Hyvän vuoksi - pyöräillen Pariisiin!

Idän ihmeitä, osa 1

Nyt lähdemme kohti iloista Itä-Suomea! Sieltä saamme matkaamme idän ihmeet Annan, Lauran ja Aaron :) He ovat myös osa medic-tiimiämme, eli jos reissussa tulee vastaan tarvetta lääkinnällisille taidoille, käännymme heidän puoleensa.

 

Anna Kettu

Kuopiossa asuva Anna osallistuu Team Rynkebyhyn pyöräilijänä ja on mukana ensimmäistä kertaa.  Anna työskentelee tällä hetkellä leikkaushoitajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Tie on johtanut Savoon monen, myös ulkomaita kiertävän mutkan kautta. Pariisiin polkeminen pienten puolesta on siis hyvinkin luonteva jatkumo tämän reissunaisen elämässä!

Annan innosti mukaan hänen serkkunsa, joka oli mukana viime vuonna Team Rynkeby Oulun tiimissä. Hänellä – kuten monella muullakin meistä ja teistä – on syöpä käynyt lähellä. Nämä läheiset mielessä matkaa tehdään kilometri kerrallaan kohti seuraavaa tavoitetta ja kesän huipentumaa.

Mahtavinta tässä hommassa on se, että voi oikeasti auttaa ja samalla treenata tavoitteellisesti. Meidän treeneissä meininki on harvoin turhan vakavaa, mutta asia, minkä puolesta tätä tehdään, saa hiljentymään,” toteaa Anna.

 

Laura Kupari

Laura on 32-vuotias kätilö Vetelistä Pohojanmaalta. Annan tavoin hänenkin tiensä on mutkitellut pitemmän kaavan kautta Savon mualle Kuopijjoon. Laura työskentelee Kuopion yliopistollisessa sairaalassa naistenosastolla ja kohtaa työssään päivittäin syöpään sairastuneita naisia.

Laura harrastaa juoksemista ja vaikka kipittäisi omin jaloin kotikaupungista Eiffel-tornin juurelle. Tämä reissu tehdään kuitenkin maantiepyörällä, josta Lauralla ei ole vielä juurikaan kokemusta. Asenne on kuitenkin kohdallaan: haasteisiin tartutaan eikä luovuteta! Tukijoukkoina Lauran reissua seuraavat avopuoliso, perhe ja ystävät.

Laura ja Anna

”As you grow older, you will discover that you have two hands:

one for helping yourself, the other for helping others.”

– Audrey Hepburn

 

Aaro Liukkonen

Aaro on 29-vuotias tiimiläisemme Mikkelistä. Aaro on koulutukseltaan lääkäri ja kohtaa työssään myös syöpään sairastuneita. Toisten auttaminen kuuluu Aaron elämään myös vapaa-ajalla. Aaro kuuluu kantasolurekisteriin, ja viime keväänä hän sai kutsun kantasolujen luovuttajaksi. Vakavasti sairas henkilö sai tarvitsemansa kantasolusiirteen ja sitä kautta uuden mahdollisuuden tervehtymiseen.

Vapaaehtoistyön lisäksi maantiepyöräily on erityisen lähellä Aaron sydäntä. Tässä on meille kokemattomammille pyöräilijöille se, keneltä voi kysyä. Team Rynkeby -projekti on arvokasta vastapainoa arjen työlle ja tuottaa erityisen paljon iloa siitä, että voi olla mukana auttamassa syöpää sairastavia lapsia ja nuoria.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*