Kansanedustaja Aila Paloniemi

Lapsiomaiset tarvitsevat kipeästi tukea

Arvioidaan, että Suomessa joka neljäs alaikäinen lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on hoitoa vaativa mielenterveys- tai päihdeongelma. Nämä lapset jäävät usein yksin mielenterveys- ja päihdeongelmiin liittyvän häpeäleiman vuoksi. Vaikeneminen ja perheen ongelmien peitteleminen, yksinäisyyden, erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset lisäävät lapsiomaisten syrjäytymisriskiä.

Lapsiomaisten tukemiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Kysymys ei läheskään aina ole rahasta tai sen puutteesta. Mielenterveysjärjestöjen, kuten esimerkiksi erinomaista ja vaikuttavaa työtä tekevän mielenterveysomaisten järjestön, FinFamin selkeä viesti on ollut jo pitkään se, että meidän kaikkien tulee tunnistaa, tunnustaa ja tukea lapsiomaisia ja nuoria hoivaajia, jonka vanhempi sairasta psyykkisesti.

Vanhemman sairaudesta huolimatta lasten hyvinvointi ja tasapainoinen kasvu voidaan turvata, kun varmistetaan, että perheille on riittävästi ja oikea-aikaisesti tukea tarjolla. Myös jokainen meistä aikuisista voi olla tukemassa ja auttamassa avun piiriin niitä lapsia, joiden kotona on mielenterveys-tai päihdeongelmiin liittyviä huolia.

Lapsiomaiset tarvitsevat tukea sillä mielenterveyden ongelmat siirtyvät usein sukupolvelta toiselle. Alaikäisen lapsen ei tulisi koskaan joutua kantamaan vastuuta psyykkisesti sairastuneesta vanhemmastaan. Noin 60% masentuneiden vanhempien lapsista sairastuu alle 25-vuotiaana. Erityisen huolestuttavaa on se, että lapsiomaiset sairastuvat yhä nuorempina.

Myös pitkäaikaissairaiden ja vammaisten sekä mielenterveysomaisten oikeuksissa on parannettavaa. Uudelta, eduskunnan käsittelyssä olevalta vammaislain kokonaisuudelta odotetaankin paljon.

THL:n julkistaman selvityksen mukaan Suomessa on noin 42 500 omaishoitosopimuksen kunnan kanssa tehnyttä omaishoitajaa. Heistä ainoastaan 1-2 prosenttia on mielenterveyskuntoutujien omaisia, vaikka perusteet tuen saamiselle tulisi olla yhtäläiset. Mielenterveysomaisten näkökulmasta ongelmana on juuri eriarvoisuus.

THL:n selvityksestä ilmenee, että fyysisen toimintakyvyn ongelmat tunnistetaan, mutta ei juuri psyykkisten sairauksien vaikutuksia, vaikka omaishoitoa tarvitaan myös niiden takia. Yhtenäisiä omaishoidon kriteerejä toivotaan, koska tällä hetkellä omaishoidon tuen hakemukset arvioidaan ja hoitopalkkioiden suuruus määritetään kunnissa hyvin erilaisilla ja osittain eri asioita painottavilla mittareilla. Hoitojärjestelmä olettaa aivan liian usein, että mielenterveysomainen kantaa vastuun sairastuneesta läheisestään.

Perheenjäsenen psyykkinen sairaus on aina kuormittava tekijä omaiselle. Omaisella on paljon vastuuta, mutta usein vain vähän tietoa ja tukea toimintansa pohjaksi. Raskas tilanne voi johtaa helposti siihen, että myös mielenterveyspotilaan omainen sairastuu.

Omainen ei pysty elämään täysipainoista elämää silloin, kun hän ei tiedä, onko sairastunut saanut apua vai onko hän heitteillä. Epätietoisuus kuluttaa omaista mahdottomasti ja sen vaikutukset näkyvät sekä fyysisenä että psyykkisenä pahoinvointina. Mielenterveysomaisen jäädessä usein vaille omaishoidon tukea, hän jää myös paitsi omaishoitajan eduista kuten omaishoitajan lakisääteisistä vapaista.

On tärkeää, että omaishoito ja ansiotyö voidaan sovittaa yhteen. Työelämään tulisikin luoda järjestelmä, joka takaa omaiselle mahdollisuuden lyhyeen palkalliseen vapaaseen.

Aila Paloniemi, kansanedustaja (kesk.)

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*