Hyvän vuoksi - pyöräillen Pariisiin!

TRGM Jyväskylä Pirkan pyöräilyssä ja Kallaveden kierroksella

Tiimimme on pyöräillyt viikonloppuisin pidempiä lenkkejä tulevaa reissua silmällä pitäen. Tiedossamme oli kuitenkin jo kautemme alussa syksyllä, että osallistumme kesän tullen myös pyöräilytapahtumiin, joissa hiomme kestävyyskuntoa ja ryhmäajon tekniikkaa ja tuomme tietenkin esille myös tiimimme hyväntekeväisyystavoitetta.

Lauantaina 2.6.2018 joukkueemme osallistui Kallaveden kierrokselle. Reitti kumpuili 150 kilometrin verran Kuopion seudun ihastuttavissa järvi- ja maalaismaisemissa. Matkaan oli lähdössä lähes koko tiimi, joten tavoitteena oli hioa ryhmää yhteen ja totutella isossa ryhmässä testaamaan kunnolla esimerkiksi vetoryhmän ja ajoryhmän viestinkulusta huolehtivan ”luukun” toimintaa. Kierros sujuikin alkutotuttelun jälkeen erinomaisesti! Kaikilla tuntui olevan iloisen energinen ja motivoitunut fiilis, kesäinen sää helli lempeästi ja huoltotauot tankkaushetkineen toivat mukavasti uutta energiaa pyöräilyyn. Vaikka keskittyminen ajamiseen olikin tietysti etusijalla, pienet lennokkaat jutut ja hauskat huomiot toivat lisää hymyä huulille. Teknisiltä vioilta emme välttyneet, mutta onneksi nekin olivat pieniä, ja tiimin mekaanikot hoitivat ne erittäin taitavasti ja nopeasti. Matka jatkui taas, ja maaliin saakka mentiin 😊 Kallaveden kierroksesta jäi hyvä fiilis – toki vähän parannettavaakin tiimille jäi – mutta päällimmäisenä oli tunne, että näinkin pitkästä matkasta selviytyy upeasti kannustavalla porukalla ja huolellisella valmistautumisella.

Jyväskylän tiimin Kallaveden kierroksella

 

Sunnuntaina 10.6.2018 eli eilen osallistuimme toiseen pyöräilytapahtumaamme, Pirkan pyöräilyyn Tampereella. Edessä oli Kallaveden kierrosta reilusti pidempi matka eli Pitkä Pirkka: 217 kilometriä Pirkanmaan kauniissa maisemissa. Päiväkohtaiset matkamme Pariisin reissulla hipovat pisimmillään kahtasataa kilometriä, joten tämä oli erinomainen mahdollisuus tutustua siihen, miltä tällaisen pitkän pätkän polkeminen tuntuu. Tiimin konkarit ovat polkeneet vastaavia matkoja tietenkin jo aiemminkin useita, mutta monille meistä tämä oli ihan ensimmäinen todella pitkä, koko päivän kestävä polkaisu. Kapteenimme Jani muistutti heti Kallaveden kierroksen jälkeen valmistutumisen tärkeydestä: täytyy tankata riittävästi hiilareita, pitää huoli nestetasapainosta sekä keventää harjoittelua ja levätä.

Sunnuntaiaamu valkeni kauniin valoisana, ja kokoonnuimme taaskin kapteenin ohjeille kuuliaisina hyvissä ajoin Tampereen jäähallin pihaan valmistautumaan lähtöön. Tankattu hiilareita – kyllä, täytetty juomapullot – kyllä, tarkistettu ja huollettu pyörä -kyllä, kaikki tarvittava tehty ja mukana – kyllä! Lähtöpaikalle kokoontui joukkueet myös muista Suomen Team Rynkeby -joukkueista, ja oli ilo nähdä, miten kaikilla oli uskomattoman hyvä, motivoitunut fiilis ja ennen kaikkea toinen toistamme kannustava asenne! Omalla lähtövuorollamme kajautimme kuuluvasti ilmoille tunnuslauseemme ”Pienten puolesta meininki hyvä, Team Rynkeby Jyväskylä!!”, jonka myötä lähdimme matkaan 😊

Pitkä Pirkka sujui tiimiltämme erittäin hyvin, vaikka ainakin minusta lenkki tuntui jossakin vaiheessa nimensä mukaisesti pitkältä, tosi pitkältä. Huoltotaukoja oli matkan varrella useita, ja niissä pysähdyimme muutamaksi minuutiksi keventämään ja tankkaamaan. Pidemmän tauon pidimme ruokailun merkeissä suunnilleen matkan puolivälissä ja siitä saikin energiaa taasen reilusti eteenpäin.

Kun Suomen kesäinen sää suosi leppeästi ja pyörä oli niin sanotusti syönnillään, mikäs siinä sitten ajellessa. Matka eteni joutuisasti, samoin ajoryhmän roolit toimivat erittäin hyvin – vedolla oli suorastaan into päällä – ja tämän siivittämänä pääsimme kaikki onnellisesti ja hyvävoimaisina maaliin saakka. Matkan varrella sattuneet muutamat tekniset ongelmatkin selvitettiin taas nopeasti ja tehokkaasti. Kaikkiaan Pirkasta jäi oikein hyvä ja luottavainen fiilis! Näinkin pitkä ja pitkäkestoinen matka (meiltä meni aika tarkkaan 8 tuntia) sujuu vallan mainiosti, siitä kiitos hyvin järjestetylle tapahtumalle ja hyvälle valmistautumiselle sekä ennen kaikkea mahtavasti tsemppaaville ja toinen toistaan auttaville tiimiläisille! Iloa ja merkitystä matkan tekoon toivat myös reitin varrelle tulleet, tsemppaavin sanoin kannustavat ja vilkutuksin tervehtivät katsojat!

Jyväskylän tiimi Pirkan pyöräilyssä

Tällä viikolla katseet on kohdistettu jo lauantaihin ja sunnuntaihin, jolloin pidämme ”pitkän viikonlopun”, johon sisältyy, yllätys, yllätys, pyöräilyä. Ajamme tällä kertaa pari parinsadan kilometrin siivua kahdessa päivässä. Niin kuin edellä mainitsin, muutama pisimmillään lähes kahdensadan kilometrin peräkkäinen päivä on Pariisin reissulla luvassa, joten nyt testataan etukäteen sitä, miltä tällainen haaste tuntuu!

 

11.6.2018 Eira Huttunen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*