Kansanedustaja Aila Paloniemi

Eriarvoisuutta on torjuttu Kurttila

Lapsiasiavaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas (sd) Tuomas Kurttila väittää hallituksen toimia eriarvoisuuden ja köyhyyden torjumiseksi vähäisiksi.
Kun katsoo parannusten listaa, ei voi yhtyä Kurttilan arvioon. Tällä vaalikaudella on kevennetty kaksi kertaa varhaiskasvatusmaksuja. Ensimmäinen kevennys kohdistettiin erityisesti pienituloisiin perheisiin tavoitteena helpottaa pienituloisten ja yksinhuoltajien työllistymistä. Toinen kevennys koski kaikkia tuloluokkia ja sisaralennuksia.
Vähimmäistasoisen sairauspäivärahan ja vanhempainpäivärahan korotukset koko vaalikauden ajalta ovat 96 euroa kuukaudessa. Nuoren kuntoutusrahan ja Kelan ammatillisen kuntoutusrahan korotukset ovat vieläkin merkittävämmät, 279 euroa kuukaudessa !

Takuueläkettä on korotettu useita kertoja vaalikauden aikana. Pienituloisten eläkeläisten asemaa on parannettava toki myös tulevalla vaalikaudella. Sairauspäivärahan 55 päivän omavastuu poistetaan ja sairauspäiväraha maksetaan kaikille vähintään vähimmäismääräisenä. Myös lääkekorvausten vuosiomavastuurajaa alennetaan yli 30 eurolla 572 euroon.
Vaikeassa asemassa olevien nuorten opiskelun ja työllisyyden tukemiseksi lievennetään nuorten ammatillisen kuntoutuksen kriteerejä ja kuntoutusrahaa maksetaan koko kuntoutuspäätöksen ajalta.
Eläketuen piiriä eli Lex Lindströmiä esitetään laajennettavaksi koskemaan uusia ikäluokkia.
Verotusmuutosten tärkeimpiä tavoitteita on ollut työllisyyden ja kilpailukyvyn parantaminen. Työn verotusta on kevennetty painottaen pieni- ja keskituloisia. Suurituloisten verotusta on kiristetty jatkamalla ja laajentamalla solidaarisuusveroa ja kiristämällä pääomaveron progressiota. 
Monien mittareiden mukaan maailmassa ei ole kovin monta maata, jossa sosiaaliturvaan ja kansalaisten hyvinvointiin käytettäisiin enemmän varoja kuin Suomessa. Tuloerot ovat edelleen maailman alhaisimpien maiden tasolla. Kurttila ”unohti” myös kertoa, että Tilastokeskuksen tuoreen pienituloisuusselvityksen mukaan yksinhuoltajaperheiden köyhyysaste on kääntynyt laskuun.

Aila Paloniemi
kansanedustaja ( kesk)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*