisen edellytykset hankittiin kovalla työllä.

Sota katkaisi isäni kuten niin monen muunkin nuoruuden. Viisi vuotta pikakivääriampujana pahimmissa sodan tulimyrskyissä ei voinut olla jättämättä jälkiä nuoreen mieheen. Isäni säilyi hengissä mutta hänen veljensä kaatui, kuten niin moni muukin isänmaan puolesta taistellut. Naistenkin osa oli raskas paitsi kotirintaman töissä, pelloilla ja tehtaissa, myös lottina. Lotat antoivat korvaamattoman panoksensa esimerkiksi ilmavalvonnassa, viestiliikenteessä, hälytysviestinnässä, ase- ja ammustuotannossa sekä terveydenhuollon ja kuljetuksen tehtävissä.

Maailma on kovasti muuttunut ja Suomi sen mukana. Suomen 100- vuotisessa historiassa tänne on ennenkin tultu, täältä on lähdetty ja taas tänne tullaan. Sota, konfliktit ja köyhyys olivat lähtemisen syynä silloin ennen mutta myös tänä päivänä.
Karjalasta kotinsa jättämään joutuneet evakot asutettiin sodan jälkeen. 60-70 luvulla lähdettiin leivän perään Ruotsiin. Paljon sitä ennen monen matka vei Amerikkaan, Kanadaan ja jopa Australiaan, heidän joukossaan minunkin lähisukulaisiani.

100 vuotta on pitkä aika, toisaalta se on vain lyhyt henkäys. Menestystarinamme yksi avain on se, että yhteiskuntapolitiikalla, paremmalla asumisella, ruualla, ilmaisella koulutuksella ja terveydenhoidolla on voitu vaikuttaa siihen, että eliniän odotteemme on kasvanut. Yhä useammat saavuttavat 100 vuoden iän. Yhteiskuntaa on rakennettu vaikeuksista huolimatta yhdessä.

Lapsuuteni 9-lapsisessa perheessä oli työntekoa, pienemmistä sisarista huolehtimista, koulunkäyntiä mutta myös yhteisöllisyyttä, kavereita, itse keksittyjä leikkejä ja lämminhenkisiä juhlia. Jouluaaton lämpö tuvassa, äidin tekemien herkkujen tuoksu ja joulupukin odottelu on jäänyt mieleeni erityisesti. Aineellisesti vaatimattomasta lapsuudestani huolimatta saimme tukea ja turvaa ja meille opetettiin, mikä oli oikein ja mikä väärin. Vähästä annettiin myös heikommille, ruokapöytään katettiin lautaset satunnaiselle kulkijalle, kiertävälle romaniperheelle ja pistäytymään tulleelle naapurille.

Yksi aikamme harhoista on uskomme siihen, että teknologiasta löytyy ratkaisu kaikkeen. Nimenomaan kovina aikoina meitä on vienyt eteenpäin vahva yhteisöllisyyden kokemus ja vastuu toinen toisistamme. Meidän tulisi oppia yhdistämään aineellinen hyvinvointi ja yhteisöllisyyden kulttuuri. Meidän on uskallettava pohtia, mitä todella tarvitsemme ja mitkä tarpeistamme ovat ulkopuolelta tuotuja. Ratkaisut on mahdollista löytää, jos vain yhdessä haluamme niin.

Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille!

Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk.)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*