Hyvän vuoksi - pyöräillen Pariisiin!

Huolto pitää porukan iskussa!

Huolto on erityisen tärkeässä roolissa meidän pyöräilijöiden polkiessa kesäiseen Pariisiin. Saamme keskittyä matkan tekemiseen rauhassa, kun huollon ihanat ihmiset huolehtivat siitä, että edellytyksemme polkemiseen ovat kunnossa. Muutaman tunnin pyöräilyn jälkeen kroppa ei vain pyydä kauniisti vaan suorastaan vaatii ruokaa ja juomaa – huolto on jo valmiina ja pystyttänyt taukopaikan ja loihtinut kenttäolosuhteissa ravitsevan ruoan. Jos pyörään tulee rengasrikko tai jokin muu ongelma, tiimin mekaanikot auttavat. Jos lihakset menevät juntturaan ja tarvitaan hierontaa tai teippausta, tiimin fysioterapeutti auttaa. Huolto on siis tiimillemme ihan äärimmäisen tärkeä. Tässä huoltotiimiimme kuuluvat Elina ja Anita esittelyssä.

Elina Kanninen

Elina on 34 v. toimintaterapeutti Jyväskylästä.  Elina oli mukana jo vuonna 2017 huoltopäällikkönä ja haki mukaan toiselle kaudelle, koska kokee edelleen hyväntekeväisyyskohteena syöpää sairastavat lapset todella tärkeänä. ”Joukkueessa saa toisaalta myös itselle sellaisia kokemuksia, joita ei muuten voisi kuvitellakaan. Tänä vuonna huollon suunnittelu ja toteuttaminen on myös helpompaa, kun yksi reissu on jo takana. Reissu oli viime vuonna ikimuistoinen, miksi en olisi jatkanut toiselle kaudelle!”

Elina ja Rynke-apina

Elina on harrastanut jo yli 20 vuotta kuorolaulua. ”Ruamjai-kuorossa olen laulanut alusta saakka, ja on ollut hienoa olla tekemässä aloittelevasta lauluporukasta yksi Suomen parhaista ja monipuolisimmista kuoroista. Toiseksi harrastukseksi voisi laskea Suomen käsiterapiayhdistyksen, jossa toimin tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana sekä Euroopan delegaattina. Tämä harrastus vie säännöllisesti Helsinkiin ja kerran vuodessa johonkin Euroopan maahan kokouksiin. Muutoin arki taas hujahtaa Ainon 6v harrastuksien ja Helvin 2v kanssa viilettäen”, Elina kertoo.

 

Anita Ortju

Anita on fysioterapeutti, näyttötutkintomestari ja hyvinvointialan liikkeenharjoittaja Vuokatista. Kotoisin hän on Jyväskylästä. Anitan perheeseen kuuluu aviosiipan lisäksi nyt jo aikuisuuteen yltäneet kaksi lasta sekä uskollinen karvainen lenkkikaveri Wilma. Opiskelu on lähellä Anitan sydäntä ja tällä hetkellä hän opiskeleekin mm. ravitsemustiedettä. Itsensä iloksi hän harrastaa klassista laulua.

Tykkään treenata aamuisin. Salitreeni ohitse. Vastaanotto kotiin tullessa on aina mukava!

Liikunta on Anitalle elämäntapa ja sitä hän tykkää tehdä monipuolisesti. Runsaasta lumen määrästä johtuen suksihommat ja erityisesti metsäsuksihiihto ovat olleet suosikkeja. Siihen oheen tulee juoksua, kuntosalia, laskettelua ja jazztanssia. Kesän myötä tie vie myös tenniskentälle.

Hyväntekeväisyystoiminta kuuluu liikunnan lisäksi Anitan elämään. ”Toimin paikallisen hyväntekeväisyysyhdistys Iloksi ry:n rahastonoitajana ja aktiivijäsenenä. TRGM -tiimin jäsenyys mahdollistui minulle hieman vahingossa tiimiin kuuluvien ystävieni, Riitan ja Jarin, kautta. Heidän käydessään kylässä kävi ilmi, että huoltoporukkaan mahtuisi vielä fysioterapeutti ja kun on kyse hyvän tekemisestä, oli päätös tiimiin osallistumisesta helppo tehdä. Matka Pariisiin on jo menossa, vaikka konkreettisesti se alkaa vasta kesällä.”

”Meneillään oleva matka on monitahoinen ja liikuttavakin. Etäisyys Keski-Suomeen ja ”kesken kauden” mukaan lähtö hieman hankaloittaa tiimin touhuihin osallistumista, mutta onneksi sitä pääsee seuraamaan. Tärkeää on matka, ei määränpää, pitää varmasti tässäkin projektissa paikkansa. Kun päästään liikkeelle kohti Pariisia, tulee se ja varmasti koko matka olemaan ikimuistoista”, Anita hymyilee.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*